Sunday, January 16, 2011

Smoothie




Kivat pakkaspäivät osui viikonlopulle . Ollaan otettu ilo irti ja tehty pitkiä kävelylenkkejä niin merenrannassa kuin jäällä.  Valoisan osuuden huomaa jo päivässä pidentyneen, nautin siitä. Tuo lupauksen jo keväästä. Sisustukseen olen kaivanut kaappien perukoilta hieman lämpimiä sävyjä muuten niin vaaleaan kotiimme. Luumun eri sävyt kiehtoo, tällä hetkellä.


Vitamiineja lisätty ruokailuun smoothien muodossa, jotta kevätväsymys ei pääsisi yllättämään ;)
Tänä aamuna tein seuraavan version; 1 banaani, 1/2 granaattiomena, 100g mustikoita pakkasesta, 2dl maitoa,  1dl mustikka tai granaattiomenamehua.

Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sur sur juoma on valmis :) Sauvasekoitinkin käy myös jos tehosekoitin puuttuu. Joukkoon voi halutessa sekoittaa myös jäänpaloja, mielestäni jäiset mustikat ajaa saman asian.

Alennusmyyneissä en ole jaksanut käydä muuta kuin eilen pikaisesti. Akateemisessa kävin tutkimassa kirjoja ja mukaan tarttui Lentävällä matolla Bagdadiin. Odotankin että pääsen kirjan pariin....mutta ensin on ryhdyttävä rästihommien pariin. Joten tuumasta toimeen, taukoillessa aina käyn kurkkimassa ihaniin blogeihin,  voi olla että rästihommien toteutus venähtää illan kynnykselle ;)

Kauniita pakkaspäiviä teille ♥

Marie

ps. jälkilisäyksenä kerron että kukan nimi on vahakukka. Tiedon minulle kävi ihanasti kertomassa Sariw puutarhablogistaan :) Kaunis kiitos Sari!

42 comments:

  1. Låter gott!
    Ha en fin Dag!
    Kram Kathrine

    ReplyDelete
  2. Ihana tuo ylin kuva -onko kukka tekoinen?

    ReplyDelete
  3. Vitamiineja olen koittanut minäkin hankkia, jotta pääsisin flunssasta eroon. Pakastinta tyhjennetty marjoista urakalla! Jos vaikka seuraavaksi mansikoita...Suloista sunnuntain jatkoa!

    ReplyDelete
  4. Kuulostaa tuo smoothie terveelliselle ja maukkaalle :) Ja niin söpöinen hentoinen kukkanen kuvissa, mikähän se mahtanee olla?
    Valo voimistuu kevättä kohden ja siitä saa nauttia :) Ihanaa uutta tulevaa viikkoa!!

    ReplyDelete
  5. Ihania sävyjä postauksessasi tänään!
    Eija

    ReplyDelete
  6. Kathrine tack detsamma :)

    Leena kiitos, kukkakaupasta tarttui mukaani eilen. Taitaa olla jotain pensaslajiketta, ihan aito :)

    Intianminttu nyt marjat maistuu. Mustikan tuoksu soseuttaessa tuntui raikkaalta. Onneksi on pakkanen jonka kätköistä saa hakea marjoja :) Toivottavasti flunssasi tokenee pian <3

    -T Kukkasen nimi meni minulla ihan ohitse...niin kuin useinmiten :) Valon tulosta ja kevään odotuksesta nautitaan. Vielä halusin hetken nauttia lämpimistä väreistä ennen kuin vaihdan keväisempään. Tammikuu tuntuu vielä niin talviselta ja sitä se tosiaan on kun oltiin eilen ulkoilemassa. Kiitos ja hyvää viikkoa sinulle myös.

    ReplyDelete
  7. Eija kiitos :) Vilukissalle hiukan lämpöä väreillä ;)

    Henrietta kukka on herkän kaunis :)

    ReplyDelete
  8. Luumun eri sävyt ovat kyllä todella kauniita. Kovasti olen miettinyt, minne itse niitä saisin mahtumaan, kun makuuhuoneessa on turkoosi, eteisessä lime, olohuoneessa punainen, käytävässä musta ja vierashuoneessa ruskea... vessaan voisi varmaankin hankkia liilan maton ja liiloja käsipyyhkeitä, ryhdittämään harmaata =D

    Ja ihanan näköinen smoothie, heti tuli huono omatunto, kun olen tuon smoothiemakerin ihan unohtanut tuohon pöydälle käyttämättömänä....

    Ihanaa sunnuntaita sinne suunnalle!

