Wednesday, December 15, 2010

Viikunoita ja appelsiineja


Päivät vierii nopeasti eteenpäin. Täällä viikolla ollaan seurattu lumenkuljetusoperaatiota. Aamusta iltaan kuorma-autot hakevat lumilasteja ja siitä huolimatta sitä vain riittää :) Parhaimmillaan ollan kävelty ratikkakiskoja pitkin kun muuta reittiä ei ole ollut, mutta en valita on se niin ihana saada valkea joulu :)

Keitin tänään paria eri marmeladia jouluksi, leivän ja juustojen seuraksi. Viikunamarmeladi joulun öiksi, kun talo hiljenee ja askeleet käy kohti jääkaappia.  Öiset hiippailijat voi näin koota  lautasen mieleisistä joululeivistä , juustoista ja marmeladista :) Appelsiinimarmeladin tähtianiksella tein vuorostani aamuiksi paahdettujen joululeipien seuraksi.
 Pidän melkein leivästä kuin leivästä paahdettuna. Saaristolaisleipäkin saa kivan lisämaun paahtamalla :) Normaalin viikunamarmeladin lisäksi tein oman pienen kokeilun, otin pienen osan syrjään ja sulatin 70% tummaa suklaata joukkoon. 1/2 suklaata ja 2/3 viikunamarmelaadia, pidin itse mausta kovasti, mutta en ehkä juustojen kera.

Appelsiinimarmelaadin  ohje on viimeisimmässä Lantliv ruokalehdessä ja viikunamarmeladin tein ihan perus ohjeen kera eli;  500g tuoreita viikunoita, 0,5 dl nestettä vettä tai rypälemehua, 4 dl hillosokeria.
Keitin ensin hetken viikunoita nestetilkassa, lisäsin hillosokerin ja keitin seosta hiljalleen 15 minuuttia.
Kannattaa tarkkailla seoksen paksuutta.

Näyttäisi taas olevan niin että viikko taittuu loppupuolelle joten toivottelen hyvää loppuviikkoa :)

Marie

37 comments:

  1. Tuo saaristolaisleipä on minunkin suosikkini!Kiitos vielä kesällä anatamastasi ohjeesta.Lumi on saanut kaupunkimme sekaisin.Valkoinen Joulu on sen arvoinen♥
    Oli ihanaa käydä täällä luonasi taas kylässä-Lämpöisin ajatukseni sinulle loppu viikollekin
    Maria

    ReplyDelete
  2. Ihania, ihania kuvia ja juttuja sinulla taas. Blogisi on niin tunnelmallinen ja kuvat todella kauniita aina.

    ReplyDelete
  3. Marie, Sinulla riittää ideoita ja energiaa niiden toteuttamiseen. Marmeladiohjeesi ovat kokeilemisen arvoisia.

    Saaristolaisleipä on tuttu useamman vuoden ajalta. Teen sitä silloin tällöin ja aina jouluksi. Maistuu erilaisten lisukkeiden kanssa.

    ReplyDelete
  4. Kuulostaa hyvältä...:))
    Itse suunnittelin myös tekeväni appelsiinimarmeladia jouluksi.
    Nyt vain olen saanut kunnon flunssa...
    ääni poissa koetan jotakin piipittää täällä kotona.
    Mukavaa joulunalus aikaa!!!

    Lämmöllä Jaana

    ReplyDelete
  5. Nami, mitä herkkuja teille jouluöille tiedossa : )! Kauniit kuvat!!

    ReplyDelete
  6. Namskis mitä herkkuja! Mun tekis mieli kokeilla tuota viikunamarmeladia. Kerrohan uusavuttomalle, että keitetäänkö ne ihan kuorineen?

    Lumista loppuviikkoa! :)

    ReplyDelete
  7. Voi oikein kuvitella miten ihana tuoksu marmeladien keittämisestä on syntynyt. Tähtianis antaa varmasti jännän säväyksen.

    Kauniita kuvia! Ja hyvää loppuviikkoa!

