Saturday, December 18, 2010

Oi kuusipuu



Kuusentuoksuinen tervehdys. Meillä pääsi kuusi eteisen puolelle lämmittelemään. Toi ihanan tuoksun tullessaan. Miesväki hoiti kuusen haun tänäkin vuonna ja yhtä hauska on joka vuosi kuulla heidän tarinansa reissulta :) Minä ehdin kääräistä muutaman paketin. Paketointi on vähän vaiheessa, mutta onhan niitä päiviä vielä.

Meillä kuusi on yleensä koristeltu syötävillä ja niin ajattelin tehdä tälläkin kertaa. Kaveriksi kumminkin päädyin tekemään askartelumassasta pallot koristamaan kuusenoksia. Styroksipallon ympärille muovailin massan ja sukkapuikolla koristelin tähtösiä pinnalle. Ripustusnarua varten painoin puikon palloon, massan kuivuttua liimapyssyllä kiinnitin narun.

Eteisen ulko-oven luona meillä koristaa teksti; Villiruusut ja hyvät ystävät tulevat aina takaisin.
Teksti on seurannut eri muodoissa meidän mukana ihan ensi kodista lähtien :) Tälläkin kertaa pitää ajatus paikkansa. Huomenna meillä ruokailee 11 henkeä,  joten hiippailen tästä keittiön puolelle ;)

Rauhaisaa neljättä adventtia jokaiselle!

Rutistuksin Marie

35 comments:

  1. Kaunis kuusi on teille tulossa!! Suunnittelimme myös kuusenhakua tälle päivälle, mutta se ei vielä tänään onnistunutkaan... Kenties sitten lähipäivinä :)
    Mukavaa yhteistä hetkeä tarjoilujesi äärelle teille toivotan ja valoa neljänteen adventtiin :)

    ReplyDelete
  2. Villiruusut ovat myös niitä kauneimpia! ; )
    Tuossa mietelauseessa on viisautta ja elämän makua.

    Kuusi taitaa huomenissa saapua meillekin.

    ReplyDelete
  3. Ihania koristeita olet tehnyt! Vau!

    ReplyDelete
  4. Ihania nuo valkoiset pallot! Ihastuin myös tuohon tekstiin seinässänne. Pidän asioista, joiden taustalla on tarina, ja jotka seuraavat elämässä mukana. Tuovat kotoisuutta, turvallisuutta ja lämpöä! :)

    ReplyDelete
  5. -T miesväellä on harjaantunut silmä kuusenhaussa. Kerron heille terveiset. Yhdessäolo on ihanaa niistä jää elämälle parhaimmat muistot. Onnea teille kuusenhaku retkelle :) Kerro terveisiä koko perheelle ja toivottavasti nähdään pian <3

    Anne siitä viisaudesta olen elämäni aikana pitänyt ja samalla halunnut luottaa siihen. Meillä kun lähiperhe ja suku asuu eri maissa. Eri paikoissa ja maissa asuneena meillä on ystäviä eri kaupungissa ja maissa. Joten jälleen näkemisen iloa on ja onneksi suvun ja ystävien kanssa voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäi :)

    Vekarus kiitos :)

    Marleena perinteet ja tavat on ihania ja niitä on kiva piristää uusilla mausteilla, pilaamatta alkuperäistä :) Tarinat tuo kotoisuutta.

    ReplyDelete
  6. Todella kauniita nuo tekemäsi pallot... Sinä se aina keksit tehdä niin kovin ihania juttuja.. Rauhallista viikonvaihdetta sinne!

    ReplyDelete
  7. Aidon kuusen tuoksu on kyllä ihana. Minä tuon minikuusen takan päälle jouluksi niin saan sitä tuoksutella :)

    Kauniita palloja olet tehnyt! Meilläkin on massasta tehtyjä sydämiä kuusen koristeena. Ihanaa viikonlopun jatkoa teille ja neljättä adventtia!

    ReplyDelete
  8. Meilläkin haettiin kuusi eteisen puolelle "sulamaan" tänään, joten kuusen tuoksuinen teksti oli aistittavissa. Ajattelin kans laittaa koristeltuja pipareita kuuseen tänä vuonna. Nuo pallot on aivan ihastuttavia. Oikein mukavaa iltaa läheisten kanssa!

    ReplyDelete
  9. Kauniit pallot. Kun on idea ja taito toteuttaa, tulee kaunista jälkeä. Sinulla sitä on.

    ReplyDelete
  10. Huomenna meilläkin on kuusi lupasivat mieväkeni.Ihanaa joulun tuoksuista viikonvaihdetta edelleen sinulle Marie.Pian on odotetun juhlan aika .Toivon sinulle kaunista joulua♥olet ollut ajatuksissani.Kiitos sinulle huokauksistasi.Ne ovat lämmittäneet.

