Thursday, July 01, 2010

kesäkassi




Kesäkassi on jo pakattuna :) Ei yhtään ihme että meidän perheen miesväki nauraa kassilleni. Miten onkaan että kaikkea on oltava varmmuden vuoksi mukana laastareita, savetteja, käsidesiä, särkylääkkeitä, sukkia, energiapatukoita, ompelulankaa ja neula jne jne ... niin ja tietenkin kesäkirja ja käsityö ja aika usein vielä viimeistelyä vailla olevia töitä. Lista on loputon :)
Mutta arvatkaapas kenen puoleen kääntyvät kun jotain tarvitsevat ;)

Kesäreissua olen suunnitellut kovasti. Ajattelinki huikata idean jos vain olette Tukholman suunnalle menossa.
NK tavaratalon läheisyydessä on ihastuttava museo jossa mielellään käydään. Kouluajoilta jo tuttu paikka.
Hallwylska on näkemisen arvoinen paikka.Sen aikaisen maailman yksi vauraimpia ruotsalais perheitä, tytär oli puutellisuuspohatan perijätär :) Talossa oli sähköt ennen kuninkaanlinnaa ja rouva oli eläessään keräilijä ja dokumentoi kaikki huonekalut ja esineet kansioihin. Testamenttasi elämäntyönsä ja omaisuutensa kuoltuaan ruotsin valtiolle. Itse suunnitteli myös reitit joita tulisi kiertää eli koko museota ei näekkään kerralla :) Hanat ovat kullattuja ja mikä ihaninta kylpyamme täyttyi pohjasta käsin koska rouva inhosi veden lorinaa. Ihailtavana on myös solarium ja keilarataa, ihanaa taidetta sekä posliinia.Paikka on oikea helmi menneeseen mailmaan kurkistavalle. Tutustu paikkaan  Täältä. Kurkista myös kohtaan 40 rum och kök. Eikö olekkin ihastuttava paikka ? :)

Oikein ihanaa kesäistä torstaita ystävät!

<3 Marie

Otin myös kuvan kivasti kuivuneesta syreenikranssista, säilytti värinsä ihan kivasti.

33 comments:

  1. :) Kesäkassien pakkaaminen on mukavaa, purkaminen ei. Ja yleensä sinne kesäkassiin laitetaan kaikki mahollinen, mitä olisi viime kesänä tarvittu!

    Museo kuulostaa mielenkiintoiselta. En oo ennen kuullukaan.

    Mukavaa hellettä, täällä sitä ainakin piisaa! :)

    ReplyDelete
  2. Ehdottomasti matkoilla on oltava mukana, vaikka lyhyilläkin, jokin käsityö ja lukemista. Kaikesta muusta tarpeellisesta puhumattakaan;)
    Ja niitä säilytetään omassa jalkatilassa, käden ulottuvilla;)

    ReplyDelete
  3. Itse olen lähdössä aina matkalle vajaassa kassissa. Viime reissulle kun lähdin oli äitini pakannut minulle ensiaputarvikkeita ym pientä tarpeellista. Tyttärensä tuntien tiesi että kaikki tällainen puuttuu... Ja kyllä vaan tarvittiin niitäkin tarvikkeita!
    Hallwylska kuulostaa ihanalle paikalle. Täytyy laittaa korvan taa jos sinne päin tulee lähdettyä. Kävin katsomassa linkin... Ihanan näköistä. :)
    Oikein mukavaa reissua!

    ReplyDelete
  4. Marie ihana postaus !Meidän äitiliinien kassit elävät"omaa elämäänsä" nauraa perheemme pappa usein-ja mitä sieltä ei löydy ,sitä ei tarvita!ompeluiloa ja mukavia lukuhetkiä Sinulle lämpimästi!

    ReplyDelete
  5. Ihana kesäkassi :) Mukavaa reissua teille ja toivotaan hyviä ilmoja!

    ReplyDelete
  6. Kiitos vinkistä! Olen haaveillut Tukholman matkasta, katsotaan koska se toteutuu. Mahtava kesäkassi, kuin tuulenhenkäys. Minulla ei ole matkassa koskaan juuri mitään mukana, olen huoleton matkailija.

    ReplyDelete
  7. Juuri noin minäki pakkaan kesäkassini sitten ku lapset vähän kasvaa ja uskallan siirtää katseeni niistä pois edes sekunniksi. ;)

    Aurinkoa, aurinkoa! :)

    ReplyDelete
  8. Sinulla on suloinen kesäkassi. Ja se sisältää kaiken, mitä kunnon perheenäidillä kuuluukin kassissaan olla ;-) Tyttö ja helmikorvakoru on ihana kirja. Oletko nähnyt sen elokuvana? Hieno teos (ja siinä on Colin Firth, yksi suosikkinäyttelijäni).

    Kiitos Tukholman vinkistä! Olemme muutaman viikon kuluttua lähdössä perheen kanssa Tukholmaan.