    ReplyDelete
  8. oi että nämä sun ihanat makuelämykset saavat aina veden kielelle... Voi kumpa pääsisin maistelemaan. :) Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

    ReplyDelete
  9. Kodinhenki ;)

    Maria kaupunki on tosiaan sekaisin. Mekin ollaan saatu erikoislupa ajaa auto kauppatorille jotta tien varsilta saataisiin lunta pois. Parkkipaikat vähentyi puolella kun lumikeot valloittivat :)
    Muutamaan otteeseen ollan auto kaivettu lumesta ja toivottu että on oma auto :) Hyvä puoli on se että naapurusto tulee tutuksi kun yhdessä lapioidaan autoja esiin :) Kiva kun saaristolaisleipä on ollut mieleinen ♥

    Absolutely white kaunis kiitos sinulle :)

    Marjatta kiitos, vähän hissuksiin edetään ja nautitaan samalla matkasta jouluun :) Saaristolaisleipä on tosiaan hyvä niin monen yhdistelmän kanssa. Pitkästä valmistamisesta huolimatta kuuluu lempi leipiini.

    Taburetti oi, ei kiva potea flunssaa. Toivottavasti pöpö on pian tiessään. Lämmin halaus potilaalle <3

    CosyCottage yöhiippailua tiedossa :)

    Katri sinäkö uusavuton...ei pidä missään määrin paikkaansa! Kuorineen olen keittänyt ja sen tähden keitin vähän kauemmin eli sen 15 minuuttia :)

    ReplyDelete
  10. Herkullisen näköisiä marmelaadeja. Kaikki anikseen liittyvä on aikaisemmin tuottanut minulle pahan olon, mutta uusi tuttavuus, tähtianiksen ja valkosuklaan yhdistelmän pehmeä lakritsainen maku on raottamassa ovia uusiin kokeiluihin :) Ihanaa loppuviikkoa sinulle♥

    ReplyDelete
  11. Anne tähtianis toi ihanan tuoksun ja maun marmeladiin, oiva pari appelsiinille.

    Nina :) olisikin kiva istua saman pöydän ääressä iltaa.

    Heidi Liian isona määränä tuo pahan olon tai mielenyhtymän yskänlääkkeeseen, joten määrän kanssa oltava varovainen niin palvelee kivasti. Kiitos <3

    ReplyDelete
  12. Aina yhtä kaunista ja tunnelmallista siellä sinulla! Kiitos lohduttavista sanoistasi, ne lämmittivät kovasti!
    Eija

    ReplyDelete
  13. Ihan tekee mieli itsekin keittää hilloa. Oliskohan luumuhillo hyvää? =D

    ReplyDelete
  14. Voi ihana idea. Meillä ei ollakaan juustoja syöty jouluna kovin usein, voisin vaikka tehdä siitä meille tavan- pidän juustoista niin hurjasti! Teenpä tuota viikunamarmeladiakin :)

    Ihanaa lunta, paljon lunta. Pakkasta riittää narisuttamaan kodin nurkkia ja välillä varpaat kipristää kylmästä, mutta minä ainakin nautin kun saa tuijotella ajoittain takan rätisevää tulta.
    Tunnelmallista loppuviikkoa Sinulle Marie!

    ReplyDelete
  15. Viikuna marmeladia nam!!
    Mun kahdella serkulla Helsingissä on sormensa pelissä näissä lumihommissa, kumpikin auraa katuja, pihoja ja ajaa lunta pois. Ovat ihan loppuja raukat, ei paljoa heille uskalla lumen kauneudesta puhua :)

    ReplyDelete
  16. Ihania juttuja ja ohjeita :) Vesi kielellä täällä lueskelen :)
    Ihanaa joulun aikaa ja juhlan odotusta!!!!

    Ps. Tänään esikoisemme just sanoi että parempi tämä luminen joulun aika kuin lumeton, ja niin se on!!

    ReplyDelete
  17. Ihania, kauniita ja tunnelmallisia kuvia! sekä herkullisia! <3

    ReplyDelete
  18. Vaikka se lumi vaikeuttaakin elämää, niin on se niin kaunista! Ihan uskomattoman näköistä keskustassa. Valkea joulu on kyllä ihan kauhean tärkeä! Ja ylipäätään koko talvi.
    Nappiotoksia taas ja hyvännäköinen herkku! Taitaa olla sinussa hieman kokin ja leipurin vikaa sisustajan lisäksi:)

    ReplyDelete
  19. Kauniita kuvia taasen.

    Viikunamarmeladi on herkullista juustojen kanssa, pitääkin hommata sitä jouluksi. Kiitos muistutuksesta.

