Friday, September 24, 2010

Kattausta ja viikonlopun odotusta



Tervehdys ! Milteinpä viikon  mittaista taukoa blogin kanssa en olut suunnitellut. Onpas viikko ollutkin haastava kuumetta, korvatulehdusta, flunssaa, kokeita, palavereita ja vanhempain iltoja sekä tietysti aika intensiivinen työviikko. Tuntuu ettei viikonloppu tule yhtään liian aikaisin :) Ajattelin eilen tehdä päivityksen, mutta illan tultua istahdin sohvalle ja sinnehän nukahdin. No tarpeeseen uni tuli ja nyt on pirteämpi olo.

Kuvat on varmaan vähän hassuja. Otin kuvat viime sunnuntain kattauksesta. Ei ollut mitään erityistä syytä, mutta perheelle on aina kiva  kattaa pöytä. Aasialaista ruokaa oli tiedossa, joten kattauskin sinne vivahtavaa.
Verho jolle en ole löytänyt tarkoitettua käyttöä on palvellut meillä pöytäliinana. Kauppatorilta kävin hakemassa kimpun, johon oikeastaan valitsin vain lisuke kasveja :) Monesti niistä tulee rauhallinen ja kaunis kimppu. Uuden lajikkeenkin löysin, minkä nimi meni ohitse, kuvassa se millä on kivat anturat päissä .
Tulijaisiksi olimme saaneet kaksi ananasta ja niiden "hatut" oli tiskipöydällä ja siinä touhutessa pohdin että nuohan on oikeastaan aika kivan näköiset. Laitoin ne koristamaan pöytää, alusiksi löysin kaksi aasialais henkistä käsin tehtyä keramiikkalautasta ja näimpä pöydän koristeet kynttilöitä unohtamatta oli valmis :)


Rocky Road Fudge



Seuraavan ohjeen myötä meillä illalla herkutellaan ruuan päätteeksi. Ohje on ruotsalaisesta päivälehdestä. Ohje on kivan helppo ja valmistuu milteinpä itsestään touhuessani keittiössä muuta.

Tuotteet; 200g tummaa suklaata, 200g maitosuklaata, 25g voita, 397g makeutettua konsentroitua maitoa( peltipurkissa), 2 tls vanilijasokeria, 2,5 dl mini vaahtokakkeja ja 2,5 dl mielellään paahdettuja maapähkinöitä.

Suklaat, voi ja maito isoon leivontakulhoon ja kulho lämpimään vesihauteeseen eli lämmintä vettä altaan pohjalle ja siihen kulho päälle. Anna tuotteiden sulaa rauhassa välillä sekoittaen. Lisää vanilijasokeri ja vaahtokarkit sekä pähkinät.
Sekoita varovasti ettei vaahtokarkit sula. Kaada seos astiaan mikä on noin 20 * 25 cm kokoinen. Vuoraa astia ensin alumiinifoliolla. Laita vuoka jääkaappiin ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia.

Viikonloppu koittaa pian ja toivotan oikein ihanaa ja antoisaa viikonloppua jokaiselle. Jälleen kiitän sydämestäni kaikista ihanista viesteistä joita olette lähettäneet. Ihaninta on se että kuvakkeiden ja nimimerkkien kautta teille on tullut kasvot :) Niin paljon kaunista ja piristävää olette kirjoittaneet että poskeni ovat punoittaneet, yhdelle ihmiselle evästä pitkäksi aikaa joten kaunis ja lämmin kiitos SINULLE!

Halauksin
Marie

49 comments:

  1. Ihanan rauhallinen ja kaunis kattaus. Kuvat kertovat jälleen enemmän kuin tuhat sanaa.:)

    Ja voih, minkä suklaaherkun ohjeen jaoitkaan! Kiitos siitä, täytyy laittaa kokeiluun!

