Saturday, December 10, 2011

Myrskyinen päivä


Viikonloppua on vietetty leppoisasti. Sää on saanut pysymään kodin lämmössä. Eilen iltapäivällä kotiin kävellessäni meri näytti porisevalta padalta. Merenpinta oli noussut reippaasti, mikä aina hieman jännittää, kun asumme vajaan 200 metrin päässä rantaviivasta. En kaipaa vettä kellariin.

Tänä aamuna herätessäni havaitsin myrskyn vielä puhisevan, joten jäin lämpimän peiton alle sitä kuuntelemaan. Kuulen sen komean ulvonnan, mutta en osaa kertoa mistä se tulee ja minne jatkaa matkaansa. Rentouttavaa kuunneltavaa, minun maailmassani voittaa monet rentoutus CD:t. Merellä on taito puhua minulle monella tapaa.

Ulos en kuitenkaan malttanut lähteä joten sytytin kynttilät ja laitoin joulumusiikin soimaan. Ajattelin  leipoa jotain jouluksi, ainekset löytyivät näkkäriin ja päärynämarmelaadiin. Näistä eväistä alkaa vuoden juustolautanen muodostumaan. Olen tehnyt päärynämarmelaadia useampana jouluna ja lahjaksikin antanut, meillä päärynä on saanut suuren suosion.

Seesaminsiemennäkkileipä; 1/2 hiiva, 2 dl kädenlämpöistä vettä, 1/2 dl ruokaöljyä, 1/2 tl suolaa , 2 tl fenkolinsiemeniä, 1/2 dl seesaminsiemeniä, 3 1/2 dl karkeita ruisjauhoja, 3 dl vehnäjauhoja. Pöydälle kaulimista varten ruisjauhoja ja seesaminsiemeniä. Ainekset sekoitin yllä olevassa järjestyksessä ja paistoin 250 asteessa 4-5 minuuttiin, kannattaa vahtia lähettyvillä. Laita valmiit näkkärit ritilälle jäähtymään.

Päärynä, sahrami ja chilimarmelaadi; 1 kg päärynöitä, 2 punaista chiliä, 400g sokeria, 1 sitruuna, lasillinen vettä ja 1/2 g sahramia. Keitä pilkotut päärynät sitruunamehun, pilkotun chilin ja veden kera. Laita sahrami likoamaan tilkkaan vettä. Kun päärynät ovat kiehuneet kypsiksi lisää sokeri ja anna kiehua kunnes seoksesta tulee  kiinteää ja alkaa muistuttamaan marmeladia. Lisää sahrami ja anna kiehua vielä 5 minuuttia reippaan hämmentämisen kera. Säilytä keitetyissä lasipurkeissa.

Koko perhe on näyttänyt palautuvan tänään vilkkaista viikoista. Kiireetön nuorukainen tuli soittamaan kitaraa keittiöön, joten hääräilyni kävi leppoisasti live musiikin kera <3

Arvatkaas mitä ystävät....päivä alkaa pidentyä kahden viikon päästä! :)

Nyt ajattelin laittaa glögin lämpenemään  ja nauttia siivun juustoa  marmeladin ja  näkkileivän keskitähtösten kera.

Mitä mukavinta viikonlopun jatkoa jokaiseen kotiin <3

Marie

25 comments:

  1. Oikein sydämmellistä viikonloppua sinnekin!

    Näkkileipä näyttää hyvältä. Pistin ohjeen talteen, kiitos siitä.

    Voi, miten ihanaa hääräilyä olet saanut viettää *huokaus* kuulostaa niin mahtavalta hetkeltä...

    ReplyDelete
  2. Aseman laidalla kiitos <3 Nautin nuorukaisteni seurasta, jokainen hetki heidän kanssaan on arvokas. Pysähdyn aina kun havaitsen heidän tulevan seuraani, tiedän että näitä hetkiä ei ole paljoa että olisivat päivittäin meidän kanssa. En halua katua jälkeenpäin jotain sellaista mitä on vaikea saada takaisin. Komeat siivet kasvavat kohisten :)

    ReplyDelete
  3. Jouluradiota kuunnellessani tulin tänne käymään. Minäkin uskon, että oikeat luonnon äänet rentouttavat ihan parhaiten. En ole koskaan oikein innostunut rentoutus tms. musiikista tai nauhoitetuista luonnonäänistä. Musiikki kyllä rentouttaa muun puuhailun lomassa ja se, että joku soittaa, meillä se on mieheni.
    Kauniin mallisia näkkileipiä olet valmistanut, ihania kuvia. Laitan reseptit talteen, kiitos.
    Hyviä joulunodotuspäiviä sinne!

