Wednesday, January 04, 2012

Ääni kateissa


Tuulta on tänä talvena riittänyt. Viileä talvituuli uudenvuodenpäivänä ei ollutkaan mitään tämän päivän myräkkään verrattuna. Sateenvarjon kanssa olen edennyt pitkin kaupunkia kuin Maija Poppanen ja seurannut laineiden lyöntiä kauppatorille. Ilta onkin saanut vetäytymään kodin lämpöön ja käärimään torkkupeiton tiukasti harteille.

Olen hissukseni miettinyt makuuhuoneen ja työtilan remonttia. Olisi kiva keskittää kaikki touhuni työtilaan, pieni haaste! Savesta kankaisiin asti  pitäisi löytää paikkansa. Tähän asti olen kiivennyt, kontannut, kurottautunut ja ihmetellyt tavaroideni perään :)
Värimaailman pohdinta seiniin onkin kivaa puuhaa. Mitään voimakasta en ole tälläkään kerralla hakemassa, pieniä taittoja valkoiseen sävyyn. Olen seuraillut valon kulkua, toivon löytäväni sävyt jotka toimivat kesällä raikkaana ja talvella hieman lämpöä tuovana. Annan luonnonlle luvan avittaa valinnoissa. Katsotaan mitä tuleman pitää...

Töistä kotiin tullessani huomasin että matkan varrella ovensa on avannut uusi herkkupoti joka myy välimeren herkkuja. Niin kutsuvasti tuikki valot ikkunassa, että ajattelin huomenna piipahtaa noutamassa jotain kivaa loppiaiseksi.

Täällä olo leppoisa ja toivottavasti sielläkin :) 

Voikaa hyvin!
Marie

20 comments:

  1. Kuviesi lempeissä sävyissä lepäsin. Oman kodin syli tuntuu niin hyvältä yli viikon mittaiseksi venyneen evakon jälkeen. VAlot tuikkivat viimeinkin!Pikainen kaupunkivisiitti täytti toiveeni punaisita nirunarusaappaista, hurmaavat "maijapoppaset".Iloitsen niistä!

    Luoksesi lämpöinen halaus. Remonttihaaveiden purjeisiin myötätuulia!

    ReplyDelete
  2. Ihana kuva työhuoneestasi pensseleineen ja sulkineen. Sen pistän inspiraatiomappiini kun etsin sydämen sykettä kuvista. Sitä piisaa sivuillasi Marie!

    ReplyDelete
  3. Tinttarus ihana että olette päässeet kotiin!! Täällä on tänään tuullut erityisen voimakkaasti. Sopiva etelätuuli saa kattopellit lepattamaan ja ikkunat vinkumaan.
    Onnittelut löydöistä, odotan myös pääseväni kenkiä etsimään, ensin täytyy malttaa hoitaa flunssa pois.

    Eija kiitos <3 Kesäisenä aamuna kävellessäni löysin sulkia sieltä täältä ikäänkuin joku olisi suuntaa näyttänyt :) Soitin ystävällemme, hän kun on eräopas ja kyselin uskaltaisiko niihin koskea. Sanoi olevan vaarattomia ja kehoitti saippuavedellä pesemään :)

    ReplyDelete
  4. Ihania tuollaiset löydöt. Varmasti sieltä saa monen moisia herkkuja loppiaispöytään. Mulla täällä auki lakritsapussi :) hups! Herkuttelu ei tunnu saavan päätinkiä joulun jäljiltä.
    Remontin suunnittelu onkin aikaa vaativaa puuhaa. Mukavia suunnitteluhetkiä toivotan.
    Sulkasi ovat suloiset. Meillä on sulkasatoa myös - isäni meille keräämää eräreissuiltansa. Poika tykkää hurjasti ja minä myös :)
    Viikkoosi mukavia hetkiä ja pikaista paranemista

    ReplyDelete
  5. Kotona lämpimässä on tosiaan kiva olla.
    Onneksi on tullut lunta ja on luvattu muutama aste pakkasta.
    Ostin vanhanajan almanakan ja seurailen päivien pitenemistä ja se piristää.

