Wednesday, October 13, 2010

Otsikko ilman nimeä


Tervehdys teille ! Miten ihana onkaan ollut tutustua uusiin blogeihin. Kierros on vielä kesken ja valitettavasti kaikkia nimimerkin takana olevia blogeja en ole löytänyt,  joten tässä välitän kiitokset ihanille kommenteillenne :)  Loma on antanut aikaa vanhempien blogi-ystävieni sivuja oikein ajan kanssa lukea ♥

Hamppusissa merkeissä olen tänään liikkeellä. Joskus kaipaan vanhoja kunnollisia materiaaleja takaisin. Syystä tai toisesta se on saanut väistyä uusien keksintöjen tieltä.
Hampustahan on ennen tehty paperia, purjeita, säkkejä, telttakankaita, mattoja, ruiskuletkuja, kantohihnoja ym. ym.

Harjatussa hampussa on silkkimäinen kiilto. Väriltään hyvälaatuinen hamppu on vaaleahko hopean tai helmenharmaa. Hamppukuidut ovat pellavakuituja huomattavasti vahvemmat.

Eikö kuulostakin upealta materiaalilta?

Meillä eteisen matto on kudottu hamppulangasta. Näyttää villalta, mutta omaa pienen kiillon.
Ruuanvalmistuksessakin hampulla on ollut oma tehtävänsä, siihen en ole kovin perehtynyt. Hampunsiemeniä Ruohonjuuresta osettuna käytän silloin tällöin sämpylöissä. Ovat veikeitä, onttoja ja siten kivasti risahtelevat hampaidenvälissä :)

Minä ainakin kaipaan tuotteita jotka kestävät isältä pojalle, eikä haittaisi että omaisivat tietyn ajattomuuden. Muoti vaihtuu nopeaan tahtiin niin sisustuksessa kuin vaatteissa. Hetkessä voi arvella mikä luku on kyseessä, nykyään jopa alkupuolen, puolenvälin että loppupuolen :)

Mielenkiintoinen on tämä materiaali, joka on mahdollistannut seikkailut maailman merillä, upeiden kaupunkien rakentamiseen,  sekä tallettaa tärkeitä sanoja tuhansiksi vuosiksi eteenpäin.

Lomasta on nautittu ja ulkoiltu paljon, nyt hetki siivoamiselle. Huomenna koittaa työpäivä.
Hyvää loppuviikkoa!

 ♥ Marie

44 comments:

  1. Your photos are so beautiful!
    Have a nice evening
    Yvonne

    ReplyDelete
  2. Löysin blogiisi - hyvä niin, koska näytää ihanalta kuvat ja tekstit. Täytyy tulla ajan kanssa lukemaan vanhempiakin kirjoituksia ja ihailemaan kuvia. Hyvää loppuviikkoa:)

    ReplyDelete
  3. Juuri viime viikolla tarkistin pellavan, hampun ja juutin eroja. Joten hyvin ajankohtaista postasit!:D

    ReplyDelete
  4. Oijoi, mistä tuo ihana matto on?? :)

    ReplyDelete
  5. Minäkin ihailin upeaa mattoa :) On todella ollut onni löytää blogiisi ja mukava kun kävit vierailulla omassa blogissani :)

    ReplyDelete
  6. Todella kauniit matot! Tanjan tavoin haluaisin tietää mistä.
    Helsingin Korkeavuorenkadulla on liike, joka myy hampusta tehtyjä vaatteita. Ainakin luulen, että materiaali on hamppua. Vaatteena se ei kuitenkaan tunnu olevan parhaimmillaan, ainakin ko. liikkeen vaatteet ovat kovin paksuja ja jäykkiä. Tätä kirjoittaessa tuli kuitenkin epäilys, onko liikettä enää olemassa, ja jos on, ovatko vaatteet entisenlaisia.

