Saturday, October 02, 2010

Lauantai illan toivotus





Päivä on ollut viileä, mittari uhkaavasti lähentelee nollaa. Aurinko paistoi ja valkoinen usva leijui merenpinnalla. Purjelaivat ovat vielä ankkuroituneena rannassa joten onneksi saamme vielä nauttia syksystä :)

   ♥ Tänään olen nauttinut, perheeni seurasta. Vanhempi nuorukaisistamme lähti aamusta kouluun, komeana puku päällä.  Nuoremman kanssa nautimme pitkästä aamiaisesta. Aurinko on saanut hymyn huulille sekä kävelylenkki rakkaani kainalossa.

Illaksi on juustolautanen tehty ja ajattelimme katsoa elokuvan Raja 1918.
 Juustokeksit joita joku aika sitten tein on helpot ja maukkaat. Satsista tulee kivasti pellillinen. Ohje on vanhasta lantliv lehdestä.

Ainekset ovat seuraavat ;  3 dl kaurahiutaleita, 2 1/2 dl vehnäjauhoja, 1/2 dl pellavansiemeniä,  1 tl leivinjauhetta, 1/2 tl suolaa, 1 rkl sokeria, 100g voita, 1 dl maitoa.

Uuni 175 asteelle. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhoon. Sulata voi ja lisää nesteet taikinaan ja sekoita.
Anna taikinan levätä 10 minuuttia. Laita pellin päälle leivinpaperi ja kauli taikina siihen. Leikkaa veitsellä nelijöitä mitkä on noin 5x5 cm. Laita pelti uuniin ja paista keskiosassa noin 20 minuuttia.

Tarjoilen vuohenmaidosta tehtyjen juustojen kera ja makeaksi mausteeksi karhunvattuhilloa.

Oikein lämmintä lauantai iltaa kaikille :) Kiitos kauniista kommenteistanne jotka kovasti ilahduttivat.
Lupasin laittaa tänne silmukka määränrän torkkupeittoon ja laskuni tulokseksi sain 165 :)

Halauksin
Marie






Tämän ruskan kauniin tunnustuksen sain Susannan kauniista blogista nimeltä Maailmaa linssin läpi.
Tunnustus tuli jonkun aikaa sitten vauhdikkaasta ja kauniista blogista jota ylläpitää Tuire. Sekä Aamunkukalta blogista Prinssit ja Viikarit jossa mukavasti pysyy kärryillä eri tapahtumista. Kaunis kiitos kuuluu teille, sillä mielelläni vierailen teidän virkistävissä blogeissanne :)
Tällä kertaa jaan tunnustuksen jokaiselle täällä käyvälle ja toivotan sen myöta kaunista ja kuulasta syksyä!


http://3.bp.blogspot.com/_8S-KPMz4d84/TJ3ywGamzvI/AAAAAAAADs0/kA1ADWaulVc/s1600/syksy_tunnustus.jpg

32 comments:

  1. Ihana iltapala siellä tarjolla. Viikuna on niin kaunis, mutta ajatella en ole koskaan sitä maistanut. Ehkäpä ensi viikonloppuna :)

    ReplyDelete
  2. Mari kannattaa viikunat alkavat olemaan parhaimmillaan tästä jouluun :)

    ReplyDelete
  3. Kaurakeksejä pitää kokeilla, vuohenjuusto on meilläkin herkkua.

    Mukavaa viikonloppua.

    ReplyDelete
  4. Pioni kiitos :) Pian alkaa näytös kun nuorukaiset rantautuvat kotiin.

    Arleena kivan helppo oli tehdä ja maukkaita. Minulla on ollut työ säästää niitä illaksi :)

    ReplyDelete
  5. Olet kova leipuri, monen moista maukkaan näköistä siellä kuvissasi. Tunnelmallista ennen kaikkea!
    Nautinnollista elokuva-iltaa sinulle ja nuorukaisillesi!

    ReplyDelete
  6. Ihailen leipomisinnostustasi - miten sen saisi tarttumaan minuun? :) Ensimmäinen kuva on herkullisen tyylikäs. Sen myötä leppoisaa elokuvailtaa.

    ReplyDelete
  7. Ihanat viikunat :) Olikin jo taas ihan unohduksissa. Kiitos muistutuksesta :) Mukavaa elokuvailtaa.