    ReplyDelete
  20. Eija niin hurjan näköisessä kolarissa olit , että hiukseni nousi pystyyn kun katsoin kuviasi. Onneksi, onneksi sinun ei käynyt kuinkaan ♥

    Dahlia punastuin :) Kiitos sinulle kauniista palautteesta. Poden kyllä huonoa omaatuntoa etten ehdi kyläilemään blogeissa niin paljoa kun haluaisin, viime kuukausina jäänyt aika vähälle :/ Viikunahillo on maukasta juustojen kera ja suklainen ihan sellaisenaan levitteenä :)

    Hanni namsk, luumuhillo on hyvää :)

    Marina rätisevä takka kuulostaa niin ihanalta, vilukissa kun olen :) Meillä nautitaan myös juustoista ja jostain syystä niitä joulunakin syödään, varmaankin tarpeesta suolaiseen palaan.

    ReplyDelete
  21. Jaana oi, uskon jos eivät halua kuulla L alkavia sanoja ollenkaan. Heillä on hurja homma! Meidän taloyhtiössä tunnemme nuorukaisen joka hoitaa lumityöt joten meidän perhe pitää tämän talon pihan puhtaana jos vain mahdollista. Jos hiukan toisi voiman puhtia kun huomaa aamulla että edes yksi piha on vähemmän :)

    -T Niin oikeassä esikoisesi on :) Niin monta mustaa joulua on tullut vietettyä että rämpiessä lumipenkoissa puraisee kielestä, kyllä talvi vain on niin kaunis. Rämpiminen täytyy ottaa ihan liikunnasta :)

    Esmeralda kiitos :)

    Selma ilman valkeaa joulua väkisinkin tunnelma latistuu, joten nyt nautitaan tästä. Isot yli metrin mittaiset vallit ovat jo vähentyneet ja näkee ympärillensä missä liikkuu :)
    Leivonta ja kokkailu on kiva harrastus ja olen aina pitänyt keittiössä hääräilystä :) Tiedä vaikka joskus tekisi työkseen sisustamisen lisäksi ;)

    Petriina oleppa hyvä ja mukavaa torstaita !

    ReplyDelete
  22. Kauniita, niin hienostuneita kuvia ja ihania hilloja! :)

    ReplyDelete
  23. Njam, kylläpäs teitkin taas makoisia marmeladeja. Näen itseni töpsöttelemässä villasukissani jääkaapille. Juu, joulussa on ihanaa myös yömyöhäiset herkkureissut. Vähän salaiset...

    Tuo suklaa-viikunamarmeladiseos kuulostaa erityisen viekoittelevalta. Taidanpas kokeilla.
    Itse ajattelin keittää viikunahilloa. Teen sen aina kuivatuista viikunoista, mutta oikein hyvää tulee silti.

    Saapa nähdä, koska saamme seuraavan "satsin" lunta. Tosiaan, kaupunki alkaa pikkuhiljaa selviytyä edellisistä.

    ReplyDelete
  24. Tuo viikunamarmelaadi kuulostaa aivan täydelliseltä herkulta! Kiitos ohjeesta! Nam! :P

    -Päivi-

    ReplyDelete
  25. Herkullisia marmeladeja.
    Mukavaa viikonloppua sinulle myös.

    ReplyDelete
  26. Olenkin mietiskellyt viimeisen viikon sopivaa lisää joululahjapussukoihin! Marmeladi on loistava idea, tietenkin pakattuna kauniisti. Hyvä lisä ruokaisiin lahjoihini ystävilleni! Kiitos vinkistä.

    Samalla kiitän myös vierailusta omassa blogissani. Omasi näyttää niin ihanan kauniilta, rauhalliselta ja seesteiseltä! Liityn ehdottomasti heti lukijoidesi joukkoon.

    Terveisin marmeladista innostunut Marleena!

