Tuesday, September 27, 2011

Vaatturin kotona

All images. Expressen Leva & Bo


 Flunssaillessa on ollut aikaa selata lehtiä. Tavoistani poiketen päätin lainata kuvia ja näin esitellä teille viehättävän kodin. Agneta Johanssonin koti on yksi niistä neljästä kodista joiden valmistusta olen seurannut yli kymmenen vuoden ajan. Ensi kerran luin kodista ja Agnetan haaveesta Lantliv lehdestä ja Lantliviltä ilmestyneestä kirjasta; Drömmen om ett hus på landet 2002.
Talo oli ostovaiheessa purkukunnossa. Sinnikkäänä naisena hän on rakentanut näinä vuosina itselleen kauniin kodin ja työtilat. Punanen lanka on säilynyt kaikkien vuosien läpi, ihan näihin päiviin asti.

Minua kiehtoo käsityöläisten ja taiteilijoiden kodit. Kodin tunnelmat ei ole ihan luihin asti kalutut ;) Kaikessa näkyy luovuus, laadukkaat materiaalivalinnat sekä aikaa kestavät ratkaisut ja valinnat.
Koti on rakennettu lämmöllä, taidolla ja rakkaudella.
Toivon että tulevina vuosinakin saan törmätä Agnetan kotiin ja nähdä mitä vuodet ovat tuoneet tullessaan.

Tänään on ollut kaunis päivä. Iltapäiväteen saattoi nauttia ulkona, auringon lämmittäessä.
Ajatuksissa on kulkenut mukana kiitollisuus. Elämässä on paljon asioita joista nauttia ja iloita. Liian helposti pitää asioita hiljaa itsellään...tänään oli se päivä jona halusin jakaa ja sanoa ajatuksiani ääneen ympärillä oleville :)

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen päivitykseen. Joskus on kiva kysellä asioita teiltä. Luonnossa olen  ihminen joka mieluusti kuuntelen ja eläydyn kuulemaani. En pidä valokeilassa olemisesta. Blogimaailmassa asia kääntyy hassusti nurin päin ja siten monesti jään pohtimaan/kaipaamaan vastapuolen ajatuksia :)

Kiitollisena siitä että elämääni rikastuttaa joukko ihania ihmisiä! <3

Marie

ps. toivottavasti kuvat ovat ojennuksessa eivätkä seikkaile pitkin kuvaruutua :)

24 comments:

  1. Kaunis on esittelemäsi koti. Ja enpä voi olla, kuin samoilla linjoilla ajatuksistasi käsityöläisten kodeista, niin, kuin elämästä nauttimisestakin.

    ReplyDelete
  2. oi,miten kaunis koti!! :)

    t:aurablogin heidi

    ps. jätän nyt sinunkin blogiisi viestini, että en pääse tänne tunnuksilla, auttaisiko mahdollisesti kommentointiasetuksien muuttaminen? omassa blogissa auttoi...
    Jokaisen postauksesi käyn selaamassa, lukemassa ja ihailemassa kuvia :)

    ReplyDelete
  3. Maija eikö olekkin :) Kirjassa on kuvia vielä runsaammin ihasteltavaksi.

    Heidi nyt tällä tekniikan ihmelapsella menee sormi suuhun :D Kävin katsomassa asetuksia, mutta en oivaltanut mitä niistä olisi pitänyt muuttaa?

    ReplyDelete
  4. Beautiful!!!!
    Have a nice day!
    Kathrine

    ReplyDelete
  5. Toivottavasti flunssasi on helpottanut jo.
    Kaunis koti, punainen tiilitalo, tinaa, lempimateriaalini. Tunnelma lämmin ja kodikas.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle!