    ReplyDelete
  8. Eija hih...en pidä itseäni kovin kovana leipurina. Leivon vain jos tarvitsee jotain ja silloinkin jotain nopeaa :)

    Pakkasakka täältä huiskuttelen leipomis innostusta eteenpäin :)

    Heidi nyt on ihana kun niitä saa niin tuoreina ja mukavan kypsinä :)

    ReplyDelete
  9. Kiitos hyvästä keksiohjeesta!
    Jospa kokeilisin huomenna;)

    ReplyDelete
  10. Marie lämmin hyvä mieli tuli taas kun täällä piipahdin!Kiitos sinulle ja keksien ohjetta kokeilen huomenissa kun saan pikkuisen vanhempineen luokesi iltapäivällä kyläilemään.Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle.
    maria

    ReplyDelete
  11. ONpa jo kylmää;lämpimiä terveisiä täältä vielä helteisestä säästä.
    Mukavaa viikonloppua Marie Elisabeth!

    ReplyDelete
  12. Niinu ole hyvä ja iloista viikonlopun jatkoa sinulle :)

    Maria ihana kun saat arteeita lähellesi huomenna <3

    Yaelian nyt alkaa kylmä hiipimään. Merituuli tekee ilmasta oikein kostean kylmän, ja se läpäisee vaatekerratkin helposti. Tuulen pitävää kaapeista kaivan esiin :) Lämpöä sieltä mielelläni tänne vastaanottaisin ;)

    ReplyDelete
  13. Hyvää elokuvailtaa teille ja onnea kauniista tunnustuksista, olet jokaisen ansainnut. Rauhallista viikonlopun jatkoa!

    ReplyDelete
  14. Kaunista ja niin mukavan kuuloinen päivä teillä ollut.

    ReplyDelete
  15. Katsoin viikko sitten elokuvan Hotelli Firenzessä, uudemman version v.2007 ja kyllä oli kaunis elokuva, visuaalisesti ja tarinaltaan. Parikymentä vuotta vanhemmassa versiossa 1980-luku on vahvasti läsnä. Tämä Raja 1918, on kaunis katsoa, pidin myös elokuvasta Kuulustelu.
    Viikunat ovat kauniita, en ole ajatellutkaan, mutta nyt tiedän. Hyvää alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
  16. Oi, kuinka kauniit ovat kuvasi! Meilläkin herkuteltiin eilen juustoilla. harmi, kun en bongannut reseptiäsi aiemmin. :)
    En olekaan pitkään aikaan katsonut oikein ihanaa elokuvaa.
    Onnea tunnustuksestasi! :)

    ReplyDelete
  17. Herkullinen ilta on teillä ollut. Tuo mitä sanoit purjelaivoista oli jotenkin ihanaa. Ihan totta, että syksyllä ne vielä uivat vesissä, kertovat siitä ettei talvi ole vielä täällä.
    Mukavaa pyhäpäivää,
    Anu

    ReplyDelete
  18. Aamunkukka kiitos sinulle <3

    Nonnukka tällaisista päivistä minäkin pidän :)

    Johanna kiitos vinkistä en olekkaan katsonut tuota Hotelli Firenzessä elokuvaa. Raja oli hyvä mutta aika hurja jotenkin todellisuus ja suomalaisuus teki elokuvasta vielä rajumman. Toivottavasti emme koskaan toista moisia virheitä.

    Sari juustoilla herkuttelu on rattoisaa ajanvietettä. Otimme kokeiluun yhden uuden juuston ja ihan hyvän arvostelun sai :) Minullakin oli aikaa viimeksi nähdystä hyvästä elokuvasta, taitaa muuten olla Poika raidallisessa pyjamassa.

    Anu purje laivat/veneet on hyvä mittari. Heti kun alkavat merenrannan kuivaa puolta koristamaan voi tietää talven tulleen :) Osa purjelaivoista jää paikalleen osa siirretään parempaan paikkaan ja kaikki veneet on nostettuna ylös :)

    ReplyDelete
  19. Tämä todella on kaunis blogi. :) Onnea tunnustuksista. Ja ihanalta näyttää teidän lauantai-ilta. Upeasti ovat herkut esillä. Niin tunnelmallista.

    ReplyDelete
  20. Hyvää Sunnuntaipäivää!
    Olen jo pitkällä päivän tohinoissa. Nyt suon itselleni pikku tauon, joten oitis piipahdin kylään! Kertomaan, että innostuin edellisen postauksesi tunnelmasta niin, että herättyäni päätin kokeilla itsekin: laitoin (semmoista "spa" ) musiikkia soimaan ja sytytin kynttilät. Myönnettävä on, että tehoaa: on tosi kiva mieli. Sitä en tosin vielä osaa sanoa, pystynkö tähän -sinänsä vaivattomaan operaatioon- arkiaamuina...

    Hyvä mieli tuli myös tästä postauksesta! Tykkään kovasti siitä, että miten kerrot perheesi tapahtumista. Pienesti, mutta läheisesti.

    Ja se nyt on taas aivan selvää, että tätäkin reseptiä kokeilen. Toimii varmasti viinin ja juustojen kera, mutta olen varma, että toimii myös iltateen seuraksi.