    Rauhallista ja rentouttavaa viikonloppua, toivottelee

    -Päivi-

    ReplyDelete
  2. Ihana kattaus! Voi kun jaksaisi panostaa itsekin siihen muilloinkin kuin juhlapäivinä. Meillä se nykyään olisi aivan juhlan aihe, kun koko porukalla sunnuntaisin ruokailemme. Minulla on yleensä iltatöitä sunnuntaisin ja silloin ei jaksa paneutua sen kummempiin kattauksiin:) Mukavaa viikonloppua sinulle!!

    ReplyDelete
  3. No onpa teillä ollutkin siellä ohjelmaa. Ihana päivällispöytä ja vähemmän ihanaa sairastelua.

    Oikein ansaittua ja rentouttavaa viikonvaihdetta toivottelen :)

    ReplyDelete
  4. Keksiliästä käyttää ananaksen "päitä" kattauksessa ja kauniit ovat tuossa valkealla alustalla. Itse pidän myös kattauksien tekemisestä ja käyttelenkin kattauksiin vaikka mitä luonnonmateriaaleja...

    Kuvasi ovat niin rauhallisen kauniita aina - kiitos, että jaat ne kanssamme.

    Oikein ihanaa viikonloppua teille!

    ReplyDelete
  5. Kivan näköiseksi sait pöydän!
    Kiva, kun kävit kurkkaamassa luonani ja rupesit seuraajaksi, olet aina tervetullut!
    Suklaa juttuja, mmmmm!
    Toivotan sulle myös oikein mukavaa viikonloppua!
    Haliterkuin Sirpa

    ReplyDelete
  6. Hei taas!
    Huomasin vasta nyt kommenttisi! KIITOS kauniista sanoistasi!
    Missä päin ruotsia asustelit?
    Mustaki on todella kiva aina välillä saada kirjotella suomeksi :)
    Mulla taas toiste päin, muutin ruotsiin Helsingistä reilu 18 vuotta sitte!
    Kramiz Sirpa

    ReplyDelete
  7. Tiesitkö muuten että ananaksen tupsun voi myös istuttaa? Siitä tulee aika herttainen kasvi, joka parin vuoden jälkeen voi tehdä pienen hedelmänkin :).

    Tarvitaan vain hiukan onnea juurrutuksessa. Tupsun täytyy olla tuore ja terhakka (tiukasti kiinni olevat keskuslehdet). Kaikki hedelmäliha poistetaan tarkasti ja alimpia lehtiä revitään reilusti irti. Lehtien alta paljastuvat juurisilmut. Jäljelle jäänyttä tupsutynkää juurrutetaan vesilasissa tai märässä mullassa ja toivotaan ettei se ala märäntyä vaan kasvattaa uusia lehtiä.

    Isoäitini muisteli oman kasvini nähdessään, että hänen lapsuudenkodissaan oli aikoinaan valtava ananaskasvi, joka myöhemmin kuoli kun kissa söi sen kaikki lehdet pilalle.

    E

    ReplyDelete
  8. Kaunis kattaus ja mustakin on kiva kattaa kauniisti perheelle ilman erityistä syytäkin. Varsinkin sunnuntaisin, maltetaan sitten istua pöydässä pitempään ja nauttia laatu ajasta.
    Leppoisaa viikonloppua teille!
    Olen muutes maistanut noita herkkuja, enkä uskalla tehdä koska rohmuaisin itse niitä liikaa ;)

    ReplyDelete
  9. "Anturakukat" on ihanan erikoisia tykkään kovasti niiden ulkonäöstä.Kaunis kattaus ja ananas fiksu hoksaus.Hyvää viikonloppua.

    ReplyDelete
  10. Kaunis kattaus :) Eihän sitä mitään erityisempää syytä tarvitsekaan, itsestäkin on ihana laittaa kauniisti ihan arkenakin, tavallinenkin ruoka maistuu ihan erilaiselta kun sen syö kauniilta lautaselta mukavassa seurassa...

    ReplyDelete
  11. Heissan!!