    ReplyDelete
  6. Ihana talo <3

    Minäkään en pääse omilla tunnuksilla kommentoimaan. Ongelma poistuu, kun asetuksista valitsee kommenteille joko ponnahdusikkunan tai ison/oman ikkunan. Jos se kommentointi on upotettu tekstiin, joillakin on ongelmia kommentoinnin kanssa :(

    -Tuija-

    ReplyDelete
  7. Kiitos lämminhenkisestä kirjoituksestasi, ja olen samoin kiinnostunut seuraamaan joitakin projekteja jotka liippaavat mieltymyksiäni asioihin.
    Kuvan talo on kaunis, suoralinjainen ja sisäänkäynti kutsuvan tuntuinen,

    Toivotan sinulle värikkäitä syyspäiviä !

    ReplyDelete
  8. Kauniin näköinen talo!
    Osaatko sanoa mistä tälläisn kirjan voisi löytää?
    Voisi olla hyvinkin kiinnostava!
    Olen ihastunut myös sinun kuviisi ja tapasi esitellä/kirjoittaa asioista. Olen siis liittynyt lukijaksi jo jonkin aikaa sitten.
    Hyvää päivänjatkoa sinulle!
    Kristina

    ReplyDelete
  9. Heissan Marie,
    Voi kun olisikin mielenkiintoista tutustua tähän vaatturiin ja taloprojektiinkin paremmin. Tykkäisin istua hiljaa huoneen nurkassa ja seurata hänen työskentelyään. Tokkopa osaisin hiljaa istua, varmasti tuli paljon kysyttävää!

    Kurki joutaessasi blogiini. Pistin sinulle tunnustuksen. JA AIHEESTA. Menee ihan gramofonin puolelle toistellessani, miten mielelläni luoksesi tulen kyläilemään!!!

    =) Helmi

    ReplyDelete
  10. Pipsan postit nyt onneksi flunssa miltei selätetty :)
    Kodissa on kivasti yhdistelty eri materiaaleja ja näin saatu lämpöä.

    Tuija tuhannet kiitokset neuvoistasi :) Kävin heti muuttamassa asetuksia.

    ReplyDelete
  11. Marimeri kiitos :) Syyspäivät alkaa olemaan kauniin värikkäitä ja onneksi vielä hiukan lämpimiäkin.
    Talon ulkoovi on kutsuva ja kivasti puusta talon ollessa tiilestä.

    Kris paljon on kauniita sisustuksia ja taloja. Tässä tapauksessä minun mielestä kokonaisuus tarinalla on viehättävä. Iäkkäämpi nainen uskaltaa heittäytyä ison unelman vietäväksi, tämä juuri tekee seuraamisesta mielenkiintoisen.
    Tilasin kirjan aikoinani Lantliviltä. Kirja on heidän tekemä joten suosittelisin ottamaan heihin yhteyttä :)
    Lämpimästi tervetuloa lukijaksi!

    ReplyDelete
  12. Helmi olisi tosiaan kiva olla seuraamassa ompelua taitavissa käsissä. Tosin ompelukoneen tasainen ja rauhoittava surina voisi saada minut nukahtamaan :)

    Kaunis kiitos tunnustuksestasi! Arvostan paljon sanojasi. Poskeni kyllä saat punoittamaan ja hitusen korvianikin ;) Tulen kurkkaamaan illalla.

    ReplyDelete
  13. Toivottavasti flunssailu loppuu pian!
    Kiva kun nostit esille tämän kodin, vaatturikin on ihan kotinsa näköinen.
    Minulla on hyllyssä Lantliv-lehdet varmaan ainakin kymmenen vuoden ajalta, muistatko, minä vuonna tämän kodin tarina on lehdissä ollut? Kiinostuin myös kirjasta, mutta se näyttää olevan loppuunmyyty.

    ReplyDelete
  14. Hei,

    Upeita kuvia -- todella kaunista!
    Tulee ihana fiilis.:)
    T, Tilda

    ReplyDelete
  15. Kaunista ja seesteistä. Sopii vaatturille. Talon julkisivukin kertoo selkeää kieltä.

    ReplyDelete
  16. Kaunis koti :). Toivottavasti flunssasi jo helpottaa. Täälläkin pikku hiljaa paranemaan päin tästä kovasta flunssasta.

