Wednesday, August 11, 2010

Huomenta


Näin se ihan oikea arki meillä sitten käynnistyi. Loman tunnetta on voinut vitkutella niin pitkälle kun lapset alkaa koulun ;) Säpinä onkin suuri kun suihkuvuoroja jaetaan ja amiaista valmistellaan.
Aika hyvin nämä ajat ovat vuosien varrella loksahdelleet. Etuajo oikeus on perheenjäsenillä  joiden pitää vilkuilla ratikan tuloa pysäkille. Pimeän tullen seitsemän aikaan pysäkillä on aika saavutus nuorisolta :)

Aamupuurosta sen verran että vaihtelua kaivatessani paahdan hiutaleita hieman ennen keittämistä. Puurosta tulee hieman tummempaa ja aivan toisen makuista :)  Vaihtelu aamiaisiin onkin ollut pieni harrastukseni, on ihan kiva kokeilla erilaisia kokeiluita ja ilahduttaa unista väkeä.

Oikein ihanaa tätä päivää kaikille ja erityisesti  koululaisille oikein lämmin halaus ja enkelin siipien havinaa koulutielle <3

Kiitos onnitteluista joita on sadellut teiltä ihanat lukijat ! Päiviä ennen kuin itsekkään olin ehtinyt maalais unelmaa lehdestä lukea kuukauden blogi tekstiä. Olette ihania ja ilman teitä bloggailu olisi aika kurjaa....tiedän mistä puhun ;)
Vuoden verran kirjoittelin blogia miltei itselleni, muutama ystävä vain tiesi blogistani. Vähän ennen viime pääsiäistä ystävien yllyttämänä ja rohkaisemana päätin astua ujoudestani ulos, laittamalla blogini julkiseksi. Miten antoisaa ja kivaa onkan teidän kanssa ollut matkaa tehdä, joten kaunis kiitos kuuluu teille <3

Lämmöllä
Marie

41 comments:

  1. Minäkin saavuin onittelemaan! :)
    Kauniita kuvia ja ihana tapetti näkyy toisessa kuvassa. Saanko udella kenen tapetti on kyseessä?
    Meillä alkaa työt ja koulut vasta ensi viikolla. Näitä viimeisiä lomapäiviä haluaisi pitkittää ja kesän toivoisin kestävän vielä kuukausia.
    Mukavaa päivää!

    ReplyDelete
  2. Voi että... Uusi Maalaisunelma odottaa tuossa lehtikorissa, että olisi sellainen sopiva rauhaisa aika perehtyä siihen... Nyt piti pikaiseen kurkata tuo kuukauden blogi juttu... Onnea kovasti! Olet kyllä todella sen ansainnut. Blogisi on yksi ehdoton suosikkini. Kuvasi ovat niin kauniita! On ilo saada lukea blogiasi.
    Tuota puuroa täytyy koettaa... Kuulostaa niin herkulliselle.

    ReplyDelete
  3. Kauniita kerrassaan lumoavia kuvia taas !! Kiitos tästä nautinnosta :) Puuro kuuluu myös tämän perheen syksy- ja talviaikaan. Vinkkiäsi pitää kokeilla.
    Koulut alkavat ja tänä aamuna ensimmäisen kerran kukkia kastellessa tunsin syksyn ihollani :)
    Nyt töihin !

    ReplyDelete
  4. Teillä on upea alku päivälle! Perheen yhteinen aamiainen on tärkeä ja on aivan ihanaa, että sinä jaksat vielä keksiä vaihtelua myös arkiaamuihin :)

    Oli kiinnostava lukea sinun blogihistoriastasi. Ja lukijana olen tietysti iloinen siitä, että päätit avata blogisi meille kaikille. Täällä viihtyy kerta toisensa jälkeen.

    Hyviä aamuhetkiä jatkoonkin <3

    ReplyDelete
  5. Onnitteluni! <3
    Vielä en ole minäkään ehtinyt perehtyä ajan kanssa kyseiseen lehteen... ;)

    Täälläkin alkoi tänään koululaisarki.
    Haikeaa, kun ihana kesä loppui, mutta toisaalta ihan mukavaakin kaikkine arkisine rutiineineen - vielä on tovi aikaa tottua ensin uusiin lukujärjestyksiin (ja oppiaineisiinkin) ennenkuin alkaa harrastusrumba.

