Sunday, June 20, 2010

Hovihyve

Ihana viikonloppu takana. Paljon kauniita ja muistoihin painuvia hetkiä. Paljon myös menneistä muistoista pinnalle tulleita kauniita hetkiä , joten voi todeta viikonlpun olleen hyvä :) Naapurimaan häitä seurattiin yöhön asti.Olipa ihanat ! Nyt pystyi reilusti olemaan ylpeä synnyinmaastaan ;)
Muistankin pikkutyttönä tehneeni Kuningasparin kihlajaiskuvasta 1000 palan palapelin :) Taisi olla ensimmäinen iso palapeli jonka tein. Vanhempani liimasi sen vanerille ja siitä tuli mielestäni kaunis taulu. Victoria on minua kuusi vuotta nuorempi joten olen seurannut hänen elämäänsä miltei koko ikäni. Kaikkea hyvää toivon Hänelle :)

Meillä herkuteltiin hovihyveellä. Jälkiruoka on lähtöisin 1800-luvun lopulta ja pitää sisällään kermavaahdon, marengin ja suklaakastikkeen. Sekaan on laitettu tuoreita marjoja sekä koristeltu paahdetuilla mantelilastuilla. Niin kuin kaikille rakkaille ja hyville resepteille tulee vuosien saatossa kymmeniä versioita niin on käynyt tämänkin :) Mielikuvitus on vain rajana itse kylläkin pidän eniten tästä perinteisestä.

Juhannusviikko alkamassa minne alkukesä oikein hurahti ? No joka tapauksessa innoissani odotan juhannusta ja kesän lämpöä.

Aurinkoista ja lämmintä mieltä tulevaan viikkoon jokaiselle !

<3 Marie

20 comments:

  1. Nams, mikä herkku! :P

    Mä melkein unohdin naapurimaan häät, avasin telkkarin kun vihkiminen oli jo melkein ohi... Mutta ihana hääpari, kerrassaan! Itsekin on tullut mielenkiinnolla aina seurattua Victorian taivalta, me kun ollaan synnytty samana vuonna. :)

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    ReplyDelete
  2. Hovihyve näyttää kauniilta ja sopii niin hyvin tähän kuninkaallisten häiden aikaan ♥ Eiliset häät olivat ihanat seurata ja myötäelää.

    Olen muuten melko lähellä sinun ikääsi; Victoria on minua neljä vuotta nuorempi ja olen samoin aina seurannut Ruotsin kuningasperhettä.

    Ihanaa alkavaa keskikesän viikkoa!

    ReplyDelete
  3. Oli suloiset ja niin kauniit häät!Tuli taas usko hyvään huomiseen.Kiitos marjaherkku-ohjeesta ja oikein mukavaa juhannusviikon alkua sinulle Marie!

    ReplyDelete
  4. Ja onneksi säätiedotuksessa lupasivatkin jo lämpenevää ja aurinkoista viikkoa.
    Mukavaa juhannuksenalusaikaa:)

    ReplyDelete
  5. UUUH mikä hovihyve :) Ja ne häät...tiedätkin :) IHANAT! Vieläkin olen ihan pökerryksissä!

    ReplyDelete
  6. Voi mikä herkku. Kauppareissulla näinkin ihania pensasmustikoita, olivat valtavia mollukoita ja maistuivat makeilta. Niistä tulisi ihania koristeita tuollaiseen herkkuun.
    Minäkin seurasin häitä ompelunlomassa, välillä jämähdin telkkarin eteen ihan huumaantuneena, lapset sitten palauttivat taas maanpinnalle höpötyksellään :) Niin suloista ja kaunista satua!

    ReplyDelete
  7. Minusta häät olivat satumaiset. Aitoa rakkautta ja onnea on ihana seurata. Kosketti todella sydämen pohjaan asti se parin välinen tunne.
    Voi mikä herkku teillä siellä oli. Minun äitini tekee usein hovijälkiruokaa ja taidan olla vähän koukussa siihen ;)
    Lämpöistä mieltä uuteen viikkoon,
    Anu

    ReplyDelete
  8. Häät olivat niin kauniit, oli ilo seurata koko tapahtumaa. Niin kaunis oli hääpäri ja niin onnellisia.
    Ihanan näköinen hovihyve, pistänpä mieleen tämänkin.

    Aurinkoisessa säässä juhannusta kohti.

