Wednesday, December 28, 2011


Loma etenee reipasta vauhtia.  Jouluruuista ja leivonnaisista ollaan selvitty, enää pöydällä pyörii pähkinät, piparit ja suklaa. Joulunaika on aika pyöritystä ruuan ja pöytäliinojen suhteen, nyt tuntuu ihan  helpottavalta kun joulueväät on vähentynyt :)
Lomasta ollaan käytetty paljon aikaa ulkoiluun. Eilinen päivä nautittiin Suomenlinnasta, karun kaunista, maisema minun makuuni. Jopa aurinko on paistanut sekä eilen että tänään. Mieheni on nauttinut lumettomasta ja aurinkoisesta joulusta, muistellen lapsuutensa jouluja asueessaan Washingtonissa.

Olen alkanut jo hieman suunnittelemaan uutta vuotta. Ystävät täyttävät kotimme ja olisi kiva keksiä jotain kivaa :) Ajattelin jossain muodossa toteuttaa viime vuoden vaihteen  ideani (ylin kuva). Silloin jo roskiin menevät tulppaanit saivat lisäaikaa kun sain idean pujoitella tulppaanit rautalangan avulla ikkunaan. Vähän on tullut saiturimainen olo kun on kehitellyt näille rupsahtaneille kukkasille uutta elämää ;) Minun mielestäni moni kukka on kaunis nupuillaan tai sitten siinä  eloisan ja rupsahtaneen rajamailla, joten sillä hieman puolutaudun.
Tällä hetkellä meillä roikkuu amaryllikset edellisen päivityksen lailla. Kukkaset avautuivat niin samaan aikaan että varsi ei ole jaksanut kantaa kukintoja.

Jään pyörittelemään kukkasia ja pohtimaan ruokia vuoden vaihteeseen.
Ensin katson kohta alkavan Sissin Teema kanavalta. Elokuva on uusi versio vuodelta 2009.

Antoisaa viikon jatkoa!
Marie

18 comments:

  1. Ei se mitään saituruutta ole, harmi sitä hyviä kukkia on pois heittää jos siitä saa vielä noin kaunista aikaiseksi :). Meillä on vielä jouluruokia hieman jäljellä, onneksi vain hieman. Me olemme tulossa juhlistamaan uutta vuotta Helsinkiin. Jos on jotain ideoita mitä silloin voisi tehdä/nähdä käy vinkkaamassa blogissani :).

    ReplyDelete
  2. Oi, onhan nuo kauniit vielä noinkin!!! Aivan huiput, miten sinä keksitkin?!

    Suomenlinna on kaunis aina, tykkään.

    Mukavia pohdintoja ja rentouttavaa keskiviikkoa!

    ReplyDelete
  3. Ihan sammaa mieltä täällä...Niiin monta kattausta ja monta konneellista astioita ja vielä käsipyykkiäkin. Mutta niiin ihanaa silti :)

    ReplyDelete
  4. Villasukka kiitos vapautuksesta, meillä miesväki aina vähän hymyilee puuhilleni :) Tulppaanit olivat jo hiukan paperimaisia ja pyörivät tiskipöydällä odottaen roskista, siitä ajatus sitten lähti leikkimään.
    Amarylliksien kukinnot on tänä vuonna olleet jotenkin runsaat ja raskaat, muistin sitten nähneeni jossain lantliv lehdessä ylösalaisin roikkuvia amarylliksiä, joten ajattelin kokeilla antaako lisäaikaa kukalle, toimi :)
    Katson josko huomaisin jotain kivaa uudeksi vuodeksi, kiva kun päätitte tulla juhlistamaan vuodenvaihdetta tänne.

    ReplyDelete
  5. Aseman laidalla Suomenlinna on kaunis niin kesällä kuin talvellakin. Joskus pohdimme sinne muuttoa, mutta lasten kulkemisia ajatellen päädyimme toisenlaisiin suunnitelmiin. Karun kaunis maisema vetoaa minuun, voisin istua pitkät tovit ja ihastella merta :)

    ReplyDelete
  6. Kiva kun keksit noin hienoja ideoita kukista!
    Me täällä ihmettelemme myrskyn jälkiä..
    Suomenlinna näyttää niin kauniilta kuvissasi, pitäisi tosiaan siellä käydä.

    ReplyDelete
  7. Sama täällä amarylliksien kohdalla. Leikkasin ne maljakkokukiksi.
    Ihana idea tuo tulppaanikoriste.

    ReplyDelete
  8. Lovviisa kauneus vaatii joskus vaivansa ;) Motto on kyllä aina ollut etää hieman vaivaa saa olla kauneuden eteen.
    Meillä vielä kun emme omista tiskinpesukonetta, on keittiössä häärimistä riittänyt. Nautin kyllä ja annan ajatuksen lentää ja uusien ideoiden tulla :) Ihanaa silti, olen kanssasi samaa mieltä :)

    ReplyDelete
  9. Maria toivottavasti olette säilyneet pahemmalta. Olimme tapanina kylässä jossa perheen isä sai kesken kaiken hälytyksen töihin, sattuneiden vahinkojen vuoksi.
    Suomenlinna on nyt kaunis, mutta hurjan tuulinen, pärjää hyvin kun pukee ylle tuulenpitävää :)

    ReplyDelete
  10. Arleena mielestäni Amarylliksissä on tänä vuonna myyty jotain muuta lajiketta kuin sitä meille perinteistä. Kukan on jotenkin valkoisemmat ja runsaammat kerroksiltaan. Täytyy ensi vuonna olla tarkempi ostaessa :)

    ReplyDelete
  11. Kaunis idea tulppaaneista, taidan jossain vaiheessa matkia ja toteuttaa :) Meilläkin tänään viimest jouluruuat tuhottiin osa kompostiin ja osa vielä syötiin.Huomiseksi suunnitellut tuliset tortillat saa jo ajatuksena veden kielelle !
    Leppoisia vuoden loppu päiviä sinulle ♥

    ReplyDelete
  12. Riitta meillä vielä pipari kiertää ;) Kaapissa on varastoituna piparikuusia joita lisäilen kadonneiden tilalle.
    Tänä aamuna taas ykden söin kanelikahvin seuraksi, pieni hetki oli kiva viivähtää kun aurinkokin paistoi kauniisti sisälle :)
    Tortillat kuullostaa houkuttelevilta! Uskon että hetkeäkään epäröimättä meilläkin äänestettäisiin sen puolesta :)

    ReplyDelete
  13. vilka härliga bilder:)
    ha en fortsatt god fortsättning
    krma
    sandra

    ReplyDelete
  14. Så fina inspirerande bilder!
    Kramar Kathrine

    ReplyDelete
  15. Mikä loistoidea laittaa kukat ikkunalle noin! Hieno!!

    ReplyDelete
  16. Kaunis tulppaaniverho! Hyvä idea...

    ReplyDelete
  17. Ai että nättävät tulppaanit kauniilta noinkin. Meillä viimeisetkin joulukat menivät tänään roskiin. Pitäisi käydä katsomassa, josko olisi viimeiset amaryllikset ja hyasintit alessa.

    ReplyDelete
  18. Thilda kiitos :)

    Mari kiitos sinulle :)

    Kirsikka täällä nautitaan vielä viimeisiä hetkiä joulukukista :) Toivottavasti löydät vielä uudeksi vuodeksi lisää!

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.