    ReplyDelete
  11. Oi miten ihanat pallot, meillä ei voida minun astmani takia kuusta tuoda, joten muoviset versiot mustana ja valkoisena, Ukolla on helppo kuusenhakureissu. Tunnelma ei tietty ole sama, mutta vanhoilla koristeilla saa ihmeitä aikaiseksi. Mukavia viimeisiä joulunodotuspäiviä :).

    ReplyDelete
  12. Tulin juuri saunasta, istuin punaiselle sohvalle ja tulin luoksesi, tänne rauhan ja kauneuden kotiin.
    Voi miten ihanan tunteen täältä aina saa mukaansa, levollisuuden ja ilon. Kauniit kuvasi siivittävät syvemmälle joulun huumaan. Päätän että meillekkin kannataan huomenna kuusi sisään, annetaan joulun tulla ja huumata tuoksullaan.
    Tunnelmia minä sinulle toivotan,
    -Piupau-

    ReplyDelete
  13. Kuusen tuoksu on kyllä niin ihanaa! Siitä jaksaa hullaantua aina jouluisin :)
    Tosi kauniita koristeita, aivan ihania olet tehnyt!

    Mukavaa iltaa ja mukavia huomisia syömishetkiä ystävien parissa!

    ReplyDelete
  14. Kauniita joulupalloja. Me saamme kuusen vasta aattona ja hiukan harmittaa, sillä olisin niin mielelläni ottanut sen sisään jo vähän aikaisemmin ihailtavaksi ja tuoksuteltavaksi. Tosin mies on sitä mieltä, että kuusi kuuluu tuoda sisään ja koristella vasta aattona. Ne perinteet...

    ReplyDelete
  15. Eteisessänne olevassa tekstissä on ihana ajatus.

    Meillekin tuli kuusi tänään sisälle hieman oikenemaan ja tuoksumaan, huomenna koristelemme sen lasten kanssa. Vietämme huomenna oman perheen minijoulua (mikä tietää kuusen koristelua, muutamia jouluruokia sekä yhdet pienet lahjat lapsille), koska varsinaisen joulun vietämme maalla isovanhempien luona. Tällä minijoululla haluamme antaa lapsille "joulun" myös omassa kodissa.

    Hyvää neljättä adventtia huomiselle!

    ReplyDelete
  16. Meilläkin kuusi on jo sisällä odottelemassa koristelua, lapset kärttivät kokopäivän, mutta lupasin olla huomen aamulla "sillä" tuulella. Meidän kuusen koristelu on Iso Juttu, äiti haluaisi kauniin, 7 lasta omanlaisensa, onneksi isot pojat laittaa vaan valot..joten hermoja ja kompromisseja tarvitaan..siis aamusta hommiin :) Ihanaa sunnuntaita sinulle!!

    ReplyDelete
  17. Ihanaa, teillä on jo kuusi sisällä! Minä joudun malttamaan vielä alkuviikkoon...
    Pallot ovat ihastuttavat! Niin kauniita. <3

    ReplyDelete
  18. Kauniit ja herkät koristeet. Suloista neljättä adventtia sinulle♥

    ReplyDelete
  19. Meille ei tule joulukuusta tänä vuonna koska lähdemme vanhempieni luo koko jouluksi. Mutta se tuoksu! Ehkäpä tänään päiväkävelyllä haen pari oksaa maljakkoon, jotta saamme nauttia tuoksusta kotosallakin. Kauniita koristeita olet tehnyt!

    ReplyDelete
  20. Hallo!!!
    Vilket härligt ordspråk!!
    Hoppas att du får en härlig fjärde advent!!
    Kram/Anne-Lie

    ReplyDelete
  21. Kauniita koristeita olet tehnyt. Mekin käymme tänään joulukuusi kaupoilla. Tänä vuonna ajattelimme ostaa sen kodin läheltä muutaman kilometrin päästä. Pulkalla sen mietimme tuovamme kotiin.

    ReplyDelete
  22. Onnellista neljättä adventtia teidän perheeseen.
    Kuulostaapa ihanalta, että kuusi on jo sisällä. Minä mielin tänään kuusenhakureissulle. Katsotaan jos onnistuu.
    Pallosi ovat ihastuttavia ja ajatus väen kokoontumisesta luoksenne on lämpöinen. Teille oikein runsasta iloa yhteiseen hetkeen.

    ReplyDelete
  23. Kauniit pallokoristeet, kekseliäs olet!

    ReplyDelete
  24. Kuusenkoristepallosi ovat kauniita. Itse tein eilen massasta pakettikortteja:)

    Ja kuusenhakureissu vielä suunnitteilla...

    ReplyDelete
  25. Ihastuttava ajatus syötävistä koristeista! Tuo lause on mainio, ja ihanaa kun sillä on tarina kerrottavanaan.

    Sinulla riittää keittiössä puuhaa, kun on iso porukka syömässä. Oikein ihanaa neljättä adventtia!

    ReplyDelete
  26. hyvää neljättä adventtia ja jännittävää joulun odotusta! tuo roosanvärinen seinä on aivan ihastuttava, samoin teksti!