    Ihanaa sunnuntaita koko perheelle! Ja energiaa alkavaan viikkoosi!

    ReplyDelete
  21. Kiitos Miia :)) Ihanasti jaksat aina kannustaa.

    Helmi teen kanssa mekin aina juustolautasta nautimme :) Ihan hyvin maistuu.
    Eikö vaikutakkin kivasti musiikki ja kynttilät aamuun. Ennen kuin huomaa niin siitä on tullut tapa :) Rutiinin omaisesti käynnistyy joka aamu.
    Kiitos palautteestasi perheestä, nautin kovasti heistä jokaisesta. Heidän kanssaan ei aika käy pitkäksi. Viikonlopun aamiaisesta selvisimme juuri ja kello alkaa olemaan yli puolen päivän :)

    ReplyDelete
  22. Kiitos reseptistä, pitää testata! :) Herkullisen väristä muuten tuo hillo, oletko itse tehnyt?

    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ja alkavaa viikkoa! :)

    ReplyDelete
  23. Katri jep, hillon olen itse keittänyt. Kiitos sinulle ja hyvän viikon toivotukset myös sinulle :)

    ReplyDelete
  24. Kuulostaahan niin hyvältä ohjeltaa, että kopsasin heti.
    meillä kun minä ja keskimmäinen tyttäreni olemme aivan "hulluina" kaikkiin juustoihin, voin vain
    kuvitella nauttia näiden kanssa erilaisia juustoja.
    Kiitos muuten omenapaistos ohjeestasi, olemme tänä syksynä tehneet sitä useampaan otteeseen...:))) Taitaa jo näkyä tuossa vyötärölläkin...
    Ihanaa sunnuntai päivää sinulle!!!
    Jaana

    ReplyDelete
  25. Kiitos ohjeesta, teeleivistä tuli hyviä! Katosivat nopsaan parempiin suihin. :) Kaulimisen kanssa tuli tenkkapoo, kun olen niin onneton keittiössä, mutta pyöräytettiin käsin leipäkakkusia kaulitun taikinan sijaan, ja hyviltä maistuivat niinkin. :)

    ReplyDelete
  26. Keksiohjetta täytyy testata itsekin. Kohta saakin testailla juustoja glögin kanssa;) Mukavaa alkanutta viikkoa!

    ReplyDelete
  27. Voi miten kauniin syksyinen ihana tunnelma kuvista välittyykään...♥
    Keksejä pitääkin kokeilla!
    Aurinkoista ja ihanaa viikkoa!

    ReplyDelete
  28. Oikein on juhlavannäköiset kuvat ja syksyisen väriset kynttilät!! Tuo "raja"-elokuva tuli mieleeni että kerran joku puhuja taisi sitä suositella, vai lieneeköhän se sama elokuva... Oliko hyvä?
    Olet ollut ajatuksissani :) Toivon oikein ihanaista viikkoa ja lämpöisiä ja lepposia hetkiä syksyysi :)

    ReplyDelete
  29. Hej Marie!

    Det är alltid en fröjd för ögat att kika in till dig, så mycket vackert du visar.

    Hoppas allt är bra med dig! Jag har inte riktigt lika mycket tid längre till att kika in till alla mina goa bloggvänner, men när jag väl får en stund över är det ju desto roligare ; )

    Ha nu en fortsatt skön höst och många varma kramar från Sverige!

    Karin

    ReplyDelete
  30. Kiitos herkullisesta ohjeesta, vaikuttaa helpoilta ja nopeilta tehdä. Juustojen kera varmasti sulaa suuhun :)

    Herkulliselta näyttää juustotarjotin. Tästä muuten muistinkin että ostinpa eilen pikkuisen juustolajitelman, se taitaa maistua iltateellä tänään <3

    Syksyn väriä ja lämmönsäteitä sinulle Marie!!

    ReplyDelete
  31. Jaana :) ihana jos ohjeet ilahduttavat. Miten kiva että juusto harrastukselle löytyy kaveri, kaksin maistuu vielä paremmalta.

    Helmililja minäkin suurilta osin taputtelin taikinan leivinpaperille ja viimeistelin muutamalla kaulimen vedolla :)

    Mirva glögiä jo odottelenkin, on kivan mausteista lämmikettä talven kylmyyteen.

    Titti kiva kun tulit kurkkaamaan, tulen vastavierailulle :)

    -T elokuva oli hyvä. Tietenkin aiheeltaan rankka, kun käsittelee maamme historiaa.
    Sydäntä lämmittää, että arjen keskellä olen sydämeesi mahtunut <3 Kaikkea hyvää toivotan sinulle viikkoosi.

    Marina kaunis kiitos sinulle :) Toivotan hyviä hetkiä juustotarjottimen ääreen <3

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.