    Mukavaa torstaita!

    ReplyDelete
  9. Olipa kiva postaus. Tunnistan tämän kassi-asian myös.. Minullakin aina käsityö ja lukemista vaikka minne mennään. Ja sitten vielä kaikki muu tarpeellinen lisäksi.
    Kiitos Tukholman vinkistä. Ajattelin kahden lapseni kanssa pistäytyä kesän aikana. Tosin kuninkaanlinna on nyt pääkohde, meillä on seurattu häitä ja niiden vuoksi piti ostaa jopa uusi Svensk Damtidning! Taas lasten kielenopiskelukin saanut uutta piristystä.
    Ihanaa lämmintä heinäkuuta! Maria

    ReplyDelete
  10. Kaisa kesäkassin sisältö tuntuu vain kasvavan :) Mukavaa kesän jatkoa sinulle myös :)

    Pioni juuri näin jalkatilassa käsien ulottuvilla.
    Pyyntöihin pienellä lausahduksella, pieni hetki :)

    Nina tuntuu kuin kassi olisi vajaa kaikesta kantamisesta huolimatta :)Hallwylska tosiaan on kiva nähtävyys :)

    Maria juu monta ilon aihetta on kassi perheeseen tuonut meillä on saanut lisänimen valtamerialus :)

    ReplyDelete
  11. Nonnukka hyvällä ilmalla tosiaan olisi kivempi kaduilla kulkea, toivotaan että kesän sää olisi kohtalainen :)

    Kirjailijatar huolettomuus matkalla on suuri etu :)Tukholma on tosiaan kiva kesäkaupunki josta kannattaa haaveilla ja toteuttaa se :)

    Tanja pienten lasten kanssa ei tosiaan paljoa voi silmäyksiä käsityöhön reissulla uhrata :)
    Lämpöistä kesää sinulle.

    ReplyDelete
  12. Lumiomena Olen nähnyt ja elokuva on super hyvä. Elokuvan alku saa kaikkien ihanien värisävyjen ja tunnelman myötä haukkomaan henkeä. Koko elokuvassa on ihana tunnelma ja värimaailma. Kirjakin oli hyvä luin sen vuosia sitten ja ajattelin nyt lukea uudestaan. Colin Firth on ehdoton ykkönen ;) Pidän hänen persoonastaan kovasti rooleissa jossa hän näyttelee.
    hyvää Tukholma reissua siellä on paljon kivaa nähtävää :)

    Maria Kuninkaan linnaan suuntaamme myös monettako kertaa en jaksa muistaa mutta yhtä vaikuttava joka kerta :) Oletteko käyneet linnan yhteydessä olevissa museoissa ? Suosittelen lämpimästi semmoista historiaa ei monellakaan maalla euroopassa ole säilynyt.

    ReplyDelete
  13. Olen samanlainen pakkaaja, mutta tosiaan nauran yleensä viimeiseksi! :)

    Kesäsuunnitelmanne kuulostavat todella kivoilta!

    Ihanaa hellepäivän iltaa!

    ReplyDelete
  14. Olen myös ihan samanlainen kesäkassin pakkaaja. kaikkia noita tarttee ehdottomasti olla mukana reissussa... varsinkin käsitöitä, vaikka ei niitä ehtisikään reissussa tekemään. On turvallinen olo kun niitä on mukana :)

    Aurinkoista loppuviikkoa!

    ReplyDelete
  15. Emilia kiitos tosiaan hellepäivän iltaa vietetään ja nautitaan. Täällä suunnitelmat alkavat jo hahmottua :)

    Laura hih ...juuri varmuuden vuoksi kannattaa kuljettaa mukana käsityötä :) Minulla on menossa tarpeeksi kookas työ peittämään kassin tarvikkeet.

    ReplyDelete
  16. Minulla on yleensä kassissa läjä vanhoja kuitteja, risoja kyniä, karkkipaperia yms yhtä tarpeetonta. Mikähän siinä on ettei kassia voi pitää siistinä? Sen sijaan kaikki tarpeellinen sieltä tuntuu aina puuttuvan :) Mielenkiintoinen museo, olisi kiva pistäytyä siellä joskus!

    ReplyDelete
  17. Pitää laittaa tuo Tukholman museo muistiin. Siellä on mukava käydä ja on hyvin keskustassakin.

    ReplyDelete
  18. Niin hyvän mainospuheen pidit, että piti heti käydä kurkkaamassa nettisivu ;)

    ReplyDelete
  19. Hi Marie !

    Thank you for all these wonderful images! They tell so much about the life you live. And I love the tranquil atmosphere you are so very well in creating. I feel relaxed, happy and Inspired. Every time.