    ReplyDelete
  4. Johanna niin totta, luonnon äänet parhaita ja meillä nuorukaisten kaunis kitaran soitto, sen jälkeen muu musiikki :) Käsillä tekeminen rentouttaa ja nollaa ajatukset myös tehokkaasti.

    ReplyDelete
  5. Voiko näkkileipä olla noin kaunista♥
    Kuvissasi on jotakin niin kaunista, etten sitä ollenkaan lakkaa ihastelemasta!
    Oman lapsen soitantaa, ihanaa!

    Minun joulumusiikkiani on tänä adventtiaikana ollut Minna Pyysalon joululevyn laulut, joista tykkään kovasti. Ja sitten tuo tyttösemme on oikea laululintunen, joka livertelee jouluisia säveliään aika ajoin♥

    VAloisa ajatus luoksesi, sinä ihana♥

    ReplyDelete
  6. Ihanaa viikonloppua myös sinne, kaunis kirjoitus ja upeat kuvat!

    ReplyDelete
  7. Aivan ihana tuo alin kuva <3

    Leppoisaa lauantai-iltaa sinne !

    ReplyDelete
  8. oi ihana Marie! sinä olet todellakin kodin hengetär!<3 lämmintä joulun odotusta teidän kotiin. myrskyävä meri kuulostaa vaikuttavalta.. :)

    ReplyDelete
  9. Kuulostaa - ja näyttää - niin ihanalta tuo näkkäri... taidan innostua kokeilemaan... meillä myös nuoriso tykkäisi varmasti... kiitos siis ohjeesta :)

    ReplyDelete
  10. Ainaski herkulliselta näyttää näkkärit, nami.
    Nuin se pitäski leipoa välillä..Niinkus idealla, tehhään sitä, mitä aineita talosta löytyy.

    Pannaas mielen sopukoihin muistiin =)

    ReplyDelete
  11. Taidenäkkileipää. Aivan ihanaa. Täytyypä kokeilla. Käsillä tekeminen on ihana tapa rentoutua.

    ReplyDelete
  12. Thank you for coming around.
    It's so peaceful to visit you.
    Have a wonderful X-Mas.
    Best regards from France, Brittany.

    ReplyDelete
  13. Voi, miten ihana tunnelma luonasi taas on. Erityisesti pidin kitarakonsertista. Sen tuomasta mutkattomasta läheisyydestä. Itseasiassa samantyyppistä toimintaa meilläkin havaittavissa <3

    Sain sinulta inspiraation tehdä meillekin näkkärit jouluksi! Olin ne meinannut unohtaa. Ilman muuta pitää kokeilla tuota herkullista päärynämarmeladiakin.

    Tiedätkös, ilahduin suuresti, kun muistutit kahden viikon päästä päivän taas voittavan. Viime päivät ovat olleet niin totaalisen pimeitä. Toivottavasti kellarinne säilyi kuivana. Olipa hurja myräkkä!

    Ihanaa kolmosadventtia teille kaikille!

    ReplyDelete
  14. Tärkeää on muistaa välillä pysähtyä, muuten tuo aika vaan vilahtaa ohi. Kiitos ohjeista! Tuo näkkileipä voisi mennä meillä kaupaksi :) Meidän viikonloppu meni synttärihulinassa, mukavaa oli!

    ReplyDelete
  15. Hyvää 3. adventtia! Toivotaan teillekkin lunta, meillä on jo ihan riittämiin :)
    Näkkileipä ja päärynämarmelaadi kuulostavat herkullisille...

    ReplyDelete
  16. Kodin lämpöön käpertyminen perheen kera antaa voimaa ja rentouttaa. On niin mukavaa, kun saadaan nauttia joulupuuhista kukin sen mukaan, mikä tänä vuonna tuntuu tarpeelliselta ja hyvältä.
    Nuo näkkärit on kaunokaisia ja marmeladin chili olikin kiva vinkki. Kiitos jälleen Marie.
    Arvokkaita nuo yhteiset hetket nuorten kanssa. Siipensä kasvavat ja voimistuvat kaikesta yhteisestä tekemisestä, ajasta ja jakamisesta.
    Adventin iloa teidän kotiin,
    Anu

    ReplyDelete
  17. Tinttarus miten ihana omistaa oma laululintunen <3 Minna Pyysaloa en olekkaan kuunnellut, täytyykin ottaa ihan asiaksi ja tutustua ;)
    Meillä molemmat nuorukaisista soittaa kitaraa, joten kaunista musiikkia on tarjolla miltei vuorokauden jokaisena hereillä olevana hetkenä :)

    Ruususuun äiti kiitos, kolmannesta adventtiaamusta ollaan nautittu pitkään nukkumalla :)

    Petriina kiitos <3

    Laura myrskyävä meri on vaikuttava ja samalla pelottavakin. Eilen seurasimme pääsevätkö Ruotsin laivat satamaan. Muistan Estonian uppoamista edeltävän päivän, puhuri oli valtava ja ystäväperheen kanssa pohdimme silloin että on se jännä ettei laivoille käy kuinkaan...
    järkytys oli suuri seuraavana aamuna kun heräsimme kelloradion tuomaan uutiseen.