    ReplyDelete
  9. Oh Yummy looking treat! mmmmm! Lovely!

    xo Catherine

    ReplyDelete
  10. Kiitos taas kivasta reseptistä, täytyypä tätäkin kokeilla. Pastaohjeestasi on ollut iloa ja se on saanut meillä kovasti kehuja!

    Häät olivat ihanat, olen aina seurannut naapurimaan kuninkaallisia.

    ReplyDelete
  11. Katri: Onneksi ehdit vilauksen näkemään :)

    Lumiomena: Nimenomaan myötäelää. Heidän ilonsa oli kyllä niin tarttuvaa :)

    Maria: Näinhän se on että hyvä synnyttää hyvää. Usko parempaan huomiseen onkin jo tosi hyvä asia :)

    Pioni: upeata kuulla on sitä jo odotettukin :)

    Viivu ollaan jo maanantaissa ja minä olen edelleenkin pyörryksissä ;)

    Piupau pensasmustikoita minäkin laitoin ja ovat nyt tosi makeita. Ompelu puuhia minäkin tein aina tilanteen salliessa :) Pitkään riittää muisteltavaa noista häistä :)

    Anu aitous, ilo ja rakkaus kyllä huokui. Syntyi ihan tunne kuin olisi ollut paikalla ;)

    Mari mietinkin mitä seuraavaksi odotamme ...varmaankin ristiäisiä :) Ihana oli seurata häät.

    Maria ihana kuulla että pastaohje on maistunut :) Seurailumme taitaa jatkua kohti naapurimaata :) Saa nähdä mikä juhla heillä on seuraavaksi häitä vai ristiäisiä :)

    ReplyDelete
  12. Häitä täälläkin katsottiin, vaikkei pitänyt. Oli kaunista ja koskettavaa. Danielin puhe oli minusta illan kohokohta, se oli niin vilpitön ja kaunis. Teillä oli oikein juhlaherkku, meillä oli noutokiinalaista :)

    ReplyDelete
  13. It looks so delicious! I love rasperries!
    Hugs, Yvonne

    ReplyDelete
  14. Oi tuo on ihanaa jälkiruokaa. Pitäisi joskus herkutella.

    ReplyDelete
  15. Häät oli kyllä kauniit! Voi mitä herkkua, nam!

    ReplyDelete
  16. Voi ihanuuksien hovihyve!!!
    Tämä on se ihanuus, mitä olen muutamalle ystävälleni yrittänyt selittää- että tällaista TODELLA on, ja kuinka suussasulava herkku se onkaan...eikä kukaan heistä ole minua uskonut!

    Juhannuksena perhepiirissä vietetään synttäreitä. Taidanpa yllättää ja tehdä tämän, ihan siksi että vanhat muistot pääsevät nousemaan pinnalle!

    Kiitos kaunis taas Marie :)

    ReplyDelete
  17. Oi ja voi, tuo on sitä kesänherkkua jos mikä!
    Ja kyllä, Victorian häät olivat kaiken huomion arvoiset, niin ikimuistettava ilon ja rakkauden juhla. Heidän rakkauttaan on koeteltu ja he ovat joutuneet käymään kovan koulun läpi, ennen tätä hääpäiväänsä. Uskon ja toivon sydämestäni,että se kantaa heitä myös tulevaisuuden haasteissa;-)

    Oikein ihanaa juhannusviikkoa sinulle ja perheellesi!

    ReplyDelete
  18. Kirjailijatar Puhe oli tosissaan ihastuttava. Noutokiinalainen käy aina :)

    Arleena silloin tällöin tosiaan hyvä herkutella :)

    Nonnukka :)

    Marina Juhannus synttärit kuullostavat ihanalta ja yllätykset myös :)

    Aamunkukka Uskompa samoin että aito tunne kantaa heitä tosi pitkälle ja näyttävät olevan kaksi niin fiksua henkilöä että uskon kyllä tosiaan heidän pärjäävän :)

    ReplyDelete
  19. Kiitos herkullisesta jälkiruokavihjeestä. Olen kyseistä herkkua tehnyt joskus vuosia sitten mutta olipa jäänyt aivan unholaan tuo. Ja ne häät..aivan ihanat. Tv-ruudun välitykselläkin saattoi aistia heidän aidon rakkautensa. Itsekin aivan liikutuin, Danielin puhe oli niin koskettava. Morsian kaunis ja puku aivan ihastuttava, juuri hänelle sopiva.
    t. Maarit

    ReplyDelete
  20. Maarit Häiden humuissa minäkin leijailen edelleen ja Ruotsin lehdistä käyn kurkkailemassa kaikki muruset mitkä on saatavilla :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.