Saturday, November 19, 2011

Vitriini valmistui


Poissa näkyvistä poissa mielestä sanonta ei onneksi päde blogilandiassa :) Monta kertaa on ajatukseni täällä käynyt. Tiivis kaksiviikkoinen takana parisuhteiden "hoitamisessa". Olen saanut olla ihanien ihmisten ja antoisien hetkien parissa. Muuten ei varmaan jaksaisikaan oman työn ohessa vapaaehtoistyötä tehdäkkään. Kiitollisin mielin vähän verkkaisempaan arkirytmiin.

Pimeys on tosiaan tullut taannoisen kellojen siirron sekä marraskuun taittuessa loppupuoliskolleen.
Pimeys tuokin valokuvaukseen miettimisen aihetta :) Toisaalta olen päättänyt että kuvissani saa näkyä vuodenaikojen eri valoisuudet.

Vitriinikin valmistui ja sai odottaa hetken jotta löysimme sopivan hetken kiinnitystä varten.
Ihana miesväkeni toteutti toivomukseni piirrustuksieni mukaan. Laskivat tarkoin lujuuslaskelmat, jotta keräilemäni astiat eivät tulisi rytinällä seinästä alas ;)
Toiveena vitriinin suhteen minulla oli seuraavat seikat;  eniten käyttämäni astiat mahtuisi siihen, jalaton versio seinään pultattuna, kehikko maalattuna munatemperalla ja ulkoasu määriteltynä oven mittojen mukaan (vanhan ikkunan).

Kehikon materiaaliksi valittiin vähäoksaista mäntylautaa. Mitat vitriiniin ovat 176 cm x 74 cm x 38 cm.

Seitsemän pultin varaan laskimme vitriinin kiinnityksen. Hakanen on viellä hakusessa, sellainen vitriiniin sopiva :) Jotkut ajatukset ja suunnitelmat saavat odottaa vuosia toteutuakseen...mutta eihän minulla ole kiire minnekkään.

Viikonloppu alkoi mukavasti postiluukusta tupsahtaneella kirjeellä. Kirje sisälsi rahalähetyksen ja kehoituksen kukkakimpun ostoon. Tämä  kultainen teko syrjäytti viikon väsymyksen ja sai sydämeni kuplimaan ilosta. Tänään siis olin kukkaostoksilla :)

Iloista viikonlopun jatkoa jokaiselle täällä piipahtaneelle! Minä istuudun ison teekupposen kera ihanien blogien ääreen :)

<3 Marie

ps. pari tunnustusta olen saanut joista ensikerralla lisää. Pyydänkin että auttakaa naista mäessä. Tuntuu että olen aika paljon itsestäni blogissani jo kertonut, nyt on mahdollisuus esittää toivomuksia aiheesta, mitä itsestäni kertoisin :)

35 comments:

  1. Underbara bilder som alltid härinne!
    Ha en fin helg!
    Kramar Kathrine

    ReplyDelete
  2. Ihana kaappi, kertakaikkiaan <3

    -Tuija-

    ReplyDelete
  3. Kauniilta näyttää astiakaappisi :-)

    Mukavaa viikonloppua sinne !

    ReplyDelete
  4. Kathrine tack för dina vackra ord :)

    Tuija kiitos, toinen on jo tilauksessa ;)

    Teija kiitos, totuttelua kun tumman kaapin tilalla on vaalea :)

    Petriina kiitos, toivon että pystyn ottamaan paremmat kuvat, aina ehtii unohtamaan kuinka pimeä marraskuu onkaan :)

    ReplyDelete
  5. sinua onkin ollut jo ikävä :)
    kaunis kaappi, ja taitavat tekijät!
    minä olen huono antamaan vinkkejä, kun itseltäni tahtoo jäädä kaikki tunnustukset tekemättä, ja harmittaa antajien puolesta, mutta olen sen asian suhteen todella saamaton..
    mukavaa viikonvaihdetta!!
    jaana

    ReplyDelete
  6. Uppeesti totteutettu kaappi ! Monasti mietin sitä että onko kotisi vanhassa kivitalossa ? :)

