Sunday, August 19, 2012

Betonia sunnuntaihin



Ensimmäinen työviikko takana. Hieman vielä  hidastelen arkiaamuisin, nautin merituulesta ja annan työmatkalla ihmisten ohittaa itseni niin vasemmalta kuin oikealtakin. Pidän hetkistä kiinni, ikään kuin voisin ajan pysäyttää. Onneksi meillä on näitä antoisia kaikin maustein höystettyjä arkipäiviä, muutoin jäisimme paitsi näistä ihanista viikonlopuista :)

Joskus aikaisemmin olen kertonut täällä että olen hidas tekemään hankintoja. Yllä yksi hyvä esimerkki.
Monen monta vuotta olen ihastellut näitä betonisia kynttilänjalkoja aina niitä nähdessäni. Löysin aikoinaan liikkeenkin Eirasta joka myi näitä Tove Admanin kynttilänjalkoja, jäin kuitenkin pohtimaan ja liike ehti lopettamaan toimintansa..
Alku kesästä lakkiaisia valmistellessani löysin uuden tahon joka myy kynttilänjalkoja www.vonr.fi
Otin yhteyttä ystävälliseen Martina Rosenqvistiin ja sain hankittua omani :)
Tove Admanilla on paljon muitakin ihastuttavia tuotteita, kynttilänjalat lienet muodostuneet jo sisustusklassikoksi.

Sisäinen maailma hakeutuu  kohti syksyä, ulkoista pidättelee vielä aurinkoiset ja kauniit päivät.
Yöt tuo levottomuutta lämmöllä ja kosteudellaan. Yläikkunoiden annan olla vielä auki, jotta merituuli saisi puhaltaa sisään. Nautin syksyn odottamisesta, toivon että sinäkin.

Vielä on iltaa jäljellä ja menen mieheni seuraksi keittiöön kokkaamaan. Italia matkaltamme hän toi mukana pizza-ohjeen,  olemme  ehtineet jo kerran aikaisemminkin sitä kokeilla ja hyväksi havaittiin :)

Maukkain maustein höystettyä kohta alkavaa arkea teille!

 ♥ Marie


15 comments:

  1. Ihanaa arkea sinnekin, Marie Elisabeth !

    Täällä hidastelu on yhä jatkunut, vaikka 3. työviikko jo häämöttää ;D
    Mä en halua kiirehtiä vielä...jossain vaiheessa se alkaa kuitenkin.

    Ihastuttavat kynttilänjalat ♥

    ReplyDelete
  2. Nämä sinun kuvasi hivelevät silmää, niin rauhallisin värein ja pinnoin. Nuo kynttilänjalat on kyllä ihanat !
    Tunnelmaa syksyysi :)

    ReplyDelete
  3. Aseman laidalla luulen jatkavani myös samaa rataa, jos vanhat merkit pitävät paikkansa :) Eilen illalla iltakävelyllä mieheni kanssa seurattiin kun jäänmurtajien luona lapset hyppivät innosta kiljuen mereen uimaan :) Ihania kesähetkiä on vielä varattuna meille.

    ReplyDelete
  4. Hilma kaunis kiitos, liennekkö hieman sadepisaroiden kajoa kuvissa :)

    ReplyDelete
  5. On oikeasti todellakin ihanaa alkaa hiljalleen odottaa syysiltoja hetki hetkeltä ajatukset siirtyvät irti kesästä...olet saanut kauniisti unelmasi toteen:) aivan ihanat nuo kynttilänjalat todella!
    Voimaa sinulle työarkeesi ja nautitaan hyvillä mielin arjen vapaista tuokioista

    maria

    ReplyDelete
  6. Nuo Toven kynttilänjalat ovat kyllä niin kauniit! Olen niitä ihaillut, mutta en vielä ole hankkinut, vaikka Ruotsissa Skanssenin myymälässä niitä näinkin viime vuonna. Kiitos linkistä!

    Mukavaa uutta viikkoa!

