Wednesday, December 18, 2013

Päivänä jona aurinko ei paistanut



Kuvan pöydän tarina alkoi meillä parisen vuotta sitten kun löysin pöytäkehikon jalkoineen.
Olin jo pitkään suunnitellut, että olisi kiva kokeilla tehdä betonista pöytälevy, mutten ollut osannut ratkaista millaiset jalat sille saisi. Tämän löydön osuessa kohdalle projekti sai alkunsa.

Muistan kun raahasin kotiimme vaurioitunutta kalustetta. Miesväkeni hieman naurahti ja  kommentoivat löytöäni. Taas yksi lisää, mutta eihän meille mahdu enää yhtään uutta pöytää...
Ja käsi sydämellä minun on todettava, että se oli kyllä niin totta!

 Tällä hetkellä meidän nuoret miehet suunnittelevat lähitulevaisuudessa kotoa muuttoa ja pohtivat kalusteita. Pöytäkokoelmastani muutamat ovat saaneet näkymättömät korvamerkit ;)
Kaikella on aikansa ♥

Tänään kotiutunut kuusi muistuttaa  joulun lähestyvän. Hiljalleen alkavat joulun valmistelut.
Kaiken jouluhälinän keskellä vinkkaan ihastuttavan leffavinkin jos kaipaat itsellesi pienen rauhallisen hetken. Kävin katsomassa  elokuvan viimeinen rakkaus ja ihastuin! 

Hyvää loppuviikkoa ja voikaa hyvin!


18 comments:

  1. je suis ravie de voir de nouveaux messages, j'aime vos photos et ce qui s'y dégage !

    ReplyDelete
  2. Oikein hyvää joulun odotusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Maria! Rauhaisaa joulun odotustea sinulle myös :)

      Delete
  3. Ihanaa nähdä taas kauniita postauksiasi ja upeita kuviasi.

    ReplyDelete
  4. Aivan ihastuttava pöytä! Onko pöydällä oleva ruukkukin betonia? Joulun odotusta :)

    ReplyDelete
  5. Åhhh så vackert bord, helt underbart!
    Och så mycket fint!
    Önskar dej en fin Dag!
    Kramar Kathrine

    ReplyDelete
  6. Dear Marie Elisabeth!
    I love the table ...
    Thanks for being back ...
    I wish you a very dreamy christmas with your family!
    With love,
    Geli

    ReplyDelete
  7. Todella kaunis pöytä!
    Hyvää joulun odotusta :)

    ReplyDelete
  8. Ihanaa kun olet palannut! Teillä ja teksteissäsi on aina niin levollinen ja rauhallinen tunnelma ♥
    Kaunista joulunaikaa!

    ReplyDelete
  9. Ihana pöytä, kauniit muodot jaloissa. Meillekkin vähän liian monta pöytää tahtoo kotiutua,toinen toistaan kauniimpia. Vuosi on ollut tapahtumarikas kaikella tapaa ja kesään osuivielä muutto, vanhasta kodistamme vain muutamia kilometrejä. Asumme pelto tontin toisella reunalla ja metsä toisella. Empä olisi uskonut mikä voimavara luonto on, aivan huikea. Kotoa ei tahtoisi pois lähteä ja huokailee vain ympäristön kauneutta. Ihanaa joulua myös sinulle t. Hellen

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hellen kivan yksilön osuessa kohdalle on vaikea sanoa ei. Sama pätee tuoleihin :) Ihana että olet löytänyt viihtyisän kodin, se on todella iso asia. Luontoa on kiva seurata ja antaa ihanasti ajatuksille tilaa. Kaunista joulun aikaa sinulle!

      Delete
  10. Upea pöytä ja niin seesteinen tunnelma kuvissa. :) Kaunista vuoden alkua ja kevään odotusta. ♥ P.S. Sinulle on haaste täällä: http://marieelisabethsrum.blogspot.fi/ ♥

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.