    ReplyDelete
  7. Jaana oi sanasi lämmitti :) Minulla on vähän samaa ongelmaa. Kaiken touhun keskellä unohtaa helposti vaikka niin ei olisi tarkoituskaan :)

    Lovviisa oikein arvasit :) Vanha kivitalo sokkeloisen pohjaratkaisun kera ja huonekorkeuskin tuo omat haasteensa :)

    ReplyDelete
  8. la simplicité du blanc, j'aime!!
    Véro

    ReplyDelete
  9. Hurjan kaunis kaappi! Kuinka sait munatemperalla valkoista aikaan ja onko maali pysyvää?
    Ihana blogi sinulla :)
    Hyvää viikonloppua, Jatta

    ReplyDelete
  10. Pitkästä aikaa täällä kurkkaamassa ja kommentoimassa... Noin ihanassa vitriinikaapissa kelpaa laittaa näytille ihania astioita!

    ReplyDelete
  11. Jatta munatempera on pysyvää ja kuluu tasaisen kauniisti. Maali tekee pinnan kauniin mataksi, millään muulla keinoin ei saa yhtä mattaa pintaa jos sitä kaipaa. Titaanin valkoinen pigmentti antaa reippaasti peittävyyttä. Meillä sattui olemaan kotona sinkkivalkoista, taitoin sitä hyppysellisellä kasselinruskeata ja tulos oli vähän siniseen menevä joten lisäsin vielä hyppysellisen keltaokraa. Maalin ihanuus on myös sen ekoloogisuudessa :)
    Jatta muistanko oikein että kyselit jogurtin ohjetta, yritin käydä vastaamassa mutta en löytänyt perille. Saitko jo ohjeen vai kaipaatko vielä sitä? Mielelläni annan jos on haluat :)

    Elsa kiva kun piipahdit :) Kiitos, miesväkeni teki hienoa työtä.

    ReplyDelete
  12. Voi ihana kuin kaunis vitriini!!! Kyllä sun mies (jos ymmärsin oikein, että hän on tekijä) on taitava käsistään!!!! Mulle klepais myös tuollainen kaappi!

    ReplyDelete
  13. Todella kaunis vitriini ja ihana miesväki sinulla, joka pystyy moisen toteuttamaan. Minusta on mukavaa, jos kuvissa näkyy vuodenaika, vaikka se sitten tarkoittaisikin normaalia pimeämpiä kuvia.

    ReplyDelete
  14. Lattenainen kyllä mieheni ja esikoiseni ovat toimineet nikkarointimestareina :) Ihana on ollut seurata heidän mittailua, liimauksia ja sahauksia.
    Pohdittiin rakennetta pitkään jotta kestää astioiden painon, onneksi itse vitriniin saimme pultattua kiinni kiviseinään.

    Absolutely white olen kanssasi samaa mieltä :) Kuvissa saa näkyä niin vuoden aika kuin vuorokauden hetki. Nyt kuvissa näkyy selvästi harmaus, ihan hämmästyin kun talletin ottamani kuvat. Pidän tosin enemmän hämyisistä ja tunnelmallisista kuin ylivalotetuista kuvista.

    ReplyDelete
  15. Voi miten hienoa, että jaksat auttaa ihmisiä vapaaehtoisena.

    Vitriini on todella kaunis! Minullakin on sellainen haaveissa ja ikkunat valmiina. Hyvää lauantai-iltaa!

    ReplyDelete
  16. Kiitos, sain jugurtin ohjeen aijemmista postauksistasi, josta löytyi myös herkullinen spelttisämpylän ohje.

    Täytynee kokeilla ensi kerralla munatemperalla maalaamista.

    Syksyistä lauantai-iltaa :)

    ReplyDelete
  17. Niin kaunis on tuo vitriinisi! Oikea aarre : ). Ja upeaa, kun tuollaista on saanut vielä itse tekien aikaan!! Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  18. Kaunis vitriini. Olen myös tuollaisesta haaveillut. Kunhan saamme mökin remontin johonkin malliin, niin sitten...
    Niin rauhallinen tunnelma on aina kuvissasi.
    Hyvää viikonloppua Sinulle!

    ReplyDelete
  19. Aivan ihastuttava kaappi!

    Minua kiinnostaisi, millä alalla olet? Liippaako se yhtään tuota parisuhdeterapointia?