    - Jaana Kainuunkadulta

    ReplyDelete
  9. Mulla on ihan samanlaiset harrastukset. Hiihtolenkin jälkeen nautin mustikka-vadelmasmoothiesta. Tuon maidon olen korvannut turkkilaisella jogurtilla. Itselleni olen vielä ropsauttanut kourallisen siemensekoitusta päälle. Energinen paketti!

    Luumun sävyt ovat mullekin kovasti mieleen!

    Työniloa sinulle! Minä lähden lasten kanssa luistelemaan!

    ReplyDelete
  10. Valon lisääntyminen luonnossa tekee kyllä hyvää. Jotenkin sitä innostuu tekemään enemmän kaikkea kotona ja muutenkin.

    Monien muiden tavoin ihailin tuota kukkaa, kaunis!

    ReplyDelete
  11. Jaana hih, taidat tarvita yhden huoneen lisää. Vaikka kyllä luumu käy kivasti yhdistettynä johonkin muuhun väriin. Harmaan kanssa tosi kaunis.
    Toivottavasti pian kömmit huonon omantunnon ylitse, minullakin taitaa muutama koje piiloilla kaapin kätkössä. Kaikella aikansa :)

    Nonna kiitos vinkeistä kokeilen mieluusti. Siemeniä kun muutenkin käytän reippaasti. Luistelu onkin parasta tähän aikaan vuodesta. Ostettiin mieheni kanssa meille luistimet jotta päästäisiin yhdessä jäälle. Ollaan tykätty kovasti :)

    Lumiomena valo tosiaan tuo innostusta ja onneksi niitä minuutteja lisää päivään :)
    Kukkasta on myynnissä myös valkoisena. Tällä kertaa en löytänyt, mutta pidän tästä väristä ihan yhtä paljon josko en enemmänkin :)

    ReplyDelete
  12. Mikä se onkaan, joku puutos vai kaamoksenkarkoitustarve kun on pitkään jo haluttanut mustikoita. Viime vuotinen mustikkasaaliini jäi mitättömäksi ja keitin kaiken mehuksi, laiskuuttani, kun en jaksanut alkaa niitä puhdistamaan. Voi miten nyt harmittaa, kaupassa unohdin katsoa pakastealtaaseen, vieläkö kotimaista marjaa on saatavan.
    Herkullinen smoothie, namskis.

    ReplyDelete
  13. Talviaikaan on ihana tarttua kirjaan. Viime aikoina olen lukenut paljon, muu on sitten jäänyt vähemmälle :) Seuraavaksi aion lukea ruotsalaisnäyttelijä Mikael Nyqvistin kirjan Päivää, isä.
    Hyviä lukuhetkiä sinullekin uuden kirjan parissa!

    ReplyDelete
  14. Tuo ylimmän kuvan kasvi näyttää suurennetulta kanervan kukalta. Mahtaakohan olla kanervalle jotain etäistä sukua...

    Rästihommia on vielä minullakin listalla, mutta ihan hyvin olen ehtinyt niitäkin tänään tehdä. Blogeja on kiva lueskella aina välissä!

    Intoa uuteen viikkoon!

    ReplyDelete
  15. Heippa!

    Löysin blogisi tänään Absolutely Whiten ansiosta. Blogisi vaikuttaa ihan mielettömän kivalle, oikein ihana sunnuntain piristys :)

    ReplyDelete
  16. Meilläkin kaiveltu kaappeja;) ja kerätty tavaraa kirpputoreille. Kasseja on taas kodinhoitohuoneessa vaikka kuinka monta ja kaapit vasta aluillansa. Miten ihmeessä niihin kertyy kaikkea tarpeetonta?
    Ja kun ei millään viitsis jatkaa, kurkistus niihin siivottuihin ja taas jaksaa...

    ReplyDelete
  17. Piupau meillä nuorukaiset tilasivat tänään mustikkapiirakkaa. Toivottavasti altaasta vielä löytyy kesän herkkuja, vadelmat alkaa olla vähissä kun katselin Stokkan pakasteallasta.

    Johanna Nyt on ihana lukea ja ulkoilla. Ostin nyt suomenkielisen kirjan luettavaksi. Huomaa etten ole käynyt blogeissa kirjoittelemassa tai tehnyt päivityksiä. Heti alan takkuilla suomenkielen kanssa. Luen kaiken ruotsiksi ja suomenkieleen hyppääminen on sen jälkeen aina haastavaa. No, täytyy ryhdistäytyä :) Kirjasi kuullostaa mielenkiintoiselta.