    Voi, minulla on opiskeluvuosilta kans muistissa ne aikaiset Helsingin aamut! Itse menin kouluun kahdella eri ratikalla...
    Nyt on niin helppoa, kun lapsilla on koulumatkaa vain 5 minuuttia ;)

    Ihanan levollisia kuvia sinulla, jälleen kerran <3

    Sujuvaa arkea teille!

    ReplyDelete
  6. Marie, sydämelliset onnitteluni!

    Tämä lähtee tästä paikasta ostamaan Maalaisunelman. En ole siis artikkelia vielä edes nähnyt, mutta olen täysin vakuuttunut, että olet tällaisen maininnan ansainnut! Muuten, hieno esimerkki sekin, että maalaisunelmien ja kaupunkilaisunelmien rajapinta on hiuksen hieno (vai onko sitä lainkaan?)

    Tämä nyt lienee jo toistoa, mutta... nautin niin älyttömästi ihanista kuvistasi, kielen mukanaan vievistä ohjeistasi ja herttaisesta jutustelustasi. Luoksesi on hyvä tulla.

    Niin tänäänkin. Meilläkin valmistaudutaan koulun alkuun. Tänään olen sopinut nuoren herramme "pikkun" kanssa oikein treffit. Menemme kouluvaatteita shoppailemaan.

    Aamupalojen ideoiminen (tai yleensäkin arkiruoan)on minulle melkoista tuskaa. Yleensä päädyn kuukausiksi yhteen ja samaan. Mutta kun pikku on alkanut vaatia lisää ruokaa (juu, pikku kasvaa ja kasvaa...), pelkkä puuro aamuisin ei riitä. Mithän sitä keksisi? Kananmunia meillä on keitettynä aina jääkaapissa. Havaittu hyväksi hätävaraksi. Säilytän niitä kulhossa, jossa on vettä. Siten kuoret eivät kuivu kiinni valkuaiseen.

    Tuo kaurahiutaleiden paahtaminen kuulostaa hyvältä. Voisiko niitä paahtaa valmiiksi etukäteen (ettei aamukiireissä tarvitsisi)? Vai kärsiikö maku?

    Rauhaa ja järjestystä aamuihinne!
    <3

    ReplyDelete
  7. Oi Marie, miten onnistut aina kuvillasi välittämään niin levollista ja rauhoittavaa tunnelmaa!
    Aamiainen on meillä välillä kiireinen, viikonloppuisin teemme joskus koko suurelle perheellemme "hotelliaamiaisen", se on mukava yhteinen, jopa vähän juhlallinen hetki.
    Meillä koulu alkaa ensi viikolla, sitten onkin aamuisin sutinaa..
    Kiitos kauniista päivänaloituksesta Marie!
    Kiitollisin terveisin Maria

    ReplyDelete
  8. Kauniiksi olet arkenne kuitenkin osannut kuvata. Iloa syksyynne ja sen tuomiin ruutiineihin. Arkeahan elämä pääosin on. Tärkeintä on osata luoda siitä itselleen miellyttävä ja turvallinen - ja kaunis ennen kaikkea.

    ReplyDelete
  9. Tämä sinun blogi on kyllä oikea rauhan ja harmonian tyyssija. Ajatus syksyn rutinoituneemmista kuvioista tuntuu kieltämättä pitkän hyvän kesän jälkeen hyvältä, vaikkakin alku on varmaan taas aikamoista härdelliä. Eilen luin blogiasi oikein ajan kanssa ja inspiroiduin kaikista ihanista ruokaohjeista, en malta odottaa keittiön valmistumista niin pääsee vähän kokeilemaan. Kaikkea hyvää syksyn alkuun!

    ReplyDelete
  10. Onnea Marie!! <3

    Minäkään en ole vielä lehteä hyppysiini saanut, mutta heti kun mieheni auto kurvaa pihaan, käyn sen ostamassa!!