    Kauneus kuuluu ehdottomasti arkeesi ja juhlaasi :) On niin ihanan kodikasta ja kaunista täällä...aina!!!!

    Joskus sain sellaista konsentroitua maitoa just peltipurkissa ja leivoin siitä. Tykästyin siihen silloin!!! Etsin sen jälkeen kaupastakin sitä, mutten löytänyt... Mistähän sitä saisi?

    Leppoisaa viikonloppua, pikaista toipumista toivottelen!! Joskus uni saa ottaakin voiton, niinkuin lasten laulussa sanotaan että "uni paras lääke on.."

    -T

    ReplyDelete
  12. Taas niiiiin kauniit kattaukset ja levollinen tunnelma ... ahh ... ja tuo suklainen jälkkäri , ihan vesi herahtaa kielelle .

    Rentouttavaa viikonloppua !

    ReplyDelete
  13. Nam, tuo Rocky Road Fudge vaikuttaa kyllä taivaalliselta! Täytyy pistää A-P kokeilemaan sitä, se kun on meidän miniperheen jälkkäriekspertti (ja yleensä kokki muutenkin...)

    Kurjia kaikki sairastelut ja kiire ja väsymys, mutta onneksi nyt alkaa viikonloppu ja saat levätä ja kerätä voimia! Oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle Marie toivottelee Lumikko

    ReplyDelete
  14. Olet kyllä tullut siunatuksi kauneudenesiinlaittamisen taidolla!
    Uskomattoman ihanalta taas näyttää kattauksesi<3
    Ja ihan vesi herahtaa kielelle......
    Suloisia ja voimaannuttavia hetkiä viikonloppuusi!

    ReplyDelete
  15. Hei :)

    Ei kuvat ole ollenkaan hassuja. Päinvastoin. Olet todella taitava kuvaaja ja poimit kauniit asiat esille.

    Teillä onkin niin herkkuja siellä, että vesi herahtaa kielelle.

    Puhuit blogissani "projektista" - tarkoititko sitä tavaran karsimista? Kokoajan on käynnissä vielä.

    Viehättävää viikonloppua!

    ReplyDelete
  16. Onpa ihana katsella näin viikonlopun alkajaisiksi kauniita kuviasi ja haaveilla tuosta suklaaherkusta :)

    Ihanaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  17. Hei, ihanasti tänne on tupsahdellut viestejä työpäivän aikana :)

    Kiitos PÄIVI :) Rauhallista viikonloppua täällä on suunniteltu pitää ja nauttia kiireettömyydestä.

    Mirva iltatyöt sotkee varmaan päivän kellotuksen, mutta perheen yhteiset rukoukset tuovat varmasti yhdessä olon rikkauden :)

    Teija näinpä ja nuorukainen kävi urheasti tekemässä kokeen ja sieltä lääkäriin. Nyt sitten viikonloppu hengaillaan ;)

    Sanna-Riikka luonto kattauksissa tuokin seesteistä kauneutta. Loppuviimein kattaushan ei vie paljoa aikaa jos perus jutut on vakiot, niin pienellä vaihtelulla saa uutta aikaiseksi.
    Kiitos kauniista sanoistasi :)

    Sirpa Tukholman liepeet ja Tukholma tuli tutuksi siellä asuessa. Olemme tehneet vaihtarit maista saa nähdä vaihdammeko joskus takasin päin ;) Eikö synnyinseutu ala uudestaan kiinnostamaan vanhuudessa...joten vannomatta paras :)
    Ihana on että saat asua siellä minulla on aina sykkivä sydän kotimaatani kohtaan ja asuuhan lähi sukuni kokonaan siellä.