    Anne tosiaan muistuttaa kanervaa. Oksat on myös kanervan tapaiset mutta suurennetussa koossa :)

    Sofié kiitos tuulahduksestasi :)

    Pioni tyhjennyksen ja siivouksen jälkeen voi olla tyytyväisin mielin. Tavaraa kertyy tosiaan helposti, pitäisi koko ajan ylläpitää karsintaa :)

    ReplyDelete
  18. Tyylikkäitä nämä sinun kuvasi...ilo silmälle :)

    ja kylläpä tuli vesi kielelle tuosta juomastasi...pakkohan tuota on kokeilla - lurps :p

    ReplyDelete
  19. i discovery your blog and i love it, your photos, your simplicity all the things!!
    merci et belle journée à vous
    véro

    ReplyDelete
  20. Ihania taas nämä kuvasi : ) Tuo kukka näyttää ihan vahakukalta. Kestää muuten tosi pitkään maljakossa.
    Luumun sävyt viehättävät minuakin, ja tietty keväänvihreä ; )
    Ihanaa alkavaa viikkoa !

    ReplyDelete
  21. Ainosofia kiitos sinulle. Minä ainakin koukutuin ja granaattiomenaa olen syönyt pitkään eri muodoissa. En kyllästy napostelemaan punaisen kauniita helmiä :)

    Sariw Kiitos suuresti avustasi. Kukka kestää tosiaan pitkään maljakossa, sen takia aika usein suosin sitä. On saatavana kivasti ympäri vuoden.
    Ihanaa viikkoa myös sinulle :)

    ReplyDelete
  22. Violetti on vaatetus värissäni yksi lemppari väri.... sisustukseenkin antaisi mukavan ripauksen... :)))
    Myös täällä tänään ulkoiltu ja käyty luistelemassa nuorison kanssa....
    Mukavaa sunnuntai iltaa!!
    Jaana

    ReplyDelete
  23. Hyvää ja kaunista!Sitä täältä löytyi.Kiitos Marie♥

    ( minullakin jokin violettiaika ja oranssin:D)
    Mukavaa pian alkavaa viikkoa sinulle.
    Maria

    ReplyDelete
  24. Meilläkin popsitaan vitamiineja tai ollaan oikeesti syöty kaikissa muodoissa pitkin syksyä ja talvea. Ei olla vielä sairasteltu *knock on wood*
    Ihania kuvia jälleen!
    Ihanaa sunnuntai-iltaa !

    ReplyDelete
  25. Nyt onkin hyvä pitää huolta vitamiinien saannista, flunssakausi on kiivaimmillaan. Meillä ollaan edelleen kovassa flunssassa ja toivon vitamiiniannosten helpottavan tätäkin asiaa :)
    Luumussa on kauniita sävyjä. Niitä on aika monta ja niitä on hauska vähän sekoitellakin joskus.
    Jäästä tuli mieleeni, että haluaisin hankkia luistimet. Edelliseni katosivat jonnekin muuton yhteydessä kaksi vuotta sitten, enkä olen vielä hankkinut uutta paria. Nyt jotenkin tekisi mieli jäälle ihan luistelemaankin. Kävelynne kuulostivat myös ihanilta.
    Voimia uuteen viikkoon.

    ReplyDelete
  26. Nams! Smoothiet ovat minunkin mieleeni. Aina kun käyn kaupngilla tilaan arnoldsin munkkikahvilasta smoothien. Lapsetkin tykkäävät, hyvä kun muistutit, voisin heti huomenna pyöräyttää 8 lasillista.. :)

    ReplyDelete
  27. Jaana minullakin vatteiden värit poikkeavat sisustuksen väreistä. Pitäisiköhän alkaa kokeilemaan värejä päittään ;))
    Tammikuun ulkoilu on parasta harmi että viikonloput on niin lyhyitä.

    Maria täällä kääriydyn kotosalla lämpimiin väreihin. Kylmää on tainut olla niin pitkään että kaipaa hiukan väriä :) Hyvää alkavaa viikkoa sinulle myös Maria <3

    Aseman laidalla täälläkin ollaan säästytty rajuilta flunssilta. Taitaa olla se hetki vuodesta kun pöpöt jylläävät eniten, joten peukkuja pitelen.

    ReplyDelete
  28. Smoothiet ovat meidänkin perheessä suosittuja. Teen usein pelkistä hedelmistäkin, mutta mustikka-jukurtti-kauralese on miun herkkua.
    Itse huomasin myös valoisuuden lisääntymisen ja aurinko jopa lämmittää. Kevättä ilmassa, selkeästi, vaikka vain pieni ripaus :)

    ReplyDelete
  29. Liebe Marie Elisabeth,
    your photos are eye candy. Love that waxvine in grey ceramic ware....and the wallpaper, chair, black quilt, and the smoothie.
    Heartily, Ariane.

    ReplyDelete
  30. Vahakukka on kaunis uusi tuttavuus ja kaunis on kuvakin siitä. Smoothiet ovat namia, koko perhe tykkää.

