Saturday, May 28, 2011

aamuhämärässä ompelua


Siitä jatkettiin mihin illalla jäätiin eli sateiseen aamuun heräsin. Hetken pähkäilyn jälkeen ompelu alkoi kutkuttamaan, vieläpä kun tiesin että muu perhe ei herää ihan heti.  Kangasvarastoani penkoessani löysin sopivan palan pellavakangasta ja ajattelin ommella tabletit.  Kangasta olin sopivasti pessyt useaan otteeseen jotta saisin siitä niin oikean väristä kuin pehmeätäkin.
Ompelin ihan yksinkertaisesti laskokset kankaaseen. Tikkasin laskokset pohjasta joten mankeloidessa tai silittäessä saavat hakea rauhassa asentonsa :) Vuosia sitten tein satsin valkoisia tabletteja pienemmällä ja tiheämmällä laskoksella. Ovat olleet sen verran ahkerassa käytössä joten päätin ommella lisää vähän toisen sävyisenä ja rouheampana, ihan vaihtelun vuoksi ;)

Onneksi sää alkoi kirkastumaan aamun jälkeen ja päästiin ulkoilemaan. Tuuli oli aika reipas ja kohmeisia käsiäni olen illan lämmitellyt.

Huomiselle on luvattu sadetta joten taidan suunnitella lisää ompelua :)

Pidetään sateenvarjoista kiinni!

Marie

ps. laskos idea on ollut muistaakseni vuosia sitten käsityölehdessä.

17 comments:

  1. Pakko sanoa, että onneksi oli sadepäivä ja sinun tuli tartuttua ompelukoneeseen. Tuli mielettömän kaunista jälkeä! Kauniit, tunnelmalliset kuvat. taas.

    ReplyDelete
  2. Niin mukavaa luettevaa...Voi kun kohta meilläkin möksällä kieloranta :)

    ReplyDelete
  3. Selma miten vaalea tila voikaan olla tummasävyinen aikaisena ja sateisena aamuna. Heräsin vähän ennen seitsemää ja aloin heti kankaan löydettyä ompelemaan. Ekan tabletin jälkeen maistui jo aamupalakin. Teetä odotellessa napsin valokuvat ompelukoneen takaa :)

    Lovviisa kieloranta kuullostaa hurmaavalta!

    ReplyDelete
  4. Aivan ihania, herkän kauniita ja juuri sinun tyylisiä! Vaikutat ihanan määrätietoiselta liikkeissäsi!
    Kaunista sunnuntaita!!
    t. Hanni Polkadot-blogista, en pysty kommentoimaan edelleenkän kuin anonyyminä =(

    ReplyDelete
  5. Hei ystävä
    Onpa kiva ja todella kaunis idea tabletissa. Rauhallinen oma hetki aamutuimaan on aina voimaannuttava. Mukavaa saada puuhata jotakin itselle mieluista ihan kaikessa rauhassa muun perheen vielä köllötellessä unten mailla :)
    Minulla myös menossa yksi pellavanpesuprojekti, kun haluaisin siitä tuoliin istuinpäällisen mutta on vielä vähän turhan "siistiä/tummaa".
    Tummalta muuten näyttää taivas täälläkin ja pisaroita odottelen...Hyvää pyhää.

    ReplyDelete
  6. Så vackert det enkla är oftast det vackraste!
    ha en fin Mors Dag!
    Kramar Kathrine
    Fågel Blå

    ReplyDelete
  7. Hyvä sunnuntaiaamupäivää!
    Voi, miten ihanat pellavan sävyt (sekä tableteissa, että kuvissasi). Kauniit ovat, niinkuin sinulla aina. Minä sitten tykkään teillä vallitsevasta tunnelmasta =)

    Tummaa, ja kylmää täälläkin. Ei taida saada minua ulos tänäänkään. Nyt laitan koneen "nukkumaan" ja aloitan jotain kivaa puhjaamista. En tosin vielä tiedä mitä, mutta inspiraatio on ihan selvästi heräämässä! Kiitos sinun!

    ReplyDelete
  8. Todella kauniita kuvia ja pellava on niin kaunista!

    Anu

    ReplyDelete
  9. Hanni hih, tutun ja turvallisen polun kulkija. Pidän toki kovasti luonnonmateriaaleista, käsityöstä, ekologisuudesta sekä harmonisista väreistä ja jos tuotteet sen otsikon alle löytää niin aika kotoisaksi koen valinnan :)

    Anu on aika vaikea löytää mieleistä pellavaa. Tämän palan löysin vuosi sitten ja harmittelen etten ostanut enempää.
    Aamuhetket on luovuudelle otollisia. Ilman pakkoa ja kiirettä :) Toivottavasti pian pääset tuolin kimppuun :)

    ReplyDelete
  10. Mistähän tänne löysin... en tiedä, mutta kiva kun löysin. Harmoninen ja esteettinen on blogisi tunnelma.
    Pellava on niin kaunista! Täällä sataa, mutta taidan lähteä silti poimimaan kimpun kieloja minäkin :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    ReplyDelete
  11. Kauniita kuvia ja herkkää tunnelmaa. Tästä blogista saa rauhan tunteen. Ihana tulla tänne tunnelmoimaan sunnuntai iltana sateen ropistessa ikkunoihin.

    ReplyDelete
  12. Edelleen sateenvarjon alla... Luonto ainakin tykkää!
    Ihania ompeluksia on surrutellut.

    ReplyDelete
  13. Ihania tabletteja olet tehnyt! Mukava idea jälleen, kiitokset siitä. Täällä on myös ollut pellavaa ompelukoneen neulan alla, mökin saunaan ikkunaverhoja ja peflettejä. Niistä kuvaa joskus myöhemmin :) Raikasta alkavaa viikkoa :)

    ReplyDelete
  14. Voi kuinka silmäni taas lepäävät näissä kuvissa- ihastuksen huokaus <3

    Kaunista viikkoa ja lämpöä!

    ReplyDelete
  15. Helmi mielelläni jään seuraamaan inspiraatiosi tulosta, on aina kivaa ja innoittavaa ihastella töitäsi!
    Nyt lämpö tuli ja jopa yllätti :) Hellemekkojen etsintä alkoi.
    Kiitos kauniista sanoistasi lämmittää kovin :)

    Anu pellava on rauhoittava ja jotenkin käy kaikkeen :)

    ReplyDelete
  16. Ellis kiitos ja lämpimästi tervetuloa :) Kielo kausi on nyt parhaimillaan ja voi sitä tuoksua :)

    Allidaalia toivottavasti ropinat jatkaneet matkaansa ja sama auringon lämpö hellimässä kuin täälläkin :)

    Kultsin kämppä sade ja aurinko nyt luonto on puhjennut lopullisesti kesään :)

    Marleena kesä sauna voi ihanuus sentään :)

    Marina kiitos kaunis!

    ReplyDelete
  17. Kaunista täällä! Kiitos kun kirjauduit blogini lukijaksi ja löysin tänne.

    ReplyDelete

Kaunis kiitos viestistäsi.