Saturday, August 25, 2012

Yhdessä ♥


Odotan yhdessä oloa, puheen sorinaa, naurua yhteiselle hauskalle. Aikataulu meidän perheessä kulkee tällä hetkellä montaa eri tahtia. Illan hämäryys kokoaa onneksi kaikki saman pöydän ääreen- tänäänkin ♥
Odotellessani otin muutaman kuvan viikonlopputervehdykseksi teille :).
Kana-fetasalaatti on yksi lemppareista. Lopputulos vain paranee kun saa hetken maut tasaantua.
Tomaattikujan kuvasin kesäisellä Tukholman reissulla. Kauniin päivän vietimme Rosendalin puutarhassa. Mikä paikka!! Sinne on kiva palata aina uudestaan ja uudestaan nauttimaan sen ihanasta tunnelmasta.

Täältä rattoisasta viikonlopusta toivotan teille hyvää viikonlopun jatkoa! :)

♥ Marie



Friday, August 24, 2012

Valintoja



Valintoja valintoja isoja tai pieniä tuntuu aiheuttavan pienen pulman. Aika rajallista ja paljon asioita joita haluaisi kokeilla. Suunnittelin että olisi kiva lähteä harrastamaan jotain kodin ulkopuolelle pitkästä aikaa, yleensä harrastukseni ovat kulkeneet arjen  lomassa ihan kotioloissa :)

Omia tekemisiä ja kiinnostuksen kohteita tulee näissä tilanteissa arvuutettua. Yksi ilta ja miten vaikea päättää mihin sen käyttäisi ;) Onneksi pulmani eivät tällä hetkellä ole sen suurempia kuin ajankäytön haasteita. Miten teillä, miten teette valintoja?

Minä valitsin kuvanveiston, tiedä sitten kuinka ontuvin perustein ;) Isommat työt olisi mahdollisia isommassa työhuoneessa, opetusta lisää on myös kiva saada ja kieltämättä työhuoneen ikkunasta näkyvä syksyinen auringonlasku merelle tuo myös oman ihanan tunnelmansa jonka haluaa kokea uudestaan menneiltä vuosilta. 

Nyt viikonlopun viettoon :) Betonilastia  hakemaan huomiseen projektiin, jos onnistun siitä lisää myöhemmin.

Aurinkoisa viikonloppua ystävät!

♥ Marie

Sunday, August 19, 2012

Betonia sunnuntaihin



Ensimmäinen työviikko takana. Hieman vielä  hidastelen arkiaamuisin, nautin merituulesta ja annan työmatkalla ihmisten ohittaa itseni niin vasemmalta kuin oikealtakin. Pidän hetkistä kiinni, ikään kuin voisin ajan pysäyttää. Onneksi meillä on näitä antoisia kaikin maustein höystettyjä arkipäiviä, muutoin jäisimme paitsi näistä ihanista viikonlopuista :)

Joskus aikaisemmin olen kertonut täällä että olen hidas tekemään hankintoja. Yllä yksi hyvä esimerkki.
Monen monta vuotta olen ihastellut näitä betonisia kynttilänjalkoja aina niitä nähdessäni. Löysin aikoinaan liikkeenkin Eirasta joka myi näitä Tove Admanin kynttilänjalkoja, jäin kuitenkin pohtimaan ja liike ehti lopettamaan toimintansa..
Alku kesästä lakkiaisia valmistellessani löysin uuden tahon joka myy kynttilänjalkoja www.vonr.fi
Otin yhteyttä ystävälliseen Martina Rosenqvistiin ja sain hankittua omani :)
Tove Admanilla on paljon muitakin ihastuttavia tuotteita, kynttilänjalat lienet muodostuneet jo sisustusklassikoksi.

Sisäinen maailma hakeutuu  kohti syksyä, ulkoista pidättelee vielä aurinkoiset ja kauniit päivät.
Yöt tuo levottomuutta lämmöllä ja kosteudellaan. Yläikkunoiden annan olla vielä auki, jotta merituuli saisi puhaltaa sisään. Nautin syksyn odottamisesta, toivon että sinäkin.

Vielä on iltaa jäljellä ja menen mieheni seuraksi keittiöön kokkaamaan. Italia matkaltamme hän toi mukana pizza-ohjeen,  olemme  ehtineet jo kerran aikaisemminkin sitä kokeilla ja hyväksi havaittiin :)

Maukkain maustein höystettyä kohta alkavaa arkea teille!

 ♥ Marie


Saturday, August 11, 2012

Rikkakasvien hellä hoito


Mistä tietää loman tehneen tehtävänsä? Hymyilin itselleni ja ei käy kieltäminen etteikö muutkin perheenjäsenet osallistuneet huvittuneeseen hetkeeni :) Inspiroiduin yhtenä lomapäivänä rikkakasveihin ja päätin istuttaa niitä omiin pieniin ruukkuihin. Vaihdoin keväällä mullat viikunaan ja kesällä minua tervehti viikunan juurella nämä iloiset kasvit. Nämä pienet ja hennot rangat sekä lehdet seuraavat päivän valoa. Sateisena päivänä pitävät lehdet supussa ja auringon paistaessa kurottautuu kohti lämpöä ja valoa :) Tänä vaihtevien ilmojen kesänä on osoittautunut aktiiviseksi kasviksi.

...oletan loman tehneen tehtävänsä ajan riittäessä rikkakasvien hoivaamiseen  ;)

Kesä tallennettuna ruukkuihin on hyvä käydä kohti syksyn ja arjen alkua. Maanantaina odottaa töihin paluu, toki tällä viikolla teimme pehmeän laskun  ja palasimme parisuhdetyön pariin. Päivätyöni tuo uusia haasteita ja kutkutusta vatsanpohjalle, onneksi pidän muutoksesta :)

Tallennetaan kaikki hyvä ja kaunis tältä kesältä sydämen sopukoihin ja ammennetaan sieltä talven tullen.

Kaikkea hyvää syksyn tuomiin uusiin alkuihin  ♥

Marie

ps. Jos teidät rikkakasvilleni nimen kuulisin sen mielelläni, olisi hienoa kutsua kaunokaista nimellä :)