    Olen myös niin onnellinen blogisi olemassaolosta ja sen rauhallisesta tunnelmasta. Kiireen ja joskus tylsänkin arjen keskellä kuvasi ja kirjoituksesi antavat rauhallisen olon ja ennenkaikkea sitä täydellistä KAUNEUTTA arkeen!
    ...Ehkä minäkin saan joskus vuosien päästä ilahduttaa perhettäni rauhassa, rakkaudella ja lämmöllä tehdyllä aamiaisella joka voitaisiin syödä aivan rauhassa... sitten joskus, lapsiperhe-arki on nyt ajankohtainen, kaikkea ei ehdi ;)

    Kiitos vielä tästä ihanasta postista ja blogistasi <3

    ReplyDelete
  11. Hei Maria,

    Onnitteluni myös minunkin puoleltani, tosin uusinta lehteä en ole edes ehtinyt vielä avata...

    Voi, kunpa saisin edes hitusen tuota sinun luovaa tarmoasi...

    Ystävällisesti, Virpi

    ReplyDelete
  12. Lämpimät Onnittelut minultakin kuukauden blogin johdosta ! Kauniin herkkiä kuvia olit taas laittanut.

    ReplyDelete
  13. Onnea, kuukauden blogi-titteli löysi todella oikeaan osoitteeseen. Kuvasi jaksavat sykähdyttää ja kirjoittamisen taito on löytänyt kodin luotasi.
    Aamupalasi näyttää houkuttelevalta ja hiutaleiden paahtaminen on kokeilun arvoinen idea.

    ReplyDelete
  14. Onnea! Blogisi on niin kaunis ja inspiroiva. Tekisi usein mieli lähteä kävelyretkelle Helsinkiin kun täällä vierailee. Olisi myös hauska kolistella ratikalla arjen aherrukseen.
    Kepeitä arkipäiviä!

    ReplyDelete
  15. Meillä syödään joka aamu kaurapuuroa, pitääpä kokeilla ideaasi joku aamu ja paahtaa hiutaleet.
    Onnea kuukauden blogille, en ole lukenut tuota lehteä, mutta huomasin muiden onnitteluista.

    ReplyDelete
  16. Onnea minunkin puolestani! Täytyy hankkia lehti.
    Sinulla on kaunis blogi ja kuvat ovat aina upeita ja teksti mielenkiintoista.
    Teillä on hyvät aamiaistavat. Ja herkulliset.

    Mukavaa keskiviikkoa sinulle!!

    ReplyDelete
  17. Heissan!
    Tarkkaavaisesti maalaisunelmaa tutkin heti kun se tupsahti postilaatikkoon ja löysin sinun blogisi mainoksen! Olen iloinen sinun kanssasi :) Mielestäni se teksti oli hyvin ja osuvasti kirjoitettu!! Ja se kaikki huokuu täältä blogista..
    Kiva tuo puurovinkki! Kaikki reseptisi on niin hyviä :)
    Koulut alkoivat täälläkin tänään, varjelusta sinne myös hetkiin,-T

    ReplyDelete
  18. Tuo valkoinen pitsien ja lakanoiden raikkaus tekee hyvän mielen.Kaikkea hyvää Marie alkaneeseen arkeen perheellesi,
    lämpöisesti maria

    ReplyDelete
  19. Tervehdys! Miten ihania viestiä tänne on työpäivän aikana tullut :) Ruokaa uunista odotellessani alan vastaamaan.

    Sari Kaunis kiitos sinulle! Kuvan "tapetti" on silkkipaperi johon olen ihastunut ja ajatuksena olisi että jos laittaisin sitä allas seinälle kapean pitkän suikaleen ja suojaisin sen lasilla.
    Ihana että teillä on vielä lomapäiviä jäljellä. Toivotan oikein mukavia sellaisia sinulle ja perheellesi :)

    Nina Lehti on tosiaan sellainen että siihen pitä varata oma paikkansa ja aikansa kun siihen paneutuu. Niin pieniä kuin isojakin artikkeleita on niin monta. Kiitos kaunis sinulle palautteestasi sait minut punastumaan :) Kiva kun käyt vieraisilla!