    ReplyDelete
  31. Täällä on niin nättiä. Just tuollaisia värejä kaipaan nyt myös. Lämmintä, mutta samalla pirteää. Eikä liian isoissa annoksissa. Tuo kukka on aivan täydellinen!

    ReplyDelete
  32. Ihanan kaunista taas! En lähtenyt lauantaina Helsinkiin alennusmyyntien takia vaan kun tilaisuus tuli ja tein kierroksen sinunkin suosittelemissa lempikaupoissa : Annes past sekä Mokossa ja lisäsin kierrokseen vielä Olkkarin ja Gaudetekidsin. Voi että, mikä palvelu ja mitkä liikkeet! Vähän kalliiksihan se tuli, mutta toisaalta olivat pitkään harkittuja. Kiitos siis hyvistä vinkeistä!

    Mukavaa viikkoa ja kiitos ihanasta blogistasi. On kyllä tunnelmaltaan ja esteettisesti huippuja!

    ReplyDelete
  33. Anu toivottavasti flunssassa jo toipumisen merkkejä <3 Luistelu on meillee mieluista ja ollaan harmiteltu alkanutta vesisadetta ja suojasäätä. Kovasti odotetaan pientä pakkasta. Värit tuo kivasti vähän lämpöä kotiin jouluriisutumisen jälkeen, vaikka meidän joulu ei olekkaan värikylläinen.

    Elin ihanalta kuullostaa noi sinun määrät <3 8 lasillista on jo aika paljon :)

    ReplyDelete
  34. Täällä on aina yhtä kaunista! Smoothiet on kivoja. Suurin osa meidän pakastemarjoista nautitaan siinä muodossa. Jostain syystä en ole maistanut granaattiomenaa, vaikka olen siitä lukenut paljon. Mukavaa viikon jatkoa! =)

    ReplyDelete
  35. Blogissani on sinulle jotain, saat sen sieltä jos haluat. :)

    ReplyDelete
  36. Mukavia kävelyretkiä! Kohta aurinkokin jo pilkistelee useammin iloksemme :)))

    ReplyDelete
  37. Tytti olen ja nauttinut jokaisesta valoisasta hetkestä. Tänään sattuu harmiksi olemaan pilvinen päivä, mutta kaunis lumihiutaleiden leijuessa alas.
    Täytyykin kokeilla lisätä vielä kaurahiutaleitakin seokseen. Viikon aikana ollaan juotu useampi lasi ja yhtä herkullista sekä virkistävää :)

    Kirsikka vahakukka on ollut nyt viikon maljakossa ja ei ole moksistkaan, joten kestää pitkään :)

    Hanna hiukan lämpöä vielä, mutta luulempa kun tuo kevätaurinko kurkkaa saa kaikki hempeät ja pirteät värit astua esiin :)

    Selma Ihana! Reissusi kuullostaa onnistuneelta. Olen samaa mieltä hyvästä palvelusta :)
    Vähän punastuttaa sanasi, mutta lämmin kiitos kannustuksesta !

    ReplyDelete
  38. Dahlia kiitos kauniista sanoista :) Granaattiomena on koukuttanut minut syön sitä usein aamiais jogurtin kera. Pilkkominen ja siemenien talteen ottaminen on vain osoittautunut aika sottaseksi puuhaksi.

    Maija kiitos käyn mielelläni hakemassa, kiitos sinulle!

    Seija kyllä valo tulla hiipii ja kohta huokaillaan hämmentyneenä kaikesta pölystä jonka valo paljastaa ;))

    ReplyDelete
  39. Granaattiomena tuli hyvin tutuksi Venäjällä asuessamme. Maukkain koskaan syömäni ruoka oli lähiravintolassa... kanaa ja siinä kyljessä granaattiomena-selleri salaattia ja vähän smetanaa. Kokeilemisen arvoinen muutenkin! Granaattiomenamehua tuli myös juotua, namsk.

    Olen koittanut olla ahkera blogin päivittäjä, mutta huonosti on käynyt ;)

    ReplyDelete
  40. Kauniin herkät kuvat. Itsekin kaipaan violetin eri sävyjä nyt kotiin. Herkullinen ohje. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    ReplyDelete
  41. Ekaterina kiva kuulla sinusta <3 Luin blogistasi ajastasi Venäjällä, kuullosti kovin ihanalta ja kiinnostavalta. Ystäväni asuu siellä nyt ja olisi kiva päästä viettämään aikaa siellä. Itsekkin olen ihastunut granaattiomeniin, hedelmän makeus on ihan omaa luokkaansa :) Tulen kurkkaamaan jos olet tehnyt päivityksen, luen sen mielelläni <3

    Villasukka kiitos :) Viikonlopusta vielä hetki nautitaan :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.