    ReplyDelete
  7. Kerrassaan ihanat kuvat jälleen, kaunis harmoninen tunnelma ja matto tosiaan ihana. Käyhän katsomassa, taisit voittaa arvonnassa ♥

    ReplyDelete
  8. Upeat ovet ja tuoli!! hamppu ja pellava ovat kyllä kestäviä materiaaleja. pellavapyyhkeetkin kestävät ihmisiän, saati sitten tuo hamppu. ja kun satsaa näin, ei koskaan mene pois muodista!

    ReplyDelete
  9. Hienoa tietoa ja mielenkiintoista!Kiitos sinulle.Ja hyvää työhön paluuta Sinulle ,minä aloitin lomani.Lämpöisin terveiseni Sinulle.
    Maria

    ReplyDelete
  10. Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! ja nuo siun kuvasi ovat aina niin kauniita ja harmonisia <3

    Miuta myös kiinnostaa tuo siun hamppumattosi -mistä olet tuollaisen aarteen läytänyt?

    Itsekkin olen usein miettinyt (erityisesti törmätessäni vanhoihin laadukkaisiin tekstiileihin), että mikä järki tässä nykyisessä kuluttamisyhteiskunnassa oikein olikaan -hankitaan vaatteita kaapit pullolleen. vaatteita jotka usein ovat 1/2 vuoden jälkeen vanhentuneita ja täysin kulahtaneita, virttyneitä rytkyjä. Mie ainakin haluan, että lempihousuni kestävät vaikka 10 vuotta, miksei pitempäänkin? Miulla on oikesti käytössä mummoni vanhoja mekkoja, jotka ovat kauniita, ajattomia ja laadukkaasta materiaalista tehtyjä <3

    ReplyDelete
  11. Hamppuhan olisi hyvä otsikko.
    Kaunis matto, mustan ja valkoisen yhdistelmä hurmaa.

    ReplyDelete
  12. Nyt tuli ihan uutta tietoa minulle hampusta.

    Hienoa kun täällä blogilandiassa oppii uusia asioita :)

    ReplyDelete
  13. Hei , Mullakin on puodilla hamppupellavaa 50% ja 50% . Se on aika karheaa, mutta pesun jälkeen miellyttävää , ihanan rouheeta., mutta pehmentyi kivasti. Mitään en ole siitä vielä tehnyt, ehkäpä jonain päivänä ...:)

    ReplyDelete
  14. Kivoja kuvia!
    Mukavaa torstaita sulle!
    Haliterkuin Sirpa

    ReplyDelete
  15. Miia kiitos ja lämpimästi tervetuloa :)

    Leena johan sattui :D Aihe on mielenkiintoinen.

    Tanja kävin kurkkaamassa maton nurkassa :) HOME DAY BIRGER ET MIKKELSEN, nougat ainakin myy heidän tuotteitaan ja varmasti löytyy muitakin liikkeitä :)

    Anna kiva kun pidät ja käyt kurkkaamassa. Olet lämpimästi tervetullut :)

    Pirkko jossain törmäsin että Eerikinkatu 18 olisi jokin liike missä myytäisiin hamppu vaatteite, kirjoituksessa luki että olisi modernimpi versio....täytyy käydä kurkkaamassa :) Sisustus tuotteissa ainakin toimiva. Mietin esim. sohvapäällisinä voisi olla kiva ja pellavaa sekä puuvillaa kestävämpi.

    ReplyDelete
  16. Sarppu voiko tämä olla totta ?...olisi elämäni ensimmäinen kerta! Tulen kurkkaamaan :)

    Akissfromthepast näimpä, ostaessa valinnan tekee :)

    Maria viestikapulani jätin sinulle ja toivon yhtä kauniita syksyisiä päiviä sinulle <3

    Pikkuthti juuri näin, itseänikin on harmittanut kun jokin tuote mistä on kovin pitänyt ei kestäkkään ehjänä tarpeeksi kauan. Samanlaista uutta on usein vaikea löytää.

    Elsa mietin otsikkoa Hamppu...mutta jotenkin sai epäilyksen aikaiseksi :)) Tiedä sitä ketkä postauksen olisi aikanaan googlettamalla löytänyt.