    Anne tosiaan syksyn tuntu on jo ilmassa ja kivasti tuntuu niin nenässä kuin iholla. Hyvää koulun alkua sinulle ja kiitos aina niin valoisista sanoistasi :)

    Lumiomena aamiaiset tosiaan on tärkeitä perheellemme. Lataamme akkumme hyvillä ja kauniilla asiolla ja siten kohtaamaan päivän haasteet. Noista vaihteluista ...etteivät ne kovin kummoisia ole mutta pientä piristystä :)
    Kiva kun pidät kyläilystä täällä ja minä olen hurjan iloinen että olen saanut tutustua sinuun <3

    Marielisa onneksi näitä kesäisiä päiviä vielä on . Syksy hiipiköön huomaamatta viileän tuulensa ja väriloistonsa kanssa. Kaupunki on ihana aamuisin on niin kiva aistia sen herääminen uuteen päivään.
    Meillä nuorukaiset kulkevat ratikalla ja vanhemmat kävelee sen 10 minuuttia töihin :) Mutta kyllä tuo koulujen alku tuo ihanan rytmin arkeen....taidan sittenkin olla ihan arkinen ;)
    Kiitos sinulle Marielisa <3

    ReplyDelete
  20. Heli treffit "pikkun" kanssa...miten suloista :)
    Niin he kasvavat ja ruokahalut sen myötä. Meilläkään ei puuro ole aikoihin riittänyt aamiaiseksi. Joten aina sen seuraksi laitan jotain. Laitan myös evästä reppuun pitkinä päivinä. Puurohiutaleet voi taatusti paahtaa etukäteen nopeuttamaan aamutouhuja :)
    Arki ruokailussa onkin haastetta kun nälkä, läksyt ja harrastukset ajoitetaan. Minä yleensä hahmottelen mielessä ja ihan paperillekkin viikon aina eteenpäin arkea helpottamaan.
    Kiva kuulla että tänne on hyvä tulla ja miten iloinen olenkaan että piipahtajia on :)

    Maria yhdessä tehdyssä ja kiireettömissä aamiaisessa on juhlan tuntua. Meilläkin välillä unohdumme aamiaispöytään viikonloppuisin :)
    Koulu tuo sutinan ja kaikki muistamiset...ei pääse sammaloitumaan äiti ei. Kiireestä en tosiaan pidä joten olen tehnyt monia asioita mitkä helpottavat ja tekevät arjesta rauhallisemman. Kiitos kun jaksat piipahtaa ja ilahduttaa, joten täysi kiitos täältä :)

    Emilia juuri arkeahan se on ja hyvä niin. Arjesta ne muistot ja tavat mieleen jäävät. Juhlat kun on juhlittu niin aika usein poistuvat mielestä, kun taas arjen helmet jäävät sydämen sopukoihin :)

    Rebecca vaude uusi keittiö. Se tuo taatusti uutta kokkailu intoa ja piristystä. Arjen rutiinit on mukavia sekä tutun turvallisia ja eihän se loma olisi lomaa ilman kaikkea tätä ihanaa arkea :) Kiitos sanoistasi...lämmittivät.

    Marina pikkulapsi vaihe on lyhyt mutta ai miten hektinen. Muutama vuosi ja tilanne onkin jo huomattavasti toisenlainen. Aikansa kutakin ja tiedätkö Marina en hetkeäkään epäile sitä etteikö aamiaisesi olisi tänäänkin rakkaudella ja lämmöllä tehty :) Arkihan tulee vastaan lapsen tarvittavien tarpeiden kautta ja siellähän vaikuttaa äidin sydän :)

    ReplyDelete
  21. Virpi kiitos ystävällisyydestäsi. Tuosta tarmosta en ole niinkään varma ;) Toivotan sinulle oikein ihanaa ja antoisaa syksyä. Toivottavasti pian pääsisin uudestaan viehättävään puotiisi <3

    Sinisen talon kuulumisia kiitos sinulle! Kiva kun olet saapunut reissustasi ja toivon rauhaisaa arkeen palaamista :)

    Piupau hih...kiitos palautteestasi ja etenkin tuosta kirjoittamisesta :) Sitä kovasti yritän parantaa. Blogin pitäminen onkin oiva ja kiva tapa harjoitella.