    ReplyDelete
  18. Intianminttu kiitos vinkistä ja kävin ilmoittamassa itseni ihanaan arvontaan :) Suurena sydänfanina pitelen peukkuja pystyssä ja nyt linkityksen pariin. Nyt luulen osaavani ;)

    Riitta kattaus ei tosiaan tarvitse juhlaa. Oikeastaan enempi on kyse tavasta. Meillä katetaan arki aamuisinkin, minusta niin on selkeämpää ja nopeampaa :)

    Henrietta kiitos toivotuksista ja anturat on tosiaan hauskat :)

    Liinu kattaus tuo kiirettömän ja rauhallisen tunnelman pöytään. Ruokaankin tulee keskityttyä paremmin ja maukkaammalta tosiaan maistuukin :)

    Kiitos sinulle ihana -T <3 Meillä maitoa myy ihan k-kauppa mikä on lähellä. Maito myydään huoneen lämmössä myytävän hyla maidon kanssa samalla hyllyllä.
    Monessa hetkessä viisautta löytyy lastenlauluista :)

    Sinisen talon kuulumisia kiitos sinulle ja toivottelen sinulle myös ihanaa viikonloppua :)

    ReplyDelete
  19. Kiitos LUMIKKO ja kiva nähdä että olet jo pöpöstä toipunut :) Suosittelen ohjetta meillä miesväki napostelee ja nauttii.

    Tinttarus onpa kauniisti sanottu, kiitos sinulle!

    Ainosofia karsimista ja karppausta kyselin :) Eikös siinä ole paljon yhteistä. Olev lukenut mvähäsen karppauksesta, mutta en ole vielä ehtinyt kokeiluun asti :)
    Kiitos sinulle palautteesta, piristi kovin.

    Kesäkukka viikonlopun alkua iloisena täällä liputetaan ja huiskuttelen myös sinulle hyvää sellaista :)

    ReplyDelete
  20. E toivottavasti löydät tämän vastauksen ohitin vahingossa kun tarkkailin kuvakkeita.
    Kiitos ihanasta vinkistä, en ollut ollenkaan asiaa pohtinut. Tuota olisi kiva kokeilla, onkohan paras aika kevät? Kirjaan ohjeen ylös jospa ottaisin haasteen vastaan :)

    Oi, kisua minkä teki siinä on voinut itku olla lähellä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle :)

    ReplyDelete
  21. Minusta kattauksen koristeet näyttävät hauskoilta ja nuo kukkaset ovat minulle ihan uusia. Mukava idea käyttää ananaksen kantoja koristeena.
    Viikkoosi on mahtunut monenmoista. Toivottavasti kuume ja korvatulehdus on jo voiton puolella. Sairaana on raskasta jaksaa touhuta arkiaskareita.
    Perjantaiherkkunne näyttää ihanalta. Kiitos ohjeesta. Uppoaisi meilläkin, kokeilenkin joku kerta. Tänä iltana meillä herkutellaan marengilla. Pannaan suut makeaksi ja istahdetaan sohvannurkkaan rentoutumaan.
    Hyvää viikonloppua,
    Anu

    ReplyDelete
  22. Usein yksinkertainen ja hillitty on kauneinta ja niin tassakin kattauksessa.Kaunis kimppu ja kattaus!

    ReplyDelete
  23. Kaunis kattaus!
    Kiitokset suklaaherkku ohjeesta.
    Hyvää Viikonloppua <3

    ReplyDelete
  24. Kaunis kattaus, oi että! Ja mitä suklaaherkkua, kiitos ohjeesta :) Mukavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  25. Kauniita kuvia. Kumpa tulisi itselläkin useammin oikein katettua pöytä koreaksi. Kukkakimppu näyttää ihanalta ja ihan kiehtovan erikoiselta.
    kiitos suklaaherkun ohjeesta, aijon kokeilla, kunhan saan tuommoista maitoa ostettua. Varmasti herkullista ja niin kaunistakin.
    Ihanaa perjantaita sinne teille!

    ReplyDelete
  26. Jos joku, niin juuri oma perhe, on kauniin kattauksen arvoinen!
    Tuo, mitä kirjoitit "lisäkekukista" on minustakin totta; niistä saa joskus kauniimpia kimppuja kuin "oikeista". Olen joskus ostanut pelkkiä Salalin lehtiä, ja kimppu oli todella kaunis ja kesti kauan. Täytyykin muistaa tehdä sama uudelleen.

