Saturday, January 07, 2012

Quinoa ja aamuhetkiä


Saimme yön aikana kaivatun valkoisen lumipeitteen. Sää sai lähtemään liikkeelle aikaisemmin kuin olin ajatellutkaan. Nautin kaupungin kauniista rauhasta aina Kaisaniemestä Seurasaareen asti. Fasaanit, joutsenet, ankat, tikat ja oravat olivat aamupuuhissaan pitkälti ennen kaupungin heräämistä. 

Toipilaalle retki ainakin teki tehtävänsä. Nälkäisenä ja viluisena oli kiva tulla kotiin aamiaiselle.
Leivoin perheelle  quinoasämpylöitä ja samalla ajattelin  kokeilla taikinasta limpun tekoa. Hyödynsin kokeilussa keramiikkakulhojani. Leipäsestä tuli juuri sopivan kokoinen seuralainen keiton tai salaatin kanssa. Pakkaseen laitoin muutaman leivän varalle, sieltä on sitten kiva  lounaalle lämmittää tarvittaessa :)

Minulla on viikonpäivät hieman hakusessa. Sunnuntaitunnelmissa olen päivää viettänyt, rauhallinen naisääni on laulanut kitaran säestyksellä taustalla ja olen hääräillyt kaikkea pientä ja kivaa.
Saunan lämpöä vielä odottelen.

Onnekkaana pidän kaksi sunnuntaita peräkkäin ;) Hyvää viikonlopun jatkoa ja nautitaan lumesta sekä sen tuomasta lisävalosta <3

Marie

41 comments:

  1. Ihana kävelyretki sinulla! Täälläkin maa on valkoinen, lapset kävivät pulkkamäessä.
    Herkullisilta näyttävät leivät kulhossa. Onko sinulla kaakaota tuossa Clipperin purkissa?
    Hyvää sunnuntaitunnelman jatkoa!

    ReplyDelete
  2. Kauniita kuvia. Meillä käytetään myös usein quinoaa, pitääkin jokupäivä tehdä noita sämpylöitä. :)

    ReplyDelete
  3. Raikastavan tuntuinen aamu sinulla ollut. Olisikin niin suurenmoista pyrähtää reipas kävlylenkki aamusta ja palata lämpöiseen aamukahvipöytään...

    Kiitos kun muistutit quinoasta- se sopii meidän pienimmän ruokavalioon, speltti pitää vain keksiä jollain korvata.

    Kulhosi ovat niin ihanat <3 Olen haaveillut monesti ostavani jostain vastaavia, tai ehkä aloittaa itse keramiikkatöiden parissa... vielä vain ei ko.kurssia ole silmiini kotikaupunissa löytynyt :(

    Valkeutta ja kauneutta ympärillesi <3

    ReplyDelete
  4. Kauniita kuvia jälleen kerran :)
    Meilläkin on ulkoiltu. Tampere sai myös kauniin talven yön aikana.
    Leppoisaa Viikonloppua!

    ReplyDelete
  5. Kiva kuulla,että olet paremmassa kunnossa.
    Kaunis lumipeite on teillä siellä Hesassakin. Meillä on täällä mökillä Ruovedellä jo valehtelematta 20cm.
    Olet ollut aikainen kävelijä.
    Kauniita keraamisia kulhoja. Sopivatko oikein leivän paistoon.
    Mukavaa lauantai iltaa Sinuööekin:)

    ReplyDelete
  6. oi miten kauniit kuvat taas! Niissä on aina niin levollinen tunnelma.
    Kiva retki, mukava,että olet jo toipumassa.

    ReplyDelete
  7. Kuvat olivat epätodellisen kauniit! Ihana aamu sinulla. Täälläkin viikonpäivät vähän sekaisin. Loppiainen tuntui ihanan seisahtuneelta ja vailla vaatimuksia. Hyvää sunnuntaita!

    ReplyDelete
  8. Johanna tänään oli kiva sää ulkoilla. Aamu hämärässä lähdettiin liikkeelle. Ensimmäiset kuvat ovat mitei mustavalkoisia, päivän päästessä hieman pidemmälle tuli kaunis valo ja päivän koittaessa taivas näytti jopa dramaattiselta.
    Oikein huomasit, purkissa on Clipperin kaakao joka luonnollisesti sisältää luomu kaakaojauheen sekä sokerin. Maukkaan makuinen lämpimän maidon kanssa ja joskus hemmottelun vuoksi laitan lusikallisen latten joukkoon.