    Ellis näkkärit valmistuvat nopeasti ja näppärästi. Ensin pohdin että jäävätkö pöytään kiinni kun pitää kaulia niin ohueksi, mutta pohdinta osottautui turhaksi :)

    ReplyDelete
  18. Onnenkyynel näinhän se monesti menee lämpimien ruokien kanssa, että tulee valmistettua niista tuotteista mitä kotona on ja uusia reseptejä ryntyy näin kuin liukuhihnalla ;) Harmi vain että monet kokeiluista unohtuvat kun haluaisi uudestaan tehdä.

    Marja B käsillä tekeminen on rentouttavaa ja tuo vieläpä tulosta mistä nauttia jälkeenkin päin :)

    Helmi pimeätä ja sateista on tosiaan ollut. Työn painama väsymyskin tuntuu kehossa vielä. Huomasin tänä aamuna kun luin tekstiäni etten ollut kunnolla jaksanut paneutaua kirjoittamiseen, virheitä löytyy tekstissä paljon. Tänään annan tilaa levolla ja kolmannen adventin tuomalle kauneudelle.
    Kitaran soitaosta nautin tänäänkin :) Ollaan mieheni kanssa useasti pohdittu miten osataan joskus elää ilman näitä kauniita sointuja...paras kun ei mieti enempää.
    Ihana jos sinäkin pääset kuuntelemaan kitaransoiton tuomia kauniita sointuja <3 Kaunis soitin!

    ps. kellari näyttää selvinneen :)

    ReplyDelete
  19. Anskuliini monien kauniiden hetkien ohi on valitettavasti liian helppo kulkea, pitää ihan opetella pysähtymään.
    Synttärihulinat on ihania, meillä tiedossa heti vuodenvaihteen jälkeen...uusia rajapyykkejä rikotaan :)

    Mari lunta ei ole täällä nähtävissä, mutta kauniin vihreät nurmikot kylläkin ;)

    Anu siipien kasvun seuranta on etuoikeutettua ja samalla haikeata ei heille mutta meille vanhemille. Helppo iloita heidän onnistumisistaan ja kasvustaan samalla työstäen itsessäni tulevien vuosien muutoksia. Elämän ihanin lahja on saada seurata pienen ihmisen elämänkaari kohti aikuisuutta, kaunein tehtävä mitä meille on suotu <3
    Joulua valmistelemme täällä yhdessä sen verran että jokaisen tuntuu hyvältä. Hauska kuunnella mikä kullekkin on tärkeää joulussa, mitkä perinteet ovat omineet muistojen sopukoihin.

    ReplyDelete
  20. Jouluruusu.ja näkkileipää .Olet onnen tyttö Marie.Kiitos tästä .
    maria

    ReplyDelete
  21. Kivan erillaisia reseptejä.
    Kuvat on todella kauniita,tykkään valoista ja varjoista joita kuvissa on!

    Anu

    ReplyDelete
  22. Nämä ihanaiset ohjeet oli kirjattava samantien ylös, kiitos!
    Valoa kohdenhan tässä kuljetaan. Joulun juhlasta se alkaa ja jatkuu!

    Lumivalkea, lempeä ajatus täältä adventti-iltaasi ystäväinen, voi hyvin♥

    ReplyDelete
  23. Olet saanut tallennettua ihanan tunnelman kauniisiin kuviisi.

    Tunnelmallista joulun odotusta.

    ReplyDelete
  24. Maria olen olen ;))

    Valloittava valkoinen kiitos Anu. Tähän aikaan vuodesta on mielenkiintoista seurata eri valon sävyjä, harmi etteivät taitoni vielä riitä niitä kaikkia vangitsemaan.

    Hannah kyllä, nyt elämme mielestäni vuoden kauneinta aikaa. Ihana seurata kuinka pimeydestä kahlaamme joka vuosi sinne valon puolelle :)

    Willa Tammisto kaunis kiitos! :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.