    ReplyDelete
  7. Maria kaikella on aikansa, ihania nämä meidän neljä vuodenaikaa. Seuraavat kivasti toinen toisiaan, siinä matkassa on hyvä lipua itsekkin eteenpäin :)
    Toven työt ovat ihastuttavia ja erityisesti olen mieltynyt hänen käyttämäänsä betoniin. Jotku osaa..

    Kasäkukka ensin olin yhden kannalla, mutta mukaani tarttui myös pari ja hyvä niin :) Kynttilänjaloissa on kiva pilke ja käsityö näkyy ihanasti.
    Toivottavasti pian saat omasi :)

    ReplyDelete
  8. So beautiful
    Have a nice week
    Kathrine

    ReplyDelete
  9. Hyviä hetkiä sinulle Marie niin arkeen kuin juhlaan! Minäkin marraslapsi, odotan ilolla syksyn saapumista. Kynttiläillat ovatkin jo alkaneet.. Ja oi, ihastelin pitkään kauniita hankintojasi. Täälläkin harkitaan ostoja pitkään ja perusteellisesti, toivottavasti iän tuomaa viisautta..;)
    Ihanan viestin olit jättänyt blogiini, lämmin kiitos vielä siitä. Voi hyvin♥

    ReplyDelete
  10. Syksy maistuu suussa jo ihan hyvältä...Kylmät yöt ja aamut saa siirtämään jo ajatukset sisätilloihin :)

    ReplyDelete
  11. Niin ihanasti kirjoitat sisäisestä ja ulkoisesta syksyyn valmistautumisesta. Minullakin sisäinen odotus on käynnistynyt ja mietin ulkoisiakin juttuja kuten sävyjä kotona. Tekisi mieli nyt luumua ja ruskeitakin sävyjä jonnekin.
    Todella viehättävä kynttilänjalkapari sinulla on siellä. Tunnelmalliset...
    Hyvää uutta viikkoa ystävä!

    ReplyDelete
  12. Kiitos rohkaisusta! Välillä tuntuu, että elämä on nykyään niin nopea tempoista, että se vaatii meitäkin mukautumaan siihen.

    ReplyDelete
  13. Fågel blå tack vännen :)

    Hannah täällä toinen syyslapsi :) Nautin viilenevistä päivistä ja kynttilöiden valosta.
    Onneksi vuodet tuovat viisautta hankinnan saralla, tuntee mieltymyksensä paremmin ja tietää mitä haluaa :) Muistan aikoinani opisellessani sisustusta, opiskelukaverini ihmettelivät aina kun ostin aina joka kymmennennen tuotteen kun heitä ei pidätellyt mikään ;)

    Lovviisa kyllä, ollaan taidettu oppia neljään vuodenaikaan hyvin. Sisäinen kello saameidät käymään samaan tahtiin luonnon kanssa :)

    ReplyDelete
  14. Anu luumu ja ruskea tuo syksyn parhaat puolet esiin. Väreillä saa kivasti luotua lämpöä ja tunnelmaa ympärilleen. Viikot vierähtävät nopeasti, hämmästelen aina maanantain tuloa ja perjantaina uuden viikonlopun alkua :) Kiitos ystävä toivotuksista, viikko oli hyvä <3

    Ampiniini useasti harmittelen juuri sitä että ihmiset nykyään ovat kiireisiä, se valitettavasti näkyy kaikessa. Tänään juuri yhdessä keskustan liikkeessä pohdimme myyjän kanssa täällä muuttunutta katuelämää, havaittavissa on kiukkua ja kiirettä...mistä lienee muutos johtuu.
    Arjen askareet ja perheen menojen sovittaminen tuo omanlaistaan kiirettä, usein kerään rohkeuteni ja hyppään siitä pois.

    ReplyDelete
  15. Todella kauniita kynttilänjalkoja. Kaunis ja tunnelmallinen on blogisikin. Betoni kaikkiaan on jotenkin niin vastustamatonta että ...

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.