    ReplyDelete
  9. Niina K quinoa on kiva lisä ruuanlaitossa ja sämpylöissä ylijääneet maistuvat hyvin. Quinoan näppäryyteen olen ihastunut ja sempä takia meillä aika usein syödään kyseisiä sämpylöitä;)

    Mari aika usein valitsemme viikonloppuisin sen pienen ulkoilun ennen aamiaista. Nuoriso kävi tänään pelaamassa lätkää ja mieheni kanssa valitsimme lenkin kävellen ;)
    Löysin kulhot muutama vuosi sitten Tukholman Södermalmilta. Myyvät niitä vielä, täydensin varastoani viime kesänä.
    Olen tykännyt kulhoista kovin, ovat hurjan monikäyttöiset ja niin sopivat käteen. Afrikkalaisnaisten käsialaa. Kun olet menossa Tukholmaan ja jos vielä nämä kupit kiinnostaa niin laita viestiä, laitan tarkemmat reittiohjeet :)

    ReplyDelete
  10. Stor kram till dig, ha en fin kväll!
    Allt det bästa!
    Raina

    ReplyDelete
  11. Kaunis blogi sinulla! Löysin tämän vasta tänään, mutta jään varmasti nauttimaan tulevaisuudessakin annista.

    Rentouttavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  12. Ihana huomata, että voit jo vähäsen paremmin. Flunssa on aina niin ikävä vieras. Eilisen postauksen sanasi soljuvat totuutta ja kauneutta. Voi että, miten teettekään arvokasta työtä. Minun piti jo iltasella saatuani pojan nukkumaan jakaa kanssasi sanoihin liittyvä katkelma, jonka tässä joululomalla luin mutta kuinkas kävikään, nukahdin sinne pojan viereen, eikä koneelle tullutkaan palattua :) Mutta se katkelma, se on Onnismaan ohjausalan kirjasta (Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta 2007, 45.). "Voidaan ajatella, että sanat ovat kuin käsiä, joilla voi koskettaa toisia, ja samalla myös puhuja tulee kosketetuksi." Näinhän parisuhteessakin, että joskus sana voi tuntua halaukselta ja toisinaan lyönniltä vasten kasvoja.
    Sanoissa on voimaa ja sanoilla voi saada aikaan kovin paljon.

    Tämän päivän kuvasi ovat niin kauniita. En olekaan tuota kaakaota maistanut mutta nyt tuli mieliteko :)
    Leppoisaa lauantai-iltaa ystävä

    ReplyDelete
  13. Ah,miten kauniita kuvia! Ihanaa,kun on talvi ja lunta!

    ReplyDelete
  14. Mahtavat värit kuvissasi.

    Täälläkin jostain syystä ollaan oltu sunnuntaifiiliksissä. Vietetään kolme pyhäpäivää loman loppuun :)

    ReplyDelete
  15. Härliga bilder!
    Skålarna och den med brödet ser läcker ut!! :)

    ha en mysig kväll
    Kramis Tina

    ReplyDelete
  16. Kaunista. Herkullista. Sinua on siunattu monenlaisen kauneuden lahjalla.
    Täälläkin saimme herätä valkoiseen harsoon sonnustautuneen maiseman toivotellessa huomenensa.

    YStävä pyyteli kävelylle, vaan olen ollut kovin voipunut ja puolikuntoinen, joten käperryin kodin lämpöön.

    Voi hyvin! Olet suloinen♥

    ReplyDelete
  17. Allidaalia ihana kun teillekkin tuli lumi, on paljon kivempi ulkoilla lumen tuoman valon kanssa. Nyt toivomaan että säilyisi edes hetken :)

    Hanne kiitos, kunto palailee pikku hiljalleen. Tänään olen jo hieman puhunut, tosin säästellen ;)
    Kumpa meilläkin tulisi lunta vielä, jottei heti nollan tultua sula pois.
    Kulhot soveltuu hyvin paistamiseen, ostaessani myyjä hehkutti että kestävät niin uunin, mikron kuin astianpesukoneenkin :)

    Maria kiitos :) aamun ensimmäiset kuvat ovat miltei mustavalkoisia, auringon noustessa korkeammalle värit alkoivat saada aika voimakkaitakin sävyjä. Meren päällä alkoi muodostumaan pilviä ja toi tullessaan tumman taivaan.

    ReplyDelete
  18. Tein hiljattain Libun Leibomon ohjeella moniviljaleipää, ihan mahottoman hyvää tuli! Kunnon sitkoskin, kun juurta nostatettiin jääkaapissa yön yli ja vaivattiin hyvin kahteen otteeseen jauhoja lisätessä. Nyt pakastimessa odottaa ystävältä saatu ruisleivän juuri, lähtöisin heidän suvun juurilta Karjalasta 1800 -luvulta:) Kulkenut aina anopilta miniälle;) On siinä sitten tunnelmaa kun ryhdyn siihen hommaan. Nyt parantelen hirveää hammassärkyä ja hampaan irrotusta:( Iloa sinne ja siunausta siihen parisuhdetyöhön!

    ReplyDelete
  19. Kauniita kuvia!
    Oikein mukavaa sunnuntaita:)

    ReplyDelete
  20. Ihana aamu sinulla ollut. Meillä on lunta täällä pohjoisessa ihan vaikka muille asti, joka päivä tulee lisää :) Tuo quinoa on ihan uusi asia minulle.

    ReplyDelete
  21. Tykkään niin näistä harmaasävyisistä kuvistasi ja tuo lumi oli pelastus, ihanaa valkoista ja kaikki näyttää niin kauniilta, kunpa se pysyisi...mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa.

    ReplyDelete
  22. Så vackert älskar dina fina bilder
    Ha en fin Söndag
    Kramar Kathrine

    ReplyDelete
  23. I love the sweet atmosphere of your blog, the photos are beautiful ! And with Google I can translate your articles in french. You're now in my blog's links.

    I wish you a very happy new year !

    ReplyDelete
  24. Kuvistasi ja kertomuksestasi välittyi ihana sunnuntain rauha ja pakkaspäivän tunnelma. Kuuma kaakao ja tuoreet leivonnaiset toivat veden kielle!

    ReplyDelete
  25. Kauniita kuvia :)Kulhot ovat bueno!

    ReplyDelete
  26. Herkkusämpylöitä :) Ihana kokeilu kulhoja hyödyntäen. Alla tärkeää sanottavaa olet kirjoittanut! Sanoilla on niin tärkeä osa ja rooli. Hyvillä sanoilla, ensiksi myönteisillä ajauksilla, voi saada uskomattoman paljon aikaiseksi ja todella avata lukkoja..
    Olen viettänyt "hiljaiseloa" pian viikon verran sillä M on toisella puolella maapalloa, Peking kutsui työkuvioihin tällä kertaa. Puhekumppania ja ajatuksen vaihtoa kaipaan.. No, aika menee onneksi nopeasti.
    Uuteen alkavaaan viikkoosi valoa, toivottavasti äänesi on takaisin!!

    ReplyDelete
  27. Kauniita kuvia sekä ihana idea tuo leivät kulhossa.
    Itsekin olen kyseisen reseptin voimin quinoasämpylöitä leiponut ja sipaisen päälle Ranskalaista la Motte voita ja voin suositella, ihan taivaallinen liitto :)

    Mukavaa talvista viikonjatkoa!

    ReplyDelete
  28. Hello, I have just found your blog via Tumblr. It is a feast for the eyes. You must be a professional photographer. I love the way your photographs of everyday things look like still-life paintings. I am delighted to be following you now, even though I don't understand the language. Have a great weekend, love Linda x

    ReplyDelete
  29. Hello, I have just found your blog via Tumblr. It is a feast for the eyes. You must be a professional photographer. I love the way your photographs of everyday things look like still-life paintings. I am delighted to be following you now, even though I don't understand the language. Have a great weekend, love Linda x

    ReplyDelete
  30. oh my goodness...your photos are stunning!!!!
    LOVE your blog, may need to translate.
    :-)
    HUGS
    Char.x

    ReplyDelete
  31. Kiitos Marie!
    Kävin täällä lukemassa juttujasi, vanhojakin. Sain ajateltavaa ja hyvän mielen! Mukavaa sunnuntaita, minä vietän kanssa usein väärää päivää, mutta nautin tästä huolettomasta kotiajasta.

    ps.Kuvasi ovat vaan niin ihania!

    ReplyDelete
  32. Ihastuttavia kuvia ja blogi! Nuo sämpylät olisi kokeiltava. :)

    ReplyDelete
  33. Kiitos kauniista kuvista. olen hulluna tuoreeseen leipään. Siispä ryhdyn leipomaan inspiroituneena :)

    ReplyDelete
  34. Kaunista! Nuo kulhot ovat huikeat. Siis oletko tehnyt ne itse?

    Lumi raikasti kaiken, myös mielen. Nythän sitä sitten taas onkin.

    ReplyDelete
  35. Kiitos ihanista kommenteistanne!! Vierailunne saavat hymyn huulilleni ja antaa voimia sekä tsemppiä kiireiden keskelle.
    Muutoksien tuulessa mennään odottavin mielin :)

    ReplyDelete
  36. Selma näyttäää että tammikuu hakee uomaansa. Viikonloput seuraa toistaan reipasta vauhtia :) Uudet kuviot työssä tuovat uuutta virettä sekä nuorukaisten uudet vaiheet pitää äidinkin hereillä.

    La Petite Princesse kaunis kiitos ja tervetuloa uudestaan vierailulle :)

    Anu kiitos kauniista sanoistasi!! Viisaasti sanottu sanoista, kumpa aina muistaisimme mikä voima niissä onkaan ...jopa niissä sanomatta jätetyissä.
    Hymyilin täällä nukahtavalle äidille, kuullostaa niin tutulta ;)
    Nykyään itselläni kirjan lukeminen tuo helposti unen silmäkulmaan.

    Riitta Sinikka totta, miten ihana että lunta tuli viimeinkin, näyttää tällä hetkellä siltä että lisää olisi tulossa :)

    ReplyDelete
  37. Tytti lumikuvista näyttää helposti tulevan mustavalkoisia :) Tällä hetkellä sävyt on seesteisiä, minun värimaailman mukaisia. Inspiroi työskentelemään värien kanssa :)

    Tinttarus kiitos sinulle, sanasi ovat aina niin piristäviä <3
    Toivottavasti flunssapöpöt ovat nyt tiessään, nyt näyttää liikkuvan kaikki sitkeät versiot :(
    Kodin lämpö on paras paikka toipumiselle!

    Peurankello ihanan juuren olet saanut!! Leivän teko on aina kiehtonut myös minua, siinä on jotain niin kodikasta ja lämmintä...helppo tapa koota väkeä lämpimäisten ympärille. Eri juuri vaihtoehtoja olen tutkinut ja ajatellut kokeilla :)
    Mielelläni kuulen miten sinun leipäsi on onnistunut.

    Anu Kiitos sinulle!!

    Mari nyt näyttää täälläkin lumen määrä kasvavan reipasta vauhtia :)
    Pohjosessa vain lumi on niin koskemattoman kaunista!!

    ReplyDelete
  38. Sarppu loppiaisen lumipeite on onneksi säilynyt ja tuonut vielä matkalla lisää valkoista lumipeitettä :)

    Marja B kiitos :)

    Tiitiskä kiitos sinulle!

    -T kiva että perheesi on jo täysilukuinen. Pitkät työmatkat tuo haastetta koko perheelle. Peking on kyllä kiva paikka, siellä meiltäkin on käyty työmatkalla. Onneksi jatkuvat työmatkat ovat rauhoittuneet silloin tällöin oleviksi...aikansa kutakin :)

    Jatta kiva kuulla ja otan mielelläni vastaan idean hyvästä liittolaisesta!! :)

    ReplyDelete
  39. Mansardikaton alla kiva kun piipahdit, kiitos kauniista sanoistasi!

    Minna K kiitos sinulle :)

    Bibelot tuore leipä saa kaikki makunystyrät hullaantumaan ;)

    Sanni nämä kulhot on Tukholmasta. Siellä käydessäni matkaan tarttuu aina muutama astia ;)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.