    ReplyDelete
  6. Lämmin toipumishalaus sinulle Marie♥

    Valloittavan herkät kuvatunnelmat jälleen!

    ReplyDelete
  7. Som alltid fantasiskt vackra bilder och jag får nog använda mig av lite google translate så jag är med på vad du skriver eller lära mig finska;)
    kram
    sandra

    ReplyDelete
  8. Täällä myös sade on tullut piiskaamalla. Ihanaa saada suunnitella työtilan remonttia. Eri tilanteissa toimivaa, missä kaikki olisi helposti käytettävissä.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    ReplyDelete
  9. Anu herkkupuoti pitää sisällään niin suolaiset kuin makeatkin, odotan mielenkiinnolla :)
    Minulla oman kodin remontit ja sisustukset syntyy hissukseen märehtien...miten se ajatus meni suutarin lapsista ;) Katselen ja pohdin annan ajatuksen tulla ja mennä, lopputulos kyllä pitää sitten vuosia.
    Kiitos kovin yritän toipua, tänään lähti ääni, outoa olla ihan hiljaa ;)

    Peurankello kiitos <3

    Punainen tupa lämmin koti on ollut tänään arvossaan. Työpäivä meni tänään paikasta toiseen siirtyessä ja onkin kestänyt illan että keho on lämmennyt päivän kylmältä tuulelta.
    Nyt helpottaa kun tietää päivä päivältä kevään olevan lähempänä.

    ReplyDelete
  10. Hannah kaunis kiitos <3

    Pipsan postit haaveena on saada kaikki tavarat samaan tilaan, katsotaan mahtuuko. Välineet vievät yllättävän paljon tilaa. Sadetta on riittänyt ja sateenvarjosta ei ole ollut paljoa apua, toivottavasti hellittää viikonloppua kohden :)

    ReplyDelete
  11. Undderbara bilder som alltid här hos dej!
    Ha en fin Helg
    Kramar Kathrine

    ReplyDelete
  12. Ihanaa rauhaa näissä sinun kuvissasi, juuri niistä väreistä minäkin pidän-maanläheisistä.
    herkkupuoti kuullostaa mukavalta..
    Suloisaa loppiaisen aikaa sinulle !

    ReplyDelete
  13. Kuten edellä, olen minäkin ihastellut kauniita kuviasi ja olen aina hengessä mukana remonttihaaveiden suhteen. :) Suunnittelu ja inspiraatioiden herääminen on ihanaa! Hyvää loppiaista!

    ReplyDelete
  14. Näihin lämpimiin blogisi tunnelmiin onkin hyvä päättää kierrokseni...Oikein lepposata loppiaista sinulle :)

    ReplyDelete
  15. Loppianen on meillä ihana juhlapäivä kuopuksen syntymäpäivänä.Itselläni on keväinen olo juuri nyt.Valo on erilainen todella-ajatus sinusta sateenvarjon kanssa oli suloinen.Kaunista viikonvaihdetta sinulle♥

    ReplyDelete
  16. Olen ihan sanaton noista kuvista! Ihanaa ja innostavaa huoneenlaittoa!

    ReplyDelete
  17. ¨Så fin blogg, jag återkommer absolut hit!
    Hälsningar Amelie

    ReplyDelete
  18. Hilma maanläheisissä väreissä on lämpöä ja rauhallista tunnelmaa.
    Onneksi puoti avautui, iloitsen jokaisesta lähikaupasta joka avaa ovensa :)

    Dahlia kiitos :) Kiva kuulla että olet palannut tauolta <3 Suunnittelu onkin kiva matka kohti päämäärää. Hahmottelu on kivassa vauhdissa :)

    Lovviisa kiitos sinulle <3

    Maria talven valo joka on taittumassa keväiseksi on iloa ja energiaa tuovaa! Hyvän päivän on kuopuksesi valinnut syntymäpäiväkseen :) Onnea hänelle ja äidille <3

    Selma kiitos kiitos <3

    Ruususuun äiti kaunis kiitos!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.