    ReplyDelete
  17. Ainosofia kiva, minäkin olen rikastunut uusilla tiedoilla monen monta kertaa...viimeksi sinun teepostauksestasi :)

    Virpi kiitos vinkistä, olet aarre! Olemme tulossa sinne päin viikonloppuna joten...

    Sirpa kiitos sinulle :) Mukavaa loppuviikkoa!

    ReplyDelete
  18. En olisi arvannut hamppumatoksi. Hamppu on minulle ihan vieras materiaali. Mielenkiintoista kuinka sitä on ennen käytetty. Matto on kaunis.

    Markettien räsymatot tuntuvat lötryiltä kuin päytäliinat. Ystäväni on hurahtanut mattojen tekoon, se olisi hauskaa. Kumpa olisi aikaa.

    ReplyDelete
  19. Matto on ihnana ja meillä on ollut myös aikoinaan yksi hamppumatto -mihinhän lie joutunut.
    kauniita kuvia tosiaan :)
    Mukavaa viikkoa.

    ReplyDelete
  20. Tuire niin tuttu tuo ajatus, että kumpa olisi aikaa. Hamppunarustakin olisi ihan kiva kutoa, tosin ruskeanahan narua löytyy, mutta miten on värillisen laita. Täytyykin selvittää asia :)

    Wilhelmiina kiitos :) Vaihtelu virkistää ja toivottavasti matto löytyy :)

    ReplyDelete
  21. Luonnonmateriaalit ovat aivan mahtavia ominaisuuksiltaan ja niille ei keinokuidut pärjää. Kauniita kuvia ja kiva tietoisku hampusta. Tiesitkö , että tänään saa ruohonjuuresta 28% alennuksen valitsemastaan tuotteesta. Mukavaa päivää!

    ReplyDelete
  22. Sari kiitos teidosta, en tiennyt joten sinne töiden jälkeen tänään suuntaan :) Luonnonmateriaalit monessa suhteessa päihittävät keinokuidun, kädessä jo tuntuu niin paljon miellyttävämmältä.

    ReplyDelete
  23. Kauniita kuvia! Ihana kun kirjoitat hampusta positiivisesti. Itse olen käyttänyt hamppua vain ruuassa, muuten vielä outo luonnonmateriaali.

    ReplyDelete
  24. Hei, taas jäin vielä miettimään jotain uuden kirjan tiimoita ja en onnistu laittamaan sinulle sähköpostia, viitsitkö jossain vaiheessa kirjoitella minulle.
    Ilona taas

    ReplyDelete
  25. Oi ihana tuo matto!
    On ihan totta, että kaikki perinteiset materiaalit ovat pikkuhiljaa väistyneet vanhojen oikeiden tieltä. Se on kauheaa, sillä sitten kun niitä aitoja löytää, ne ovat todella kalliita ja pitää usein päätyä silti siihen keinotekoiseen :(

    Mutta uskoisin että tämä "meidän sisustus- sukupolvemme" ehkä on tuomassa näitä perinteisempiä matskuja takaisin, tiedä häntä :)

    Mainiota loman jatkoa Sinulle :) Ihanaa että olet ehtinyt oikein ajan kanssa tekemään kivoja asioita :)

    -Sanna

    ReplyDelete
  26. Kaunis hamppu matto. Itse pidän myös luonnonmateriaaleista eniten.

    ReplyDelete
  27. Ihanan raikas raitamatto!

    Hamppu on minulle vieras materiaali. Kiitos siis infosta. Muistaisin jonkun kertoneen, että hamppu jäi pellavan tavoin "jalkoihin", kun mukamashienompi puuvilla saatiin massatuotantoon. Vaan kuinkas on nyt?

    Hampusta tulee eittämättä mieleen hamppuviljelijät, ihan toiseen tarkoitukseen ;-). Olisiko niin, ettei hampun puolesta senkään takia ole oikein ollut soveliasta puhua?