    Tuire ratikkalla kolistelu on hauskaa puuhaa :) Meillä nuoriso kulkee sillä päivittäin ja kiva on heidän tarinoitaan kuulla. Jokaiselle matkustajalle on muodostunut oma nimikko paikkansa :) Jotkut syövät aamiaista ja toiset meikkaavat matkallaan...aika on taidettu aika hyvin käyttää hyväksi.

    Arleena Kiitos ja kokeilehan yllätyin ainakin itse että samasta tuotteesta voi saada ihan toisen makuista :)

    Ulla-Kristiia kiitos palautteestasi ja nautihan lehdestä :) Oli ihan kiva numero ja uskompa että siihen tulee palattua muutaman kerran uudestaan :)

    -T miten se menikään ...jaettu ilo tupla ilo :) Kiitos sinulle :) Teilläkin alkoi jo koulu, eikö olekkin jännä miten eri aikoihin koulut alkavat. Meilläkään veljekset eivät aloittaneet samana päivänä. Mukavaa loppuviikkoa sinulle <3

    Maria niin paljon kiitoksia Maria. Sanasi aina lämmittävät sydäntäni. Oikein hyvää viikkoa sinulle ja ajatukseni käyvät luonasi tuon tuostakin.

    ReplyDelete
  22. Heippa, huomasin myös heti sen kuukauden blogin ja tulin puolestasi niin iloiseksi! Onnea paljon ja ihania ja kauniita hetkiä. Täällä on aina niin levollinen tunnelma.

    ReplyDelete
  23. Onneksi olkoon tuollaisesta kunniamaininnasta, olet sen ansainnut. Kuvissasi on käsittämätön tunnelma, rauhallinen, seesteinen, puhdas ja käsinkosketeltava.

    Meillä ei vielä ole syksyn rutiineja aloitettu, pian koittaa niiden aika.

    ReplyDelete
  24. Sini kiitos sinulle. Sinä Sini oletkin niiden ensimmäisten blogien joukossa johon tutuistuin tänne tullessani :)Kiitos sinulle <3

    Miia kiva saada vierailijoiksi ihan blogini ensi metrien kannustajia :) Kiitos kaunis sinulle ja toivon pitkiettyjä ihania päiviä sinulle ennen arjen alkamista.

    ReplyDelete
  25. Tämä on niin kaunis blogi... Nyt päätin vihdoin varastaa sen verran aikaa, että kommentoin. :) Hirveä kiirus päällä, vaikka meilläpäin alkaa koulukin vasta ensi viikolla..

    Bongasin myös Maalaisunelmasta sinut! Olipa hauska löytää lehden sivuilta joku "tuttu"! :)

    Tsemppiä teidän arkeen ja alkavaan syksyyn. Ihanaa, kun saa taas luvalla poltella reilusti kynttilöitä. :)

    -Päivi-

    ReplyDelete
  26. Kauniita kuvia ja aamupuurokin näyttää niin herkulliselta sinun kuvaamana =D Aiemmassa Helsinki-postauksessa on myös mahtavia kuvia tutuista paikoista. Kuvissasi välillä niin ankea Helsinki näyttää toiset kasvonsa, ihan kuin kuvat olisi ulkomailta =D

    ReplyDelete
  27. Päivi kynttilät tuovat ihanaa valoa syksyyn :) Viimeiselle lomaviikolle kertyy helposti yhtä ja toista tekemistä. Oikein mukavia koulun valmistelu puuhia :)

    Hanni :D Luulenpa että jokaisella kaupungilla on kauniit kasvot ja sen takana ne kurjat. Tukholman kadut oli tosi likaiset ja mietin että ei meillä...meillä pestään kadut kunnolla :)

    ReplyDelete
  28. Onnittelut kuukauden blogi tittelistä! Olet sen todellakin ansainnut...hyvä sinä! :)
    Blogisi on todella kaunis.
    Ihania tunnelmia pimeneviin iltoihin.