    ReplyDelete
  27. Ihailen niin tapaasi tehdä näitä erilaisia herkkuja. Saat aina kaiken kuulostamaan niin kiireettömältä ja rauhalliselta, että itsellekin tulee halu kokeilla ohjeita ja nauttia makuelämyksistä, kaikessa rauhassa.
    Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    ReplyDelete
  28. Kiitos Maija niin kauniisti kirjoitettu :)

    Helmi hymyilin tuossa kun luin kommenttiasi, näin viime yönä unta että olin kylässä luonasi. Olit ilmoittautunut sisustuksen jatko-opintoihin ja minä ihastelin kotiasi ja ideoitasi :)) Uni oli vielä hyvin selkeä :)
    Kuivatuista tulee ihan yhtä hyvä ja on helpommin saatavillakin.
    Öiset hippsuttelut on puoli joulua :)

    Päivi ole hyvä :)

    Arleena kiitos :)

    Marleena löysin luoksesi toisen blogin kautta ja tulin kurkkaamaan :) Kiva jos sait vinkin matkaasi. Lämpimästi tervetuloa!

    Tuulella :) en ole kiireen ystävä joten välttelen sitä niin pitkälle kuin mahdollista :)
    Etenen kohti joulua yhden jutun per ilta taktiikalla :)

    ReplyDelete
  29. Hei, voitko vinkata mistä löytäisin 99% tummaa suklaata Helsingistä, onko jotakin tiettyä merkkiä. Kiitos sinulle ♥
    Kiinnostavia marmeladireseptejä sinulla.

    ReplyDelete
  30. Upeita kuvia ja tunnelmaa! ja tuota appelsiinimarmeladia on pakko testata tehdä! vois olla aika herkkua skonssien kaa!

    ReplyDelete
  31. Johanna suklaata löytyy ainakin Stockmannilta ja merkki on Lindt Excellence ♥

    akissfromthepast ehdoton aisapari on skonssit vieläpä hyvän teen kera :)

    ReplyDelete
  32. Oi oi oi näitä ihania ohjeitasi :). Mieheni ampaisi heti kynän ja paperin kanssa luokseni kun luin ohjeesi ääneen viikuna marmeladista. Hänet näen silmissäni jo hiipimässä yöllä juustojen ja marmeladien luokse vaaleanpunaisissa (oikeasti on hänen lempivärinsä) villasukissaan. Toivottavasti löydämme viikunoita kaupasta.

    ReplyDelete
  33. Ihailen tuota kranssia ikkunassa. Olet varmaan tehnyt sen itse? Se on kaunis. Ihania ovat myös ohjeesi. En ole koskaan tehnyt itse viikunamarmeladia, mutta ostan silloin tällöin ranskalaista viikunahilloa, joka tosiaan sopii niin hyvin juustojen seuraksi.

    Ajatella, enää viikko jouluun ♥

    ReplyDelete
  34. Heissun Marie,
    Olen hyvin otettu, että minusta ihan unia näet! Ja noin hassujakin vielä =)
    Pääseekö jatkokurssille, vaikkei ole suorittanut alkeisopintoja??? Oikein mukavaa, että kävit kylässä....Naureskelin täällä itsekseni unellesi, mutta täytyy myöntää, että vaikka ilahduin ajatuksesta (ja vierailustasi!!), niin hiukan haikeana jäin sitä sisustusopiskelua miettimään. Se näet oli haaveeni pitkään. Niin pitkään, että valitettavasti myös haaveeksi jäi.

    Minä piipahdin tänne kertomaan, että tein eilen viikuna-suklaamarmeladiasi. Siitä tuli "TÖRKEÄN" hyvää. Säilytän sitä nyt suurena salaisuutena jääkaapissani. Saapa nähdä, kerronko miehistölle laisinkaan! ;-)

    Ihanaa joulunalusviikonloppua sinulle ja "pojillesi"!

    ReplyDelete
  35. Jouluisia ihania makuja. Paahtoleipä ja marmelaadi ovat minunkin mieleeni.

    Mukavaa viimeistä adventti viikonloppua!

    ReplyDelete
  36. Villasukka hih...vaaleanpunaisetvillasukat kuulostaa ylellisen ihanilta. Niillä kelpaa kyllä hiippailla :)

    Kiitos Lumiomena, olen tehnyt kranssin itse, tai useamman sellaisen ;) Päivät alkaa käydä vähiin ja miten ihana, olen näin ihan loman kynnyksellä :)

    Helmi Kiva jos pidit viikunan ja suklaan liitosta :) Täällä purkit ja monta muuta juttua on jo jemma nimisessä paikassa :) Koulutukseen liittyen tulenkin postilaatikollesi kyläilemään. Koskaan ei pidä sanoa; ei koskaan :)

    Alma kiitos ja kohta pääsemme herkuttelemaan :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.