    ReplyDelete
  27. Flunssa on tänä syksynä ärhäkkää laatua, toivottavasti tekin saatte pöpöläisen nopeasti pois.

    Kauniilta näyttää kattauksesi, ja todella rauhallisen kaunis kimppu kukkia. Itse en juuri koskaan pyydä myyjää sitomaan kimppua itselleni vaan valitsen yksittäisiä kukanoksia. Sellaisia joita mieleni tekee milloinkin ostaa.

    Kiitos myös herkkuohjeesta. Kokeiluun taitaa mennä tämäkin hyvä <3

    Lämpöä ja tunnelmaa toivotan sinne!

    ReplyDelete
  28. Kauniit kukka-asetelmat. Mietin mikä on tuo lehtevä piikkikärkinen ja sanoit sen - ananas. Hienolta näyttää.
    Mukavaa viikonloppua.

    ReplyDelete
  29. Kiitos kauniista viikon vaihteen aloituksesta Marie.Parasta toipumista toipilaillesi!
    Lämpimästi maria

    ReplyDelete
  30. Kuulostipa touhukkaalta viikolta! Rentouttavaa viikonloppua, olet sen ansainnut!

    ReplyDelete
  31. Kaunis postaus jälleen. Harmillista tuo flunssa tänä syksynä. niin moni sen kouriin on jo joutunut.
    Ihanaa kun jaksat nähdä aina niin paljon vaivaa perheesi eteen.
    Mukavaa viikonloppua:)

    ReplyDelete
  32. Eksyin tänne jostain toisesta blogista ja jäin ihailemaan kauniita kuviasi. Seuraan jatkossakin kirjoituksiasi :-)

    ReplyDelete
  33. Anu marengit ja sohvan nurkka on ihana paikka syksyisenä perjantai-iltana. Viikoon haasteet saa jäädä taakse ja kaikki se aika on rakkaille annettavana.
    Toivotaan tosiaan että flunssa alkaa olemaan takana. Epäitiin että korvatulehdus olisi jo krooninen. Mutta sitähän ei uskota ennen kuin osoittautuu todeksi :)

    Lisay yksinkertainen tosiaan on monesti rauhallista ja jokainen tuote saa haluamansa huomion ;)

    Allidaalia kiitos ja huiskutus sinun viikonloppuusi :)

    Nonnukka kiitos ja ihana että pääsee viikonlopun viettoon. Kävin kyläilyllä uudessa blogissasi, kodikasta ja kaunista :)

    Piupau toivottavasti maito löytyy. Makeaa kylläkin on, mutta eikö herkku saakkin olla ;)

    Pirkko osut naulan kantaan. Omalle perheelle kattaus on parasta mitä tiedän :) 3 miestä ja jokainen heistä arvostaa kattausta. Ihana onkin seurata kun he tekevät ruokaa ja kattavat pöydän, ovat muuten taitavia siinnä.
    Nämä "lisuke"kimput kestävät tosiaan kauan meillä vieläkin ihan täydessä kukoistuksessa :)

    Marina meidän kukka pisteistä ei taida päästä ilman että ovat sitoneet :D Kotona puran nipun ja leikkaan sen maljakkoon sopivaksi sekä muuttelen mieleiseksi.

    ReplyDelete
  34. Arleena tosiaan on piikikäs tuo ananas. Leikatessa sitä syötäväksi peuhalot oli hellät :)

    Maria kiitos, täällä hoidellaan toipilaita :) Nuoriso oli koulusta vielä viime viikolla stadionilla uimassa ja lääkäri ei sitä oikein hyvänä pitänyt. Kurssista oli läpi päästävä joten urheasti siellä uivat. Nyt toivutaan ja onneksi uinnit takana.

    Bea kiitos, täällä musiikkia kuunnellaan ja aamiaista nautitaan.