    ReplyDelete
  27. Kovin pitkälle jalostetut ruusut eivät todellakaan aina palaa. Villit ovat sitkeitä koska ovat jotenkin enemmän totta. Samaa uskon ystävistä: ihmissuhteet, jotka ovat tosia, kyyneleetkin kestäviä, palaavat yhä uudelleen tuoreina matkojenkin takaa.

    ReplyDelete
  28. Kiitos kärpässieniselvityksestä ja kivasta kommentista! Ehkä en ole vielä ihan mummotasolla sitten:) Nautitaan siitä myöhemmin.
    Sinun postaus oli tänään niin kaunis, että ihan herkistyin ja hiljennyin ja se on paljon se, sillä olen melkoinen adhd, varsinkin stressissä. Sinä tavoitat joka kerta ainutlaatuisen tunnelman.
    ps. vau, mikä paketti!

    ReplyDelete
  29. Minulle osui heti silmään tuo lankarulla. Kiva nähdä puinen rulla, minullakin on muutama vanha sellainen. Saakohan niitä ostaa vielä jostain vai onko tuo myöskin vanha. (näyttää ainakin puiselta)
    Kuusi meillä tulee vasta aattona sisälle pihasta. Kiva kun on koko perhe koolla ja tyttäret saavat sen sitten koristella.

    ReplyDelete
  30. Ei ole kyllä aidon kuusen voittanutta! Itsekkin odottelen jo innolla, että meille niitä pari tuodaan sisälle:)

    ReplyDelete
  31. Kauneimmat näkemäni pallot, yksinkertaiset ja samalla koristeelliset! Ihana idea!
    Lämmintä tunnelmaa jouluviikkoon! :)

    ReplyDelete
  32. Ihana teksti! En ollut ennen kuullutkaan tuota kaunista mietettä.
    Pallot ovat myös hurmaavat. Me ostimme tänään kuusen kuusimyyjältä.
    Iloa jouluviikkoon!

    ReplyDelete
  33. Nina kiitos ja niin se viikonloppu lennähti ohitse. Hyvässä seurassa ajalla on tapana lentää :)

    J kuusentuoksu ja takka sen ääreen voisin hetkeksi levähtää :)

    Dahlia kuusen tuosu on vallannut eteisen. Pian saa kyllä valot oksilleen :)

    Arleena kaunis kiitos :)

    Maria rutistus sinulle, perheesi on mielessäni <3

    Sarppu kuusi koristeineen tuo tunnelman <3

    Piupau jouluntunnelmasta nautin minäkin ja rauhoitun hetkiksi ihastelemaan. Tunnelmat ja läheiset tuovat minulle joulun :)

    ReplyDelete
  34. Linda tuoksut on suuri osa joulua. Olenkin säästänyt pellillisen piparitaikinaa aatto aamuksi :)

    Kirsikka ihana perinne :) Meillä tulee viikkoa aikaisemmin yleensä. Laitamme valot oksille ja vasta aattoaamuna koristelemme :)Ihana on paketoisa ja touhuta kuusen tuomassa valossa.

    Lumiomena teillä on llut ihana hetki <3 Pidän myös siitä että perheenä saa viettäää joulun. Sitten on kivempi viettää isommallakin porukalla :)

    Jaana ihana :)) muistan kun pojat oli pieniä ja koristelivat kuusen <3 Kuusen alaoksat oli täynnä koristeita ja yläoksat oli ilman :) Nykyään minulla on tähdenasettaja sekä koristeet kauniisti yläoksillakin.

    Esmeralda pian pian ei enää montaa päivää kun saadan viettää kiirentöntä aikaa kuusen ääressä :)

    Heidi kiitos <3

    Tytti turvallista matkaa teille <3

    ReplyDelete
  35. Villasukka tunnelmallinen pulkkareissu<3

    Anu ystävien parissa on ihana viettää aikaa. Akut on ladattu lämpimillä hetkillä <3

    Elsa kiitos :)

    Pioni onnea kuusenhakureissulle :) Meillä on havut vielä pysyneet oksissa, viime vuonna oli hankalaa kun jouduttiin tuomaan kovasta pakkasesta, sit kävi niin että havuja varisi hurjasti.

    Nonna säpinää oli ;) Paljoa ei jää koristeita säilytettäväksi :)

    Kerttu hih, mistähän roosa sävy tulee, kun seinä on maalarinvalkoinen :)

    Pirkko kauniisti kirjoitettu ja niin totta!

    Selma minä liikutuin kommentistasi, olet ihana!!!

    Eija on puoinen vanha rulla. Lanka on pellavaa :) Tuollaisia haluaisin itsekkin löytää enemmän.
    Ihana kun porukka on täysilukuinen ihania hetkiä teille :)

    Possumamma kohta saadaan nauttia kuusen loisteessa :)

    Sari kaunis kiitos sinulle <3

    Tuire teksti on vanha ja esiintyy useasti vanhoissa ristipistotöissä :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.