    ReplyDelete
  29. Kaunista! Oikea osoite kuukauden blogilla! Onnittelut, Marie!

    ReplyDelete
  30. Allidaalia kiitos sinulle ja tunnelmista tosiaan halutaan nauttia :) Oikein mukavaa alkanutta syksyä sinulle!

    Iso kiitos sinulle Pirkko :)

    ReplyDelete
  31. Nyt vasta ehdin istahtaa ja kommentoida! (vaikka aina luenkin päivitykset heti) Onnea Marie!!! Minunkin pitää mennä ostamaan lehti, tuntuu ihan kuin joku tuttuni olisi nyt siinä! :))
    Olet todella ansainnut kuukauden blogi-tittelin! Ihana aamiainen, saa koko aamun kuulostamaan raukealta, viipyilevältä... eli joltain aivan meidän aamujen vastakohdalta! ;))

    ReplyDelete
  32. Mukava syksytunnelma teillä! Meilläkin on herätty pitkän tauon jälkeen jälleen ennen aamuseitsemää. Syksyaamuissa on kieltämättä oma ainutkertainen tunnelmansa. Aamuruuhkista en tosin perusta.

    Rentouttavaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  33. Lämpimät onnittelut täältäkin! Minäkin ehdin vasta hiljattain lehteä tarkemmin selailemaa. Oikeaan paikkaa on tunnustus tullut! Kiitos sinulle blogisi lumoavan kauniista kuvista, tunnelmista ja sanoista. Osaat niin kauniisti arkea ja aivan tavallisiakin asioita kuvata. Ja lämmin kiitos aina niin mieltä lämmittävistä kommenteistasi!

    Kaurapuuro se on meilläkin melkein jokapäiväistä, ihana idea tuo paahtaminen.

    Oikein ihanaa viikonloppua!
    -kisu-

    ReplyDelete
  34. Elina kiitos sinulla :) Tokihan aamuni on rauhallinen kun herään niin hitaasti :)) Olen opetellut nousemaan ylös tikkana ja tekemään askareet , mutta vasta tuntien päästä olen hereillä :))

    Joana aamu ruuhkat eivät varmaan ole kivoja. Kävellen kulkiessa sitä ei huomaa. Syksyn tunnelma on ihana vilpoiset aamut ja lämpimät iltapäivät :)

    Kaunis kiitos Kisu! Käyn niin mielelläni aina kurkkaamassa päivityksiäsi :) Blogisi on niin raikas.

    ReplyDelete
  35. Muuton takia olen ollut vähän pimennossa, mutta nyt myöhästyneet onnittelut kuukauden blogi tittelistä! Olet sen ansainnutkin, niin ihania tunnelmia, inpiroivia kuvia ja innostavia tekstejä.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    ReplyDelete
  36. Sanna-Pauliina miten kiva että muuttosi onnistui. Kovasti kiitosksia sinulle :)

    ReplyDelete
  37. Hei Marie!

    Onnitteluita täältäkin kuukauden blogin "arvonimen" ansiosta! kyllä sinun kuuluu kiitosta saadakin. Blogisi, kun on aivan ihastuttavaa luettavaa ja kuvat aina niin kauniita.

    Täällä vierailessa tulee aina hyvälle mielelle ja blogisi huokuu lämpöä ja ystävällisyyttä. Tykkään kovasti!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    ReplyDelete
  38. LINDO BLOG !!!!!!!!!!

    BEIJO

    JACQUE / BRASIL

    ReplyDelete
  39. Sanna-Riikka Kiitos kovasti nuo sanat lämmittivät kovasti!

    Jacgue <3

    ReplyDelete
  40. Onnittelut täältäkin! Tunnustus tuli kyllä ihan aiheesta, kuvasi ja tekstisi ovat niin kauniita :)

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.