    Hanne tässä täytyy myöntää etten ole perheessä ainut joka vaivaa näkee. Ihana miesväkeni osallistuvat ahkerasti kaikkiin touhuihin :)
    Kotityöt sujuvat jokaiselta heiltä.

    Petriin lämpimästi tervetuloa!

    ReplyDelete
  35. Blogissani on tunnustus sinulle ja blogille. Käyhän katsomassa :-)

    Mahdottoman kaunis kattaus ja kauniita kuvia!

    ReplyDelete
  36. Löysin blogisi sattumalta - sehän aivan huokuu rauhaa! Luin, että teette parisuhdetyötä, hienoa! Me mieheni kanssa olemme olleet avioliittoleireillä ja nyt aviopariryhmässä..Terkut ja siunausta sinulle!

    ReplyDelete
  37. Susanna kaunis kiitos sinulle! Tulen kurkkaamaan :)

    Marita kiva kuulla että olette käyneet leirillä ja ihan ryhmään asti kiinnostusta riitänyt. Antoisia hetkiä ryhmäänne :)

    ReplyDelete
  38. Minä nukahdan usein lasten viereen kun menen nukuttamaan heitä. Vaikka tarkoitus olisi vielä kömpiä sieltä omien juttujen pariin. Mutta ihanaahan se on sinne pienten tuhinaan uinahtaa. Ja aina se uni tulee kyllä tarpeeseen ;) Tuota suklaata nappaisin juuri nyt oikein mielelläni pienen palasen. Hmm, löytyyköhän tuolta kaapista vielä palanen fazerin sinistä...

    ReplyDelete
  39. Olen ekaa kertaa blogissasi, ja täällähän on vaikka mitä ihanaa ja inspiroivaa! Tulen käymään toistekkin!

    ReplyDelete
  40. Kauniita on nuo kuvat.
    Paranemisia sinne ja tuo fudge...ihanan näköistä, nam!

    ReplyDelete
  41. Voiko tälläinen sunnuntai-päivällinen olla tottakaan, ihanan näköistä ja slurp! miten herkullista!

    ReplyDelete
  42. kiitos taas postauksesta! ihan mietinkin jo tuossa viikolla, että minne olet jäänyt...

    ReplyDelete
  43. Kaunista :) Kattauksia on ihana tehdä, ihan vaan omalle väellekkin joskus. Itse hemmottelen miestäni ja itseäni laittamalla jotain hyvää ruokaa ja kattamalla oikein kauniisti :)

    Nautinnollisia aurinkoisia syyspäiviä sinne!

    -Sanna

    ReplyDelete
  44. Kauniisti olit kattanut:) Ja herkkureseptisikin houkuttaa taasen.

    Iloa viikkoosi:)

    ReplyDelete
  45. Kirsikka lapset on niin ihanan lämpimiä nukkuessaan ja rauhallinen hengitys tarttuu joten en ihmettele että nukahdat :))

    Unelma-Alli Lämpimästi Tervetuloa :)

    Tiina Kiitos kiitos :)

    Kultsin kämppä Hih ;)

    Kerttu mukana taas vaikkakin vähän kiirusta pitää :)

    Sanna katettu pöytä tuo kyllä arkeen paljon kaunista ja rauhoittavaa tunnelmaa.

    A-L Kiitos, arjen iloa onkin kiva kantaa mukana :)

    ReplyDelete
  46. Kattaus on todella kaunis ja oikeastaan siitä tulee minulle jopa valoisan talvipäivän tunnelma. Keksitpä hauskasti nuo ananaskoristeet! Kunpa itsekin huomaisin arjessa kattaa näin luovasti.

    ReplyDelete
  47. Tuulella kaunis kiitos sinulle. Tämä kattaus tuli vähän niin kuin vahingossa tilanteen tullen ;)

    ReplyDelete
  48. kiitos fudgen ohjeesta -tätä pitää lasten kanssa tulevalla syyslomalla testata :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.