    On tämä hassun holhoava yhteiskunta: muistan, että joskus ei saanut ruokakaupoistakaan (ainakaan suuremmissa määrissä) ostaa unikonsiemeniä, kun joku oli keksinyt, että niistähän voisi vaikka ihan huumaantua....
    Uskomatonta ja hoh-hoijaa.

    Tämä nyt lähti vähän raiteilta. Mielenkiintoinen materiaali tuo hamppu; pitääpä tutustua tarkemmin.

    Iloista loppuviikkoa täällä Sinulle toivottelee Helmi

    ReplyDelete
  28. Tomomi jep, suhtaudun hamppuun sisustus/ruuan suhteen positiivisesti. Harmittaa kyllä että alkujaan hyvää materiaalia on tärvelty matkan varrella, mutta se onkin jo ihan toinen tuote ja tarkoitusperä.

    Ilona laitan postia, ihana kun jaksat vastata kyselijälle :)

    Sanna luulen samoin että moni vanha tuote/materiaali on tulossa takaisin. Ihan jo haitallisia UV-säteilyä ajatellen. Hamppu estää 95% haitallisia säteitä. Tuottaa kuitua 3-4 kertaa enemmän kuin metsä, samalla tehden sadon kerran vuodessa, kun taas metsää saa odotella 20 vuotta.

    Eija luonnonmateriaalia on kiva pitää kädessä sitä työstäessä :)

    Helmi oikeilla linjoilla olet. Hyvän materiaali on saanut huonon kaijun. Lapsi on heitetty pesuveden mukana. Hampussakin on monta eri lajiketta ja kuituhampussahan ei tätä huumaavaa haittaa ole. Ainoastaan jalostamalla ja työstämällä saadaan haitat esiin.

    ReplyDelete
  29. Kaunis matto, hienosti antaa ryhtiä tilaan!
    Suloiset ovat jälleen kerran kuvasi <3

    Mukavaa loppuviikkoa Ystäväiseni!

    ReplyDelete
  30. Upea kuvasarja ja paljon mielenkiintoista tietoa! "Lähellä luontoa, lähellä sydäntä" Niin.
    Suloisuutta ja tyytyväisyyden hyrinää loppuviikkoosi!

    ReplyDelete
  31. Meilläkin taitaa olla hamppumatto tuulikaapissa, pitääkin tarkistaa. Luonnonkuidut ovat yleisesti ottaen ihania, kammoan nykyään keinokuituja. Mutta liki kaikissa vaatteissakin niitä on, ja joka paikassa muutenkin.

    Sinun mattosi onkin kaunis!

    ReplyDelete
  32. Ihanat kuvat, kaunista tunnelmaa. Ja tuo matto on todella upea. Ihanat kontrastit. Tykkään! :)

    -Päivi-

    ReplyDelete
  33. Marielisa ryhtiä juuri tilaan hain matolla. Eteisessä on myös kirjahylly vasemmalla puolella joka tuo eloa ja oloa eteiseen :)

    Tinttarus kiteytit asian hyvin :) Täällä jo hyristään ;)

    Teija sitä on tosiaan liikaa. Yritän aika pitkälle välttää. Joskus jokin kolahtaa ja sortuu ostamaan :)

    Päivi kiitos sinulle :)

    ReplyDelete
  34. Ihana postaus, upeat kuvat ja mielenkiintoista tietoa. Minulle kun tulee ihan toisenlaiset materiaalit mieleen hampusta :/ Ja ihan samat fiilikset täällä, kaipaan kovasti kestäviä, ajattomia ja luonnonmukaisia tuotteita, isältä pojalle. Kyllä hyvin huomaa huonekaluistakin kuinka kunnon vahna puuhuonekalu kestää ja kestää ja kestää. Ja on kaunis kaiken lisäksi!

    ReplyDelete
  35. Matto näyttää hyvältä. Miten hamppumateriaali pidetään puhtaana ? Ainoa kosketukseni hamppuun on TBS:n käsivoide... ;-)

    Kauniita kuvia taas.