    ReplyDelete
  17. Käsityöläiskodit ovat mielenkiintosia! Kyllä osaa olla kodikkaan ja seesteisen oloista tuossa huushollissa :) Tällaisia kuvia voisi ihaillen jäädä katselemaan...

    Paranehan pian kokonaan flunssayskästä!!! Pian on onneksi taas uusi viikonloppu:)

    Kokkailen täällä päivän synttärisankarille, ajattelin yllättää kahdella eri kakulla päivänsankarin :)

    -T

    ReplyDelete
  18. Kiitos kun jaoit nämä kuvat ja tunnelmat. Käsityöläiskodeissa viehätyn usein vahvasta materiaalien tunnusta, tekstuureista ja siitä miten ratkaisut tosiaan tehdään kestämään. Ajattelen myös, että niissä kodeissa on läsnä itse tekemisen ideologia, joka tuo muassaan sellaista kiireettömyyttä. Kaikkea ei ole pakko saada kuntoon tai valmiiksi neti. Vuodet kerrostavat kotia kauniisti pikku hiljaa.
    Toivon, että flunssasi on jo parempaan päin. Meillä sairastaa nyt mies mutta onneksi jo on tervehtymään päin.
    Olen tänään käynyt useaan otteeseen täällä vierailulla ja sellannut mm. viime joulunaluksen tunnelmiasi. Ovat olleet ihan henkireikä tässä koepinojen ja esseevyöryn lukemisen välissä.
    Lämmin ajatus sinulle.

    ReplyDelete
  19. Pirkko kirjaan on otettu koteja joita on esitelty vuosien 1999-2002 lehdissä. Lehtihän ilmestyi tuohon aikaan muutaman kerran vuodessa joten syys numerossa muistaakseni oli tämä kirjoitus.
    Harmi jos on loppuunmyyty :(

    Tilda lämmin fiilis on hyvä kuvaus :)

    Arleena talossa on kiva persoonallisuus. Kokonaispaketti on kivasti omistajalla hallussaan :)

    Villasukka kiitos, paranemaan päin onneksi mennään täälläkin.

    ReplyDelete
  20. Miten ihana koti ja esimerkki siitä miten unelma voi toteutua. Tämä antaa minullekin taas lisää voimaa.

    Kommentoiminen on ollut minulla pitkään hiljaiseloa, kun oli ongelmia, mutta nyt käytän selaimena google chromea silloin kun kommentoin ja se toimii!

    Tunnustuksia ja haasteita on ehkä ruuhkaksi asti, mutta rohkenen kuitenkin ehdottaa:

    Poikkea kiemuraiselle polulle, joka johdattaa Runotalon portille, astu sisään portista ja kurkista kuistin ikkunaruudun läpi, mitä näetkään - siellä on jotain minulta sinulle!

    Poikkea sitten kun on sopiva hetki, ei stressiä, ei kiirettä...

    Aurinkoista viikonloppua!

    ReplyDelete
  21. -T nyt on tunne että flunssa alkaa olemaan selätetty, onneksi!
    Kivat synttärit teillä takana. Hyvä syy nauttia kakkua jopa kasin verroin ;)
    Agnetan koti on ihanan seesteinen. Tunnelman ja lämmön vuoksi juuri pidän siitä.

    ReplyDelete
  22. Anu osasit hienosti kiteyttää ajatuksen. Tismalleen samalla tavoin ajattelen :)
    Kiireettömyys ja kestävyys on arvoja joita itse haluan kannattaa.

    Niin kohta joulu tekee tuloaan. Kiva jos hitusen pystyin henkireikänä olemaan :)

    ReplyDelete
  23. Runotalon Sari Kiitos ihana Sari! Tulen mielelläni polullesi :)
    Sinulla on mitä ihanin tapa kirjoittaa, ihailen!

    ReplyDelete
  24. Poikkesin vielä tarkentamaan, että blogissani odottaa Olen oma itseni - haaste. Runollinen ilmaisuni saattaa jättää asian hieman epäselväksi, mutta luulen että ymmärsit oikein. Kiitos sinulle!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.