    ReplyDelete
  20. Oi, miten on kaunis!! Miesväelle hatunnosto työtä ja sinulle suunnittelusta :) Ihanaa, että astioita saa ihailla lasin läpi.
    Minulle tuo munatemperamaali on ihan uusi asia noin sekoittamisen kannalta. Kuullut siitä olen mutta en milloinkaan tehnyt itse. Mistähän sellaisia pigmenttejä kannattaisi kysellä, jos joskus intoutuu kokeilemaan (nimimerkillä 'täällä kaksi yöpöytä, jotka odottaisi maalia':)
    Levollista lauantai-iltaa Marie sulle.
    Anu

    ReplyDelete
  21. Tuire meille on tainnut parien auttamisesta tulla tekemisien lempilapsi ;)
    Meilläkin ikkuna odotti pitkän tovin ja muutama jatkaa vielä odottamistaan.

    Jatta kiva kun löysit ohjeen :) Kokeileppa, uskallan suositella.

    Uusi kaunis päivä itsetehdyllä tosiaan on aina erinlainen arvo :)
    Uskonpa että meidän nuorukaiset jatkossa uskaltavat kokeilla myöskin vitrinin tekoa kun saivat vierestä seurata.

    Maria teillä on aika urakka. Kevyttä remonttia ei taida ollakkaan. Tsemppiä ja toivottavasti pian valmis.

    Nonna kiitos, kilkulla oli että olisin vastannut vinkkiisi ;)

    Anu täällä ainakin Bauhausilla on hyvä valikoima eri pigmenttejä. Jos valkoista maalia haluat niin valkoista menee desi kaupalla ja muita sävyjä ihan pieniä hyppysellisiä maaliseokseen :)
    Kiitos Anu, menemme leppoisasti kohta elokuviin katsomaan Piiat :)

    ReplyDelete
  22. Vanha ikkuna on todella kaunis vitriinin ovena.

    Olen samaa mieltä, että vuodenaikojen tuoma valon määrä saa näkyä kuvissa. Sitä vaan helposti sortuu odottemaan vaan sitä kaunista valoisaa hetkeä (tai ylivalottamaan).

    ReplyDelete
  23. Onpas hieno vitriini! Se on onni, kun omistaa näppäriä läheisiä :)
    Mietin just tänään samaa, valokuvaukseen ja vuodenaikoihin liittyen ja olen myös sitä mieltä, että vuodenajan vaihtelut saa näkyä kuvissa. Ihanaa viikonlopun jatkoa Marie :)

    ReplyDelete
  24. Kiitos ihanasta postauksesta (taas :))! Ja sitten vinkkejä seuraaviin postauksiin: olisi kiva kuulla vielä enemmän siitä, miten aikoinaan sopeuduit Suomeen. Entä mikä on sisustus"filosofiasi"?

    ReplyDelete
  25. Kiitos taas kerran kauniista kirjoituksestsi ja kuvistasi♥

    ReplyDelete
  26. Wonderful shots!!

    Have nice evening
    Hugs Tina

    ReplyDelete
  27. Upea vitriini sisältöineen!

    ReplyDelete
  28. Voi miten upea, kaunis vitriini. Vanhasta saa kyllä kaunista aikaan:)

    ReplyDelete
  29. Marjukka tänään paistoi aurinko kivasti ja kuvista tuli heti valoisammat. Tosin paljasti myös pölyt ;)

    Laura kiitos <3

    Rouva M näppäriä ja rohkeita kokeilemaan uutta :) Tässä tapauksessa uutena tuli tuo painavan kaapin seinään pulttaus.
    Vuodenajat ovat meille ihana rikkaus ja kiva kun näkyvät kuvissa :)

    Anonymos kiitoksia vinkeistä ja kiva kun päivitys oli mieleen :)

    Kiitos ihana Maria <3

    Mari kiitos :)

    Eija miten se menikään... vanhassa vara parempi ;)

    ReplyDelete
  30. Heippa! Tulin vastavierailulle ja ihastuin blogiisi :) Täällä on tosi kauniita kuvia ja kaikkia ihania juttuja, jäin koukkuun! Ja tuo vitriini, oih<3

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.