    ReplyDelete
  36. Lenni kysyin meidän nuorisolta jonkin aikaa sitten mitä heille tulee mieleen sanasta hamppu ja tieto oli saman suuntaista kuin sinullakin. Nyt tietävät ja ennakkoluulottomasti syövät sämpylöitä :) Vanhoissa puuhuonekaluissa on sitä jotain.

    Petriina hei, tuonhan unohdin...käsivoiteen siis.
    Minullakin löytyy samainen kaapista. Pesua en ole viellä kokeillut matolle. Kieltäisi vesipesun, mutta ei se ole ennenkään haittana ollut :) Aijon kokeilla pesua haalealla vedellä johon olen sekoittanut pesuaineen lisäksi suolaa. Vanha konsti värien pitämiselle, mutta tosin en suosittele. Kokeilen ensin itse ja kerron sitten kuinka kävi :) Tällä konstilla olen pessyt käsinsolmittuja itämaisia mattoja eikä ne ainakaan ole ollut moksiskaan :)

    ReplyDelete
  37. Hei, ihana blogi sulla! Olen törmännyt tähän nimeen usein, mutta luullut sen olevan ihan jotain muuta kuin suomenkielinen = ) Ei siinä mitään, etteikö ulkomaalaisetkin kelpais, mutta suosin tässä tapauksessa suomalaista. Jäin heti lukijaksi!!

    ReplyDelete
  38. Ihastuttava sinun hamppu mattosi!
    Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että miksi kaikki vanhat hyvät, kestävät materiaalit häviävät ja toivon, että ne palaisivat jälleen markkinoille.
    Työssäni tapaan välillä ihmisiä, jotka sanovat haluavansa hankkia kaikki uudet kalusteet ym.... ei mitään vanhaa säilytettävää, ja ihmisellä saatta olla ikää jo n. 40v. Jotenkin hätkähdyttävää....
    Itse kun koen, kuin tietyillä tavaroilla olevan sielun ja niillä on itselleni suuri tunnearvo.
    Ja toivon niiden jatkavan elämäänsä lapsillani minun jälkeeni.
    Mukavaa viikonloppua toivottelen sinulle!!
    Lämmöllä Jaana

    ReplyDelete
  39. Kotivalo hih, kiva että tulit kurkkaamaan...suomea tosiaan kirjoitan kaikilla mausteilla ;) Kirjoittaminen suomeksi ei ole vahvin puoleni, mutta opin koko ajan lisää :)
    Lämpimästi olet tervetullut seuraamaan :)

    Jaana samaa olen ihmetellyt ja aika monet tv-ohjelmatkin ruokkivat sitä ajatusta. Hurjimmat on ne missä tuotteet revitään ja rikotaan lavalle.
    Toivon tosiaan itsekkin että vanhoja hyviä marerijaaleja tulisi uudestaan käyttöön. Meistä seuraavaan sukupolveen katson luottavaisena :)
    Kyllä se oma historia näkyy kodissa, ja pitääkin näkyä :)

    ReplyDelete
  40. Kirjasinpa itseni ulos ennen kuin tallensin. Mutta palattava oli,täällä niin sanomattoman kaunista taas. Minulle myös luonnon materiaalit pellava kaikissa muodoissa, puuvilla ja puu (huonekalut) ovat ensisijaiset. Hamppunarulle löyttyy monessa paikassa käyttöä.
    Hyvää syksyn loppuaikaa sinulle!

    ReplyDelete
  41. Kaunis matto. Ja mielenkiintoiselta ja ihanalta materiaalilta kuulostaa tuo hamppu.
    Mukavaa viikonloppua!
    -kisu-

    ReplyDelete
  42. Alma ihana, mieltä oikein lämmitti vaivannäkösi !
    Luonnon materiaalissa on ihanasti harmoniaa jo silleensä :)

    Kisu Kiitos :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.