    Have the nicest weekend,
    Aina

    ReplyDelete
  20. bonjour, je découvre votre blog et j'adore, les images, les texte, merci.
    véro

    ReplyDelete
  21. Tervehdys!!
    Niin äidilliseltä ja turvalliselta kuulostaa kesäkassisi!!! Niin, äitien puoleen sitä usein käännytään kun jotain tarvitsee...
    Hyvä tietää tuo sirenin kukan säilyminen noin hyvänä, jospa ens kesänä kuivattaisin myös :)
    Nautinnollista loman aikaa teille! Minullakin alkaa nyt loma, tuntuu ihanalle vaikka edessä on kaikenlaista projektia...
    Kuullaan taasen :)

    ReplyDelete
  22. Heippa vielä!!! Nimipäiväonnittelut sinulle, vai onkohan ne tänään? Joka tapauksessa voihan sitä onnea aina toivotella!!! :)

    ReplyDelete
  23. Ihana saada sinut tilaajakseni. Uskomatonta, että joku, jota arvostan todella on minun lukijani.. wau! Niin tosiaan Mariat ja sen johdanteet taisivat juhlia eilen (muistelee Jaana Maria). Unohtui ihan todella.. Itse olen haaveillut Ruotsissa Wasa -laivan näkemisestä.. Samoin sellainen museokierros olisi aivan ihana! joku päivä vielä minä tuon miehen pään saan pyöräytettyä!

    Ihanaa viikonloppua sinne suunnalle!

    - Jaana "Kainuunkadulta"

    ReplyDelete
  24. Satu kuittiviidakko kassissa kuullostaa tutulta ja esiintyy talvikassissa :)

    Arleena museo on tosiaan keskustassa ja kierrossakaan ei mene kovin pitkää aikaa.

    Mirjami :)) reissu jo puoliksi käyty kun on tutustunut sivuihin.

    -T Taisi nimpparin poikasta eilen olla muistaakseni Mari e.llä on pois listasta mutta aina voi soveltaa ja juhlistaa päivää ja niin minulle juuri eilen kävi:) Projektirikasta kesää... odotankin innolla mitä olet tehnyt :)Ihania kesäpäiviä sinne <3

    Jaana nyt punastuin kiitos kohtelijaisuudesta :)
    Wasa-laiva on näkemisen arvoinen en unohda hetkeä kun näin sen ensi kertaa. Valtavan suuri laiva on heti ulko-oven edessä. Me ollaan perheenä rampattu varmaan kaikki museot läpi mitä Tukholmassa on. Jotenkin heidän museoissaan ei ole kuollut meininki vaan kiva syke on läsnä.
    Toivottavasti onnistut pään kääntämisessä ;)

    ReplyDelete
  25. Minullakin on kassissa aina valtava määrä tarpeellisuuksia. Mies ei välillä suostu sieltä mitään etsimään, kun hänen mielestään siellä on liikaa tavaraa. Monta tilannetta on kassin avulla silti pelastettu täälläkin :)
    Mukavaa lauantai-iltaa teidän perheeseen. Me kotiuduttiin pieneltä reissulta ja nyt aiotaan lähteä uimaan (kesäkassin otan tietty mukaan, hih). Josko vaikka terkenisin jo minäkin veteen asti.

    ReplyDelete
  26. Anu pikku reissut kesällä on mukavia. Meilläkin muutama suunnitelmissa. Minä vilukissana en ole vielä saanut heitettyä talviturkkia ja lienekkö merivesi niin kylmää että ehdinköhän koko kesänä :)

    ReplyDelete
  27. Tunnustaudun myös "muumi-mammaksi", reissu-kassista löytyy lähes kaikkea ja monestikin kassista on pelastus reissuilla löytynyt.
    Kaunista alkavaa viikkoa!
    -kisu-

    ReplyDelete
  28. Vilken underbar, stämningsfull blogg du har! Här kommer jag att titta in ofta!
    /Lena

    ReplyDelete
  29. Välkommen Lena så roligt att du tyckte om stämningen :)

    ReplyDelete
  30. Kisu muumi- mamma tunne tosiaan onkin kassinsa kanssa liikkuessa. Olin eilen hietsun kirppiksellä ja pelkäsin koko ajan että mitä tavaroita vetäisin mennessäni :)

    ReplyDelete
  31. En ole koskaan kuullutkaan paikasta, varmasti näkemisen arvoinen. Muutenkin tunnen Tukholmaa surkeasti,muutaman kerran olen vanhassa kaupungissa shoppaillut.. Varmasti kiinnostava elämäntyö katsastettavaksi :)

    ReplyDelete
  32. Ihana blogi! Ahmin kaikki ihanat valokuvat ja vanhat tavarat kerralla alusta loppuun. Tulen vierailulle toistekkin, mukavaa kesän jatkoa!

    ReplyDelete
  33. Sanna-Pauliina elämäntyö on vaikuttava ja rouvalla on ollut suuri sydän keräilyssä sekä sisustamisessa.

    Emilia sait suupieleni nousemaan leveään hymyyn :)
    Tervetuloa toistekkin ja hyvää kesää sinulle.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.