Monday, December 31, 2012

Aika

Vuoden viimeiseen aamuun on herätty venytellen sekä nauttien teestä ja eilisestä croisantista. Niin se vuosi jälleen vaihtuu. Paljon on mahtunut muutosta menneeseen vuoteen. Olen oppinut itsestäni paljon: Olen saanut kokea hiljaista paikallaan oloa tapaturman takia ja toivuttuani vastapainoksi elämäni kiireisimmät kuukaudet, joissa naisesta on otettu mittaa useamman eri projektin vetämisessä.

Ehdimme tehdä viimeisen pienen reissun tälle vuodelle talvisen kauniiseen Tallinnaan. Varasimme ullakkohuoneen vanhastakaupungista. Nautimme kirkkojen hiljaisuudesta, aikaisista aamuista, taiteesta ja kahviloista ilman kiirrettä ja ohjelmaa.

 Vielä hetken lorvailen ennen kuin alan valmistelemaan iltaa. Löysin  jemmasta passionitryffeleitä, joten toinenkin kuppi teetä maistunee :)

Uuteen vuoteen Tommy Tabermannin ajatuksin:

 "Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle."

 Oikein hyvää tulevaa vuotta ja kiitos kaikista ihanista hetkistä, joita olen saanut viettää  kanssanne menneenä vuonna ♥ Tavataan jälleen ensi vuonna!

 Marie

ps. olen valokuvannut katutaiteilijaa kaikkina vuodenaikoina ja tullut vakuuttuneeksi ettei ole vääränlaista säätä vaan oikeanlaista pukeutumista :)

45 comments:

  1. Kiitos blogistasi ja kaikkea hyvää sinullekin Uuteen Vuoteen!

    ReplyDelete
  2. Tosi kaunis postaus!
    Oikein Hyvää Uutta Vuotta1

    ReplyDelete
  3. Åh så beautiful!
    Whish you a happy New Year!
    Kathrine

    ReplyDelete
  4. Wonderful blog and photos! happy new year!
    Cinzia

    ReplyDelete
  5. Tallinna on aina ihmellisen ihana, niin kuulosteluun, ihmettelyyn kuin herkutteluunkin :) Kiitos kuluneesta sekä oikein Hyvää Uutta Vuotta tulevaa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta Jatta. Huomasimme että helposti voi kävellä ohitse monen kivan paikan. Kaikki kiva ei ole edessä tarjottimella.
      Kiitos toivotuksista ja kaikkea hyvää sinun alkaneeseen vuoteesi!

      Delete
  6. Kiitos jälleen kauniista kuvistasi ja ihanasta blogista. Oikein hyvää ja iloa täynnä olevaa vuotta 2013 t.- Hellen-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kaunis! Kaikkea hyvää sinun alkaneeseen vuoteesi, tuokoon tullessaan sen mitä odotat <3

      Delete
  7. Kauniit ja tunnelmalliset kuvat.
    Hyvää ja antoisaa Uutta Vuotta 2013.

    ReplyDelete
  8. Dear MarieElisabeth! I wish you a very Happy New Year with luck, health, love and laughter! I' m glad that I found your blog and your lovely photos! With love, Geli

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you for your kind words dear Geli. I wish you all the best for the coming year! Thankful of your friendship. yours, Marie Elisabeth

      Delete
  9. Kauniita kuvia!
    Onnellista Uutta Vuotta 2013 ♥

    ReplyDelete
  10. Oikein hyvää alkavaa uutta vuotta! Kiitos kuluneesta vuodesta! On ollut ilo saada olla matkassasi blogimaailmassasi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kauniisti kirjoitettu, kiitos. Blogia olisi aika tylsä kirjoittaa ilman ihanaa vuorovaikutusta. Kaikkea hyvää sinulle alkaneeseen vuoteen!

      Delete
  11. Noissa Tabermanin sanoissa on kyllä kiteytetty kaikki olennainen. Oikein ihanaa alkavaa vuotta sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, lyhyestä virsi kaunis :) Kiitos sitä samaa sinulle haluan toivottaa!

      Delete
  12. Ihanaa kun olet Marie ja kuvaat ja kirjoitat♥
    Suloisia hetkiä ja siunausta uuteen vuoteen 2013
    Monin lämpöisin ajatuksin
    maria

    ReplyDelete
    Replies
    1. Maria kiitos sinulle blogiystävyydestä, olet niin arvokas ♥

      Delete
  13. så vakre bilder!
    takk for at DU deler! :)

    ser fram til å følge deg videre

    -linn

    ReplyDelete
  14. Oikein hyvää uutta vuotta 2013 :)

    ReplyDelete
  15. Onnentäyteistä uutta vuotta sinulle ja rakkaillesi Marie!

    Lämmöllä, Hannah

    ReplyDelete
  16. Luin oikein monta kertaa tuon Tabermannin ajatelman. Kiitos siitä.
    Lomanne kuulostaa juurikin rentouttavalta ja mitä mainioin tuo lausahduksesi taiteilijasta ja pukeutumisesta :)
    Siunattua ja onnellista uutta vuotta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ystäväni. Tabermanin sanojen äärelle on monesti pysähdyttävä. Yksinkertaista mutta sisältävät paljon :)
      Harvemmin luen suomalaisia runoja, mutta hänen runojaan välillä pysähdyn mutustelemaan.

      Delete
  17. Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2013!

    ReplyDelete
  18. On ollut niin kivaa kuulla sinusta! Kuvat taas hoitavat sieluani. Siunattua vuotta, tätä uutta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kauniisti kirjoitit. Hyvää alkanutta vuotta sinulle myös :)

      Delete
  19. Hello Marie Elisabeth! I wish you a beautiful new week! I love your blog! With love, Geli

    ReplyDelete
  20. Dear Marie,
    I've just discovered your lovely blog. Your photos are stunning, absolutely beautiful!

    